Hyppää sisältöön

Rahoitetut hankkeet

Tältä sivulta löydät Jenny ja Antti Wihurin rahaston myöntämät apurahat kymmenen viime vuoden ajalta.

 

Voit muokata listausta valitsemalla yhden tai useamman suodattimen tai käyttää sanahakua. Uusimmat rahoituspäätökset näkyvät automaattisesti listauksen kärjessä.

Vuonna 2024 Jenny ja Antti Wihurin rahasto tuki tiedettä, taidetta ja yhteiskunnallista toimintaa 15,4 miljoonalla eurolla. Kokonaissumma sisältää yleisen apurahahaun lisäksi monivuotisten hankkeiden osarahoitusta sekä rahaston omien toimintojen kuten kuvataideostojen ja residenssien sekä biolääketieteen tutkimusta tekevän Wihurin tutkimuslaitoksen toiminnan rahoittamisen.

Säätiö sitoutuu toisinaan rahoittamaan myös pitkäkestoisempia tutkimushankkeita usean vuoden ajan niin, että tuki jaetaan monessa osassa. Tällä hetkellä rahoitetut monivuotiset hankkeet löydät listattuna täältä.

Suodata
  • 2018
    TREenit! ry - esittävien taiteiden ammattilaisten yhdistys

    5-vuotisjuhlavuoden toiminnan järjestämiseen

    5 000 e
  • 2018
    Doctor of Philosophy Economics Gianluca Trotta

    väitöskirjan jälkeiseen tutkimukseen ”Energy efficiency improvements and related energy security and climate benefits: the case of Finland”

    28 000 e
  • 2018
    Muusikko Minna Tuhkala

    konserttien Kuula-Leino & Suomen taiteen kultakausi järjestämiseen

    3 000 e
  • 2018
    Terveystieteiden maisteri Pipsa Tuominen

    väitöskirjatyöhön ”The effects of music-based activities on sedentary behavior and physical activity in 5-6-year-old children”

    12 000 e
  • 2018
    Filosofian tohtori Hanna Tuomisto

    viljellyn lihan ympäristövaikutusten tutkimukseen ja tutkimusryhmän perustamiseen

    50 000 e
  • 2018
    Turun yliopisto, Wihurin fysiikantutkimuslaboratorio

    matalien lämpötilojen perustutkimukseen ja siihen liittyvään jatko-opiskelijoiden ja opiskelijoiden koulutukseen

    180 000 e
  • 2018
    Filosofian maisteri Minna Tuulas-Inkinen

    väitöskirjatyöhön ”Taiteilijatapetit Suomessa 1950-luvulla”

    24 000 e
  • 2018
    Master of Science Dandison Chukwu-Nna Ukpabi

    väitöskirjatyöhön ”Exploring consumers’ motivations, engagement and continuous participation in online brand communities: A perspective in tourism, travel and hospitality”

    24 000 e
  • 2018
    Musiikkipedagogi Kaisamaija Uljas

    lapsille suunnatun nykytanssia ja live-barokkimusiikkia yhdistävän näyttämöteoksen ”Lintu nimeltä Agata” valmisteluun ja toteutukseen

    9 000 e
  • 2018
    Urbaanin taidetanssin tuki ry (UTT ry)

    UrbanApa ARTS -taidetapahtumien toteutukseen

    8 000 e
  • 2018
    Kirjailija Suvi Vaarla

    romaanin viimeistelyyn

    6 000 e
  • 2018
    Filosofian maisteri Anders Vacklin, Humanististen tieteiden kandidaatti Aki Parhamaa

    Sensored Reality -nuortenkirjasarjan toisen osan, Glitch-romaanin, kirjoittamiseen

    7 000 e
  • 2018
    Musiikin maisteri Janne Valkeajoki

    Säveltäjä Magnus Lindbergin harmonikkateosten kokonaislevytyksen toteuttamiseen ja taiteelliseen työskentelyyn

    9 000 e
  • 2018
    Tanssitaiteen tohtori Anita Valkeemäki

    väitöskirjan jälkeiseen tutkimukseen ”Taiteellinen toiminta ja yrittäjyys – erillään yhdessä: Yrittäjyyskasvatus osaksi esittävien taiteiden korkeakouluopintoja”

    14 000 e
  • 2018
    Kuvataiteen maisteri Heidi Valkola

    lastenkirjan kirjoitukseen ja kuvitukseen

    6 000 e
  • 2018
    Kasvatustieteen maisteri Katja Vallinkoski

    väitöskirjatyöhön ”Väkivaltainen radikalisoituminen ja ekstremismi suomalaisissa oppilaitoksissa”

    24 000 e
  • 2018
    Valtiotieteellinen yhdistys ry

    politiikan tutkimusta yleistajuistavan ja hyödylliseksi tekevän Politiikasta-verkkolehden toimittamiseen ja kehittämiseen

    10 000 e
  • 2018
    Teatteritaiteen maisteri Kirsti Susanna Valve

    näytelmän ”Perhospenkki” kirjoittamiseen ja toteuttamiseen

    15 000 e
  • 2018
    Filosofian tohtori Tero Eljas Vanhanen

    väitöskirjan jälkeiseen tutkimukseen ”Populaarikirjallisuuden affektiivinen estetiikka”

    28 000 e
  • 2018
    Kasvatustieteen maisteri Jouni Veijalainen

    väitöskirjatyöhön ”Lasten itsesäätelytaidot päiväkodissa”

    24 000 e