Hyppää sisältöön

Rahoitetut hankkeet

Tältä sivulta löydät Jenny ja Antti Wihurin rahaston myöntämät apurahat kymmenen viime vuoden ajalta.

 

Voit muokata listausta valitsemalla yhden tai useamman suodattimen tai käyttää sanahakua. Uusimmat rahoituspäätökset näkyvät automaattisesti listauksen kärjessä.

Vuonna 2024 Jenny ja Antti Wihurin rahasto tuki tiedettä, taidetta ja yhteiskunnallista toimintaa 15,4 miljoonalla eurolla. Kokonaissumma sisältää yleisen apurahahaun lisäksi monivuotisten hankkeiden osarahoitusta sekä rahaston omien toimintojen kuten kuvataideostojen ja residenssien sekä biolääketieteen tutkimusta tekevän Wihurin tutkimuslaitoksen toiminnan rahoittamisen.

Säätiö sitoutuu toisinaan rahoittamaan myös pitkäkestoisempia tutkimushankkeita usean vuoden ajan niin, että tuki jaetaan monessa osassa. Tällä hetkellä rahoitetut monivuotiset hankkeet löydät listattuna täältä.

Suodata
  • 2023
    Filosofian maisteri Lyydia Leino

    väitöskirjatyöhön ”Mikrobien ja raskasmetallien vuorovaikutukset linnuissa”

    30 000 e
  • 2023
    Teatteriohjaaja Veikko Leinonen

    kajaanilaisen poliittisen väkivallan historiaa luotaavan näytelmän ”Puutarhuri – kauneus on kauhun ensiaskel” taustatyöhön ja käsikirjoittamiseen

    15 000 e
  • 2023
    Sirkustaiteen kandidaatti Saana Leppänen

    taiteelliseen työskentelyyn

    4 000 e
  • 2023
    Musiikin maisteri Olli Leppäniemi

    klarinetin hankintaan

    8 000 e
  • 2023
    Filosofian tohtori Maarit Leskelä-Kärki, filosofian maisteri Malla Lehtonen

    tapahtuman ”Aboagora 2024: Mars, the Bringer of War” järjestämiseen

    10 000 e
  • 2023
    Master of Science Jiancai Liao

    väitöskirjatyöhön ”Better Marketing for a Better World: Enhancing Consumer Adherence in Healthcare through Responsible Marketing”

    30 000 e
  • 2023
    Master of Engineering Zhiqiang Liao

    väitöskirjatyöhön ”Overfitting reduction in convex regression”

    15 000 e
  • 2023
    Filosofian maisteri Tove Lind

    väitöskirjatyöhön Isossa-Britanniassa koskien sukupuolten välistä tasa-arvoa

    30 000 e
  • 2023
    Kauppatieteiden tohtori Arto Lindblom

    vähittäiskaupan alan oppikirjan kirjoittamiseen

    5 000 e
  • 2023
    Psykologian dosentti Jallu Lindblom

    tutkimukseen ”What really matters in child development? A 20-year longitudinal study from pregnancy to adulthood”

    80 000 e
  • 2023
    Yhteiskuntatieteiden maisteri Maria Lindén

    väitöskirjatyöhön ”Vaalivilppi ja sen torjunta 2020-luvun Yhdysvalloissa. Uusi viitekehys vaalivilppikeinojen ja niiden yhteisvaikutusten tutkimiseen pitkäikäisessä demokratiassa.”

    30 000 e
  • 2023
    Yhteiskuntatieteiden tohtori Samuel Lindholm

    väitöskirjan jälkeiseen tutkimukseen ”Uudelleentulkintoja biopolitiikan historiasta ja teoriasta”

    34 000 e
  • 2023
    Filosofian maisteri Nora Logrén

    väitöskirjatyöhön ”Silakka elintarviketeollisuudessa – kohti terveellistä ja kestävää kulutusta”

    25 500 e
  • 2023
    Tanssitaiteen kandidaatti Natasha Lommi

    näyttämöteoksen ”Live – StreamMe” toteuttamiseen

    15 000 e
  • 2023
    Teatteritaiteen maisteri Oksana Lommi, näyttelijä Mathilda Kruse

    teoksen ”Mannerheim sisters” taiteelliseen työskentelyyn ja materiaalihankintoihin

    8 000 e
  • 2023
    Master of Science Feliciana Ludovici

    väitöskirjatyöhön ”Synthesis of new bio-based mining chemicals for froth flotation”

    10 000 e
  • 2023
    Muusikko Jussi Lukács, Muusikko Aleksi Laukkonen, Filosofian maisteri Anna-Maija Ihander

    seksuaalisuutta ja eheytyshoitoja uskonnollisessa yhteisössä käsittelevän musikaalin työstämiseen

    30 000 e
  • 2023
    Musiikin maisteri Veera Lummi

    taiteelliseen työskentelyyn: ensimmäisen täyspitkän albumin sävellys-, sanoitus- ja sovitustyöhön sekä tuotantoon

    15 000 e
  • 2023
    Musiikin maisteri Mikko Luoma

    harmonikan hankintaan barokin ajan musiikin esittämistä varten

    10 000 e
  • 2023
    Kasvatustieteiden maisteri Hanna-Kaisa Luukkonen

    väitöskirjatyöhön ”Kohdekielen tuottamisen tukeminen kielirikasteisessa suomi-englanti alkuopetuksessa”

    30 000 e