Rahoitetut hankkeet
Tältä sivulta löydät Jenny ja Antti Wihurin rahaston myöntämät apurahat kymmenen viime vuoden ajalta.
Voit muokata listausta valitsemalla yhden tai useamman suodattimen tai käyttää sanahakua. Uusimmat rahoituspäätökset näkyvät automaattisesti listauksen kärjessä.
Vuonna 2024 Jenny ja Antti Wihurin rahasto tuki tiedettä, taidetta ja yhteiskunnallista toimintaa 15,4 miljoonalla eurolla. Kokonaissumma sisältää yleisen apurahahaun lisäksi monivuotisten hankkeiden osarahoitusta sekä rahaston omien toimintojen kuten kuvataideostojen ja residenssien sekä biolääketieteen tutkimusta tekevän Wihurin tutkimuslaitoksen toiminnan rahoittamisen.
Säätiö sitoutuu toisinaan rahoittamaan myös pitkäkestoisempia tutkimushankkeita usean vuoden ajan niin, että tuki jaetaan monessa osassa. Tällä hetkellä rahoitetut monivuotiset hankkeet löydät listattuna täältä.
-
2019Filosofian maisteri Juha Kolumäki13 000 e
väitöskirjatyöhön ”Kansallisen Edistyspuolueen sisäiset ristiriidat ja liberalismi 19321939”
-
2019Sirkustaiteilija Jan Maksim Komaro12 000 e
taiteelliseen työskentelyyn ohjaajana ja sirkustaiteilijana
-
2019Taiteen maisteri Piia Komsi9 000 e
ooppera- ja tanssiteoksen ”Madonna ja käärme” toteutukseen
-
2019Muusikko Eeva-Kaarina Kontu20 000 e
musiikkiteatteriopintoihin Royal Academy of Musicissa Lontoossa
-
2019Musiikin kandidaatti Kalle-Pekka Koponen10 000 e
sellon hankintaan
-
2019Elintarviketieteiden maisteri Anni Kortekangas26 000 e
väitöskirjatyöhön ”Viljalese osana tulevaisuuden ruokaturvaa”
-
2019Diplomi-insinööri Aki Koskela5 000 e
väitöskirjatyöhön ”Evaluation of impact of alternative carbonaceous raw materials on coking process and coke properties and behavior of the coke in blast furnace simulating conditions”
-
2019Teatteritaiteen tohtori Anu Koskinen30 000 e
taidepedagogiseen tutkimukseen ”Taidetta yhteiskunnallisesti haavoittuvassa asemassa olevien ihmisten kanssa”
-
2019Master of Science Petra Kosonen26 000 e
väitöskirjatyöhön ”Populaatioetiikka”
-
2019Filosofian maisteri Joel Kostensalo26 000 e
väitöskirjatyöhön ”Rare beta decays and their shape factors”
-
2019Kotkaniemi-säätiö15 000 e
P.E. Svinhufvudin kotimuseon ”Kotkaniemen” uuden vaihtuvan näyttelyn toteuttamiseen
-
2019Kauppatieteiden maisteri Kati Kouhia-Kuusisto13 000 e
väitöskirjatyöhön ”Taloustiedon hyväksikäyttö pk-yrittäjän johtamistyössä”
-
2019Koululiikuntaliitto KLL ry50 000 e
Vesisankarit-hankkeeseen edistämään vesillä liikkumisen taitojen harjoittelua eri vuodenaikoina eri vesiympäristöissä
-
2019Kuhmon Musiikkiyhdistys ry40 000 e
Kuhmon Kamarimusiikin kvartettiakatemian toisen vuoden toimintaan
-
2019Tekniikan maisteri Niina Kuittinen5 000 e
väitöskirjatyöhön ”Laivamoottorien pienhiukkaspäästön ilmastovaikutukset”
-
2019Teologian maisteri Petra Kuivala26 000 e
väitöskirjatyön ”Never a Church of Silence. The Catholic Church in Revolutionary Cuba, 19591986” loppuunsaattamiseen ja kansainväliseen julkaisemiseen
-
2019Arkkitehti Minna Kulojärvi26 000 e
väitöskirjatyöhön ”Arkkitehtuuri ja italialainen fasismi Tuomitun aikakauden arkkitehtuurin arvottamisen ja suojelun problematiikka”
-
2019Filosofian maisteri Suvi Kulomäki26 000 e
väitöskirjatyöhön ”Uusia keinoja sisävesien elohopeaongelman ratkaisemiseksi Metyylielohopean määritys- ja näytteenottomenetelmien kehittäminen”
-
2019Kulttuuri- ja teatteriyhdistys Kaksikko ry / Teatteri 2.015 000 e
ammattiteattereiden toimintakulttuurien ja moniammatillisen vuorovaikutuksen taiteellis-toiminnallisen Työn näyttämö -kehittämishankkeen toteuttamiseen
-
2019Tekniikan tohtori Leena Kunttu15 000 e
tutkimukseen ”Yliopistoinnovaatioiden kaupallistaminen sidosryhmäyhteistyön avulla pitkittäistutkimus”