Rahoitetut hankkeet
Tältä sivulta löydät Jenny ja Antti Wihurin rahaston myöntämät apurahat kymmenen viime vuoden ajalta.
Voit muokata listausta valitsemalla yhden tai useamman suodattimen tai käyttää sanahakua. Uusimmat rahoituspäätökset näkyvät automaattisesti listauksen kärjessä.
Vuonna 2024 Jenny ja Antti Wihurin rahasto tuki tiedettä, taidetta ja yhteiskunnallista toimintaa 15,4 miljoonalla eurolla. Kokonaissumma sisältää yleisen apurahahaun lisäksi monivuotisten hankkeiden osarahoitusta sekä rahaston omien toimintojen kuten kuvataideostojen ja residenssien sekä biolääketieteen tutkimusta tekevän Wihurin tutkimuslaitoksen toiminnan rahoittamisen.
Säätiö sitoutuu toisinaan rahoittamaan myös pitkäkestoisempia tutkimushankkeita usean vuoden ajan niin, että tuki jaetaan monessa osassa. Tällä hetkellä rahoitetut monivuotiset hankkeet löydät listattuna täältä.
-
2015Diplomi-insinööri Kristian Melin12 000 e
väitöskirjan jälkeiseen tutkimukseen ”Puun kaasutuksen ilmiöpohjainen mallinnus ”
-
2015Maisema-arkkitehti Tiina Merikoski12 000 e
väitöskirjatyöhön ”The Design Challenge of Sustainable Communities”
-
2015Meripuolustussäätiö r.s.7 000 e
vapaaehtoisen maanpuolustustyön tukemiseen
-
2015Musiikin maisteri Mikko Merjanen8 000 e
Silent-flyygelin hankintaan
-
2015Kasvatustieteen maisteri Pekka Mertala24 000 e
väitöskirjatyöhön ”Pedagoginen muutos – toimintatutkimus tieto- ja viestintätekniikan integroinnista esiopetukseen”
-
2015Pianotaiteilija Janne Mertanen15 000 e
työskentelyyn Sibeliuksen pianotranskriptioiden ja nuoruuden teosten parissa
-
2015Miina Sillanpään Seura5 000 e
lyhytdokumentin valmistamiseen Suomen ensimmäisestä naisministeristä Miina Sillanpäästä näytettäväksi hänen syntymänsä 150-vuotisjuhlavuoden aikana järjestettävissä tilaisuuksissa sekä internetissä
-
2015Kauppatieteiden tohtori Johanna Moisander5 000 e
tutkimukseen ”On the Complexities of Organization-Stakeholder Dialogue in Contested Issue Fields”
-
2015Tanssitaiteen tohtori Kirsi Monni6 000 e
tanssiteoksen ”Violence – the study” tuotantoon
-
2015Filosofian maisteri Jukka Muiluvuori24 000 e
väitöskirjatyöhön ”Sirpin ja vasaran välissä – henkisen työn tekijöiden luokka- ja kulttuuritaistelu 1900-luvun alussa”
-
2015Taiteen maisteri Pekka Murto6 000 e
väitöskirjatyöhön ”Muotoilun hyödyntäminen liiketoimintaverkostoissa: tapaustutkimus ympäristömyötäisen matkustajalaivan tuotekehityksestä”
-
2015Museoalus Sigynin säätiö30 000 e
museoalus Sigynin korjaukseen
-
2015Teatteritaiteen maisteri Kirsi Mustalahti, Teatteritaiteen maisteri Eero Enqvist, Näyttelijä Pirkko Uitto12 000 e
Kukunor-teokseen kulttuurien välisen kommunikaation välineenä
-
2015Musiikin tohtori Elina Mustonen, Doctor of Philosophy Nely Keinänen, Teatteritaiteen maisteri Johanna Freundlich3 000 e
”Her infinite variety” Shakespearen naiset sanoin ja sävelin -näyttämölliseen teokseen
-
2015Diplomi-insinööri Emma Mykkänen24 000 e
väitöskirjatyöhön ”Yksittäisiä elektroneja ja fotoneja – metrologiaa matalissa lämpötiloissa”
-
2015Musiikin maisteri Jyrki Myllärinen7 000 e
työskentelyyn modernin kitaraohjelmiston parissa
-
2015Teatteritaiteen maisteri Soile Mäkelä6 000 e
koulutusnaamiosarjan hankintaan teatteriopetuksessa
-
2015Filosofian maisteri Jarmo Mäkelä24 000 e
väitöskirjatyöhön ”Oppivien Monte Carlo menetelmien käyttö ilmastomallinnuksessa”
-
2015Filosofian tohtori Susanne Mäkelä28 000 e
väitöskirjan jälkeiseen tutkimukseen ”Tietotekniikan luovaa soveltamista tukevat teknologiat erityisopetuksessa”
-
2015Filosofian tohtori Raija Mäkelä-Eskola12 000 e
Inkeriläinen piironki -näytelmän kirjoittamiseen