Hyppää sisältöön

Rahoitetut hankkeet

Tältä sivulta löydät Jenny ja Antti Wihurin rahaston myöntämät apurahat kymmenen viime vuoden ajalta.

 

Voit muokata listausta valitsemalla yhden tai useamman suodattimen tai käyttää sanahakua. Uusimmat rahoituspäätökset näkyvät automaattisesti listauksen kärjessä.

Vuonna 2024 Jenny ja Antti Wihurin rahasto tuki tiedettä, taidetta ja yhteiskunnallista toimintaa 15,4 miljoonalla eurolla. Kokonaissumma sisältää yleisen apurahahaun lisäksi monivuotisten hankkeiden osarahoitusta sekä rahaston omien toimintojen kuten kuvataideostojen ja residenssien sekä biolääketieteen tutkimusta tekevän Wihurin tutkimuslaitoksen toiminnan rahoittamisen.

Säätiö sitoutuu toisinaan rahoittamaan myös pitkäkestoisempia tutkimushankkeita usean vuoden ajan niin, että tuki jaetaan monessa osassa. Tällä hetkellä rahoitetut monivuotiset hankkeet löydät listattuna täältä.

Suodata
  • 2018
    Savonlinnan Musiikkiakatemia kannatusyhdistys ry

    kansainvälisten laulun ja eri instrumenttien – erityisesti Liedin mestarikurssien järjestämiseen Savonlinnassa

    10 000 e
  • 2018
    Tanssija Wilma Seppälä, sirkustaiteen kandidaatti Onni Toivonen

    jongleerausta ja tanssia yhdistävän kokoillan teoksen toteuttamiseen

    5 000 e
  • 2018
    Filosofian maisteri Tanja Seppälä

    väitöskirjatyöhön ”Elintarviketuotannon sivutuotteet korkealaatuisen proteiinin lähteenä”

    24 000 e
  • 2018
    Musiikin maisteri Jussi Seppänen, Musiikin maisteri Jerry Jantunen, Musiikin maisteri Asko Heiskanen

    Trio Origon levytykseen

    6 000 e
  • 2018
    Valtiotieteen kandidaatti Pekka Seppänen

    talouselämää ja yhteiskuntaa ruotivan romaanin kirjoittamiseen

    10 000 e
  • 2018
    Kauppatieteiden tohtori Harri Seppänen

    soveltavaan tutkimukseen ”Yritysten yleisesti hyväksytty arvonmääritystapa – parhaiden käytäntöjen kartoitus”

    10 000 e
  • 2018
    Master Mariia Shcherbii

    väitöskirjatyöhön ”The role of U12-dependent spliceosome in cellular growth and differentiation”

    24 000 e
  • 2018
    Sibelius-Akatemian mestarikurssiyhdistys

    mestarikurssien järjestämiseen Sibelius-Akatemiassa

    10 000 e
  • 2018
    Kauppatieteen tohtori Henrik Sievers

    väitöskirjan jälkeiseen tutkimukseen ja kirjan kirjoittamiseen Sonerasta

    14 000 e
  • 2018
    Viulisti Pia Siirala

    tohtorin tutkintoon ”Kuulokulmia” – taiteelliseen työskentelyyn Koillis-Siperian alkuperäiskansojen musiikin parissa

    27 000 e
  • 2018
    Kirjailija Helena Sinervo

    romaanin kirjoittamiseen

    10 000 e
  • 2018
    Valtiotieteiden maisteri Jonas Sjöblom

    väitöskirjatyöhön ”Kuntalaisosallistumisen muodot 2010-luvulla: kansalaisaktivismi muuttaa kaupunkisuunnittelua”

    24 000 e
  • 2018
    Doctor of Philosophy Oksana Skaldina

    väitöskirjan jälkeiseen tutkimukseen ”Morphological and physiological biomarkers of ecotoxicological effects in economically important terrestrial insects”

    28 000 e
  • 2018
    Sodankylän elokuvafestivaali ry

    Lapin lasten ja nuorten elokuvakasvatuksen erikoisohjelmaan – Elokuva varhaiskasvatuksessa ja nuorten mediataitojen kehittäjänä osa 2

    20 000 e
  • 2018
    Filosofian maisteri Boris Sokolov

    väitöskirjatyöhön ”Decoherence and information loss in relativistic open quantum systems”

    24 000 e
  • 2018
    Teatteri-ilmaisun ohjaaja Annastiina Storm

    romaanin valmiiksi kirjoittamiseen

    6 000 e
  • 2018
    Kirjailija Ville Suhonen

    Grand Tour -teoksen ja valokuvanäyttelyn toteuttamiseen

    12 000 e
  • 2018
    Kauppatieteiden maisteri Pirjo Suhonen, Master of Science Cinematography Paola Suhonen

    suomalaisen musiikin, muotoilun ja kuvataiteen festivaalin SuperWood suunitteluun ja toteutukseen Tokiossa

    8 000 e
  • 2018
    Valtiotieteiden maisteri Henri Sundholm

    väitöskirjatyöhön ”Vasemmistoliiton perustaminen vuonna 1990 ja siihen johtanut kehitys Suomen kansandemokraattisessa liikkeessä vuosina 1984–1990”

    6 000 e
  • 2018
    Suomalaisen Kirjallisuuden Seura

    arkisto- ja muistiorganisaatiohankkeeseen ”Inkeri ja inkeriläisyys – muistot talteen, arkistot haltuun”

    30 000 e