Hyppää sisältöön

Rahoitetut hankkeet

Tältä sivulta löydät Jenny ja Antti Wihurin rahaston myöntämät apurahat kymmenen viime vuoden ajalta.

 

Voit muokata listausta valitsemalla yhden tai useamman suodattimen tai käyttää sanahakua. Uusimmat rahoituspäätökset näkyvät automaattisesti listauksen kärjessä.

Vuonna 2024 Jenny ja Antti Wihurin rahasto tuki tiedettä, taidetta ja yhteiskunnallista toimintaa 15,4 miljoonalla eurolla. Kokonaissumma sisältää yleisen apurahahaun lisäksi monivuotisten hankkeiden osarahoitusta sekä rahaston omien toimintojen kuten kuvataideostojen ja residenssien sekä biolääketieteen tutkimusta tekevän Wihurin tutkimuslaitoksen toiminnan rahoittamisen.

Säätiö sitoutuu toisinaan rahoittamaan myös pitkäkestoisempia tutkimushankkeita usean vuoden ajan niin, että tuki jaetaan monessa osassa. Tällä hetkellä rahoitetut monivuotiset hankkeet löydät listattuna täältä.

Suodata
  • 2023
    Musiikin maisteri Martta Jämsä

    huilun hankintaan

    11 000 e
  • 2023
    Järvenpään Sibelius-seura ry

    sävellystilauksen ja kantaesityksen kustannuksiin

    6 000 e
  • 2023
    Kadettikunta ry

    valtakunnalliseen maanpuolustusaatteelliseen tiedotus- ja koulutustoimintaan ensisijaisesti koulunuorison ja opettajien keskuudessa sekä Kadettitoverikunnan historian tutkimus- ja julkaisuhankkeeseen

    30 000 e
  • 2023
    Tanssitaiteen maisteri Anni Kaila

    taiteelliseen työskentelyyn tanssijana ja kirjoittajana

    15 000 e
  • 2023
    Filosofian tohtori Jaska Kainulainen

    väitöskirjan jälkeiseen tutkimukseen ”Humanismi, retoriikka ja fennofilia H.G. Porthanin ohjaamissa opinnäytetöissä 1776-1802”

    34 000 e
  • 2023
    Filosofian maisteri Lauri Kakko

    väitöskirjatyöhön ”Tehostetun 3-hydroxybutyraattituotantojärjestelmän rakentaminen fotosynteettisiin syanobakteereihin”

    30 000 e
  • 2023
    Master of Science Polina Kalachikova

    väitöskirjatyöhön ”Chirality-enriched SWCNT as a substrate for catalytic nanoparticles: chirality extraction, decoration, and evaluation of electrocatalytic activity”

    30 000 e
  • 2023
    Filosofian tohtori Andrei Kalinitchev

    tutkimukseen ”Väestönmuutos ja muuttoliikkeet Inkerin evankelisluterilaisissa seurakunnissa 1834–1917”

    34 000 e
  • 2023
    Kamarikuoro Audite ry

    kamarikuoron toimintaan

    22 000 e
  • 2023
    Filosofian maisteri Salla Kangas

    väitöskirjatyöhön ”Muunlajisiin eläimiin liittyvää kielenkäyttöä koskevat diskurssit ja kieli-ideologiat”

    30 000 e
  • 2023
    Yhteiskuntatieteiden maisteri Sohvi Kangasluoma

    tietokirjaan arktisesta ilmastonmuutoksesta, elämästä veneessä ja siitä, kuinka luonto ympärillämme muuttuu

    15 000 e
  • 2023
    Tanssitaiteen maisteri Katriina Kantola

    taiteelliseen työskentelyyn eri produktioissa

    15 000 e
  • 2023
    Musiikin maisteri Roope Kantonen, Musiikin maisteri Tuomo Uusitalo, Musiikin kandidaatti Juuso Rinta

    Sörkan Ruusu ’Weekly Jazz Session’ -tapahtuman järjestämiseen

    10 000 e
  • 2023
    Kauppatieteiden maisteri Juha-Pekka Kantonen

    väitöskirjatyöhön ”CREATIVE ARTS IN LEADERSHIP EDUCATION – Research aimed at increasing understanding of how business schools should teach ethical and value-based future leaders through creative arts”

    5 000 e
  • 2023
    Kauppatieteiden maisteri Inka Karjalainen

    väitöskirjatyöhön ”Sustainable business models in agrifood and wood value chains”

    5 000 e
  • 2023
    Psykologian maisteri Anniina Karonen

    väitöskirjatyöhön ”Uni ja toiminnanohjauksen kehitys varhaislapsuudessa – pitkittäistutkimus”

    30 000 e
  • 2023
    Musiikin maisteri Arttu Kataja

    hankkeeseen ”Des Knaben Wunderhorn -levytys”

    7 000 e
  • 2023
    KATAJA - Kauppatieteiden valtakunnallinen tohtorikoulutusohjelma

    koko Suomen kattavan kurssitarjonnan kehittämiseen sekä kauppatieteiden tohtorien urapolkujen tukemiseen

    30 000 e
  • 2023
    Master of Science Dominik Keiner

    väitöskirjatyöhön ”Design options for a global net negative GHG energy system limiting global warming to 1.0°C until 2100”

    30 000 e
  • 2023
    Master of Science Katie Kenny

    väitöskirjatyöhön ”Gender diversity and sustainable supply chain management”

    15 000 e