Rahoitetut hankkeet
Tältä sivulta löydät Jenny ja Antti Wihurin rahaston myöntämät apurahat kymmenen viime vuoden ajalta.
Voit muokata listausta valitsemalla yhden tai useamman suodattimen tai käyttää sanahakua. Uusimmat rahoituspäätökset näkyvät automaattisesti listauksen kärjessä.
Vuonna 2024 Jenny ja Antti Wihurin rahasto tuki tiedettä, taidetta ja yhteiskunnallista toimintaa 15,4 miljoonalla eurolla. Kokonaissumma sisältää yleisen apurahahaun lisäksi monivuotisten hankkeiden osarahoitusta sekä rahaston omien toimintojen kuten kuvataideostojen ja residenssien sekä biolääketieteen tutkimusta tekevän Wihurin tutkimuslaitoksen toiminnan rahoittamisen.
Säätiö sitoutuu toisinaan rahoittamaan myös pitkäkestoisempia tutkimushankkeita usean vuoden ajan niin, että tuki jaetaan monessa osassa. Tällä hetkellä rahoitetut monivuotiset hankkeet löydät listattuna täältä.
-
2018Taiteen maisteri Merja Levo6 000 e
1970-luvulta lähtien teattereissa työskennelleiden pukusuunnittelijoiden
haastattelujen tekemiseen taltioitaviksi Teatterimuseon arkistoon -
2018Doctoral Degree in Economics Kang Li28 000 e
väitöskirjan jälkeiseen tutkimukseen ”Big Data Analysis, Artificial Intelligence Technologies and SMEs Credit Risk Assessment”
-
2018Filosofian maisteri Laura Lindstedt12 000 e
kaunokirjalliseen työskentelyyn
-
2018Farmasian tohtori Arto Lipponen28 000 e
väitöskirjan jälkeiseen tutkimukseen ”Uni ja muisti – miten eri aivoalueet keskustelevat unen aikana muistin vahvistamiseksi”
-
2018Näyttelijä Katariina Lohiniva11 000 e
teatteri- ja tanssiesityksen ”Kun maa keinuu” valmistamiseen
-
2018Musiikin opiskelija Charlotte Loukola20 000 e
viulunsoiton opintoihin professori Ilya Kalerin johdolla The Cleveland Institute of Music -yliopistossa
-
2018Filosofian maisteri Päivi Lukkarila10 000 e
nuortenromaanin ”Musta vyö” kirjoittamiseen
-
2018Muusikko Anna Lumikivi12 000 e
Petsamon ja Paatsjoen kolttasaamelaisen leu´dd-musiikkiperinteen elvyttämiseen ja uuden leu´dd-materiaalin sävellys- ja sanoitustyöhön
-
2018Klovnitaiteilija Sinikka Lumiluoto, Teatteri-ilmaisunohjaaja Iika Hartikainen, Teatteri-ilmaisunohjaaja Johanna Kultala13 000 e
Klovnit nykytaidehurmoksessa -hankkeeseen Taide- ja museokeskus Sinkassa
-
2018Filosofian tohtori Riikka Länsisalmi4 000 e
yleistajuiseen artikkeli-/esseekokoelmaan kääntämisestä japanin kielestä suomeen ja suomen kielestä japaniin
-
2018Filosofian tohtori Olli Seppo Löytty, kirjailija Annina Holmberg8 000 e
Collianderin perintö -kirjan kirjoittamiseen
-
2018Musiikin maisteri Eriikka Maalismaa, Musiikin maisteri Emil Holmström9 000 e
Ristiveto-festivaalin järjestämiseen
-
2018Doctor of Science Teemu Malmi, Master of Science David Derichs, Bachelor of Science Natasha Sjöblom35 000 e
tutkimukseen ”Cost accounting and cost management in secondary and tertiary healthcare”
-
2018Filosofian maisteri Matias Mannerkoski24 000 e
väitöskirjatyöhön ”The impact of supermassive black holes on massive galaxies”
-
2018Diplomi-insinööri Lahja Martikainen5 000 e
väitöskirjatyöhön ”Biomimeettisestä materiaalitutkimuksesta sovelluksiin sitkeitä nanokomposiitteja tulenestomateriaaleiksi ja 3D solunkasvatusalustoja yksilöllisiin lääkehoitoihin”
-
2018Kauppatieteiden tohtori Minna Martikainen10 000 e
tutkimukseen ”Suomalaisten PK-yritysten rahoituksen saatavuus ja investoinnit kasvun tukena”
-
2018Valtiotieteiden maisteri Jesse Matilainen4 000 e
sarjakuva-albumin Avaruuspakolainen käsikirjoittamiseen ja suunnitteluun
-
2018Terveystieteiden maisteri Markus Mattila12 000 e
väitöskirjatyöhön ”Ravinnon C-vitamiinin, nitraatin ja nitriitin saannin yhteys tyypin 1 diabeteksen kehittymiseen. Type 1 Diabetes Prediction and Prevention Study (DIPP)”
-
2018Tekniikan tohtori Markku Maula, Kauppatieteiden lisensiaatti Anna Lukkarinen10 000 e
tutkimukseen ”Cross-border equity crowdfunding: The roles of national distances, co-ethnicity, and attention”
-
2018Huilisti Niamh McKenna20 000 e
musiikki-instrumentin hankintaan