Hyppää sisältöön

Rahoitetut hankkeet

Tältä sivulta löydät Jenny ja Antti Wihurin rahaston myöntämät apurahat kymmenen viime vuoden ajalta.

 

Voit muokata listausta valitsemalla yhden tai useamman suodattimen tai käyttää sanahakua. Uusimmat rahoituspäätökset näkyvät automaattisesti listauksen kärjessä.

Vuonna 2024 Jenny ja Antti Wihurin rahasto tuki tiedettä, taidetta ja yhteiskunnallista toimintaa 15,4 miljoonalla eurolla. Kokonaissumma sisältää yleisen apurahahaun lisäksi monivuotisten hankkeiden osarahoitusta sekä rahaston omien toimintojen kuten kuvataideostojen ja residenssien sekä biolääketieteen tutkimusta tekevän Wihurin tutkimuslaitoksen toiminnan rahoittamisen.

Säätiö sitoutuu toisinaan rahoittamaan myös pitkäkestoisempia tutkimushankkeita usean vuoden ajan niin, että tuki jaetaan monessa osassa. Tällä hetkellä rahoitetut monivuotiset hankkeet löydät listattuna täältä.

Suodata
  • 2016
    Säveltäjä-äänisuunnittelija Sanna Salmenkallio

    taiteelliseen työskentelyyn

    12 000 e
  • 2016
    Valtiotieteiden tohtori Markku Eino Tapani Salomaa

    tutkimukseen ”Hajoavat sivilisaatiot murtavat geopolitiikan”

    10 000 e
  • 2016
    Teatteritaiteen maisteri Ville Salonen

    Richard Straussin Ariadne auf Naxos -oopperan tuotantoon

    10 000 e
  • 2016
    Filosofian maisteri Jani Saloranta

    väitöskirjatyöhön ”Semantic position on wireless networks”

    5 000 e
  • 2016
    Teatteritaiteen tohtori Ville Sandqvist

    Näyttelijäntyön rakentuminen -teoksen kirjoittamiseen

    7 000 e
  • 2016
    Musiikkipedagogi Henrik Sandås

    Tanguedia Quintet -yhtyeen konserttitoimintaan

    12 000 e
  • 2016
    Doctor of Philosophy Samira Saramo

    väitöskirjan jälkeiseen tutkimukseen ”Death and Mourning in Finnish North America”

    28 000 e
  • 2016
    Sarjakuvamuseo ry

    yhteistyöhankkeeseen ”Suomi 100 vuotta sarjakuvassa – historian tutkiminen nykysarjakuvan keinoin”

    5 000 e
  • 2016
    Master of Culture and Arts Paul Savage

    väitöskirjatyöhön ”Discourse and narrative on entrepreneurial opportunity in Silicon Valley”

    11 000 e
  • 2016
    Diplomi-insinööri Jyrki Savolainen

    väitöskirjatyöhön ”Simulation and system dynamic real option models – applications to metal mining investments”

    6 000 e
  • 2016
    Savonlinnan kansainvälinen luontoelokuvafestivaali

    luontoelokuvafestivaalin kehittämiseen ja järjestämiseen

    5 000 e
  • 2016
    Savonlinnan Musiikkiakatemian kannatusyhdistys ry

    kansainvälisten liedin, oopperan, kamarimusiikin ja eri instrumenttien korkeimman tason mestarikurssien sekä laajan konserttisarjan järjestämiseen

    10 000 e
  • 2016
    Musiikkipedagogi Demian Seesjärvi

    taiteelliseen työskentelyyn ja laulajan muutosmatkasta kertovan ”Omaksi itseksi”- konserttisarjan toteuttamiseen

    10 000 e
  • 2016
    Tanssitaiteen maisteri Marjo Selin

    Kaikki hyvin kasvimaalla -teoksen toteuttamiseen

    5 000 e
  • 2016
    Sibelius-Akatemian konsertti- ja mestarikurssiyhdistys ry

    mestarikurssien järjestämiseen Sibelius-Akatemiassa

    10 000 e
  • 2016
    Valtiotieteiden tohtori Miika Siironen

    Elias Simojokea käsittelevään poliittiseen elämäkertaan

    6 000 e
  • 2016
    Filosofian maisteri Juha Siitonen

    väitöskirjatyöhön ”Bioaktiivisten Stemona-alkaloidien kokonaissynteesit”

    24 000 e
  • 2016
    Kauppatieteiden tohtori Hanna Silvola, Kauppatieteiden tohtori Jari Huikku

    tutkimukseen ”Liikearvoinformaation merkitys sijoituspäätöksissä”

    8 000 e
  • 2016
    Filosofian tohtori Jari Sinkkonen

    tutkimukseen ”Lymen borrelioosin nopea diagnostiikka NMR- ja massaspektrometrialla taudin varhaisessa vaiheessa”

    23 000 e
  • 2016
    Valtiotieteiden maisteri Jonas Sjöblom

    väitöskirjatyöhön ”Kuntalaisosallistumisen muodot 2010-luvulla”

    24 000 e