Hyppää sisältöön

Rahoitetut hankkeet

Tältä sivulta löydät Jenny ja Antti Wihurin rahaston myöntämät apurahat kymmenen viime vuoden ajalta.

 

Voit muokata listausta valitsemalla yhden tai useamman suodattimen tai käyttää sanahakua. Uusimmat rahoituspäätökset näkyvät automaattisesti listauksen kärjessä.

Vuonna 2024 Jenny ja Antti Wihurin rahasto tuki tiedettä, taidetta ja yhteiskunnallista toimintaa 15,4 miljoonalla eurolla. Kokonaissumma sisältää yleisen apurahahaun lisäksi monivuotisten hankkeiden osarahoitusta sekä rahaston omien toimintojen kuten kuvataideostojen ja residenssien sekä biolääketieteen tutkimusta tekevän Wihurin tutkimuslaitoksen toiminnan rahoittamisen.

Säätiö sitoutuu toisinaan rahoittamaan myös pitkäkestoisempia tutkimushankkeita usean vuoden ajan niin, että tuki jaetaan monessa osassa. Tällä hetkellä rahoitetut monivuotiset hankkeet löydät listattuna täältä.

Suodata
  • 2019
    Filosofian maisteri Elina Vitikka

    väitöskirjatyöhön ”Asiantuntijaäänen rakentuminen tietokirjallisuuden teksteissä”

    13 000 e
  • 2019
    Voima-lehti / Voima Kustannus Oy

    Voiman nettilehden Taiteen paikka -alasivuston ja taiteellisten interventioiden tekemiseen Voiman printtilehteen, lööppeihin, sosiaaliseen mediaan ja kaupunkitilaan Todellisuuden tutkimuskeskuksen työryhmän voimin

    12 000 e
  • 2019
    Oikeustieteen maisteri Tuukka Vähätalo

    väitöskirjatyöhön ”Lopullisuuden eurooppalaistuminen – tutkimus Euroopan ihmisoikeussopimuksen tai EU-oikeuden vastaisten kansallisten tuomioiden pysyvyydestä ja purkamisesta”

    26 000 e
  • 2019
    Kauppatieteiden maisteri Marjo Väisänen

    väitöskirjatyöhön ”Johdon ohjausjärjestelmien rooli kansainvälisissä yrityskauppatilanteissa”

    26 000 e
  • 2019
    Diplomi-insinööri Alpo Välimaa

    väitöskirjatyöhön ”Piezoelectric Resonators in the Quantum Limit”

    26 000 e
  • 2019
    Yhteiskuntatieteiden maisteri Anne Välinoro

    Kasvokkain-esineteatterimonologin suunnitteluun, käsikirjoitukseen, ohjaukseen ja valmistukseen

    12 000 e
  • 2019
    Tanssinopettaja Jussi Väänänen

    kommunikaatio- ja vuorovaikutustaitoja käsittelevän kirjan kirjoittamiseen

    6 000 e
  • 2019
    Yhteiskuntatieteiden maisteri Lasse Väänänen

    väitöskirjatyöhön ”Vihreää kultaa itään: Kiinalaiset investoimassa Suomen biotalouteen”

    26 000 e
  • 2019
    Teatteritaiteen maisteri Heidi Väätänen

    esikoisromaanin kirjoittamiseen

    12 000 e
  • 2019
    Taiteen tohtori Joanna Weckman

    väitöskirjan jälkeiseen tutkimukseen ”Toisen näköiset näyttämöillä – etnisyyden esittämisen historiaa Suomessa”

    30 000 e
  • 2019
    Terveystieteiden maisteri Hanna Westerberg

    väitöskirjatyöhön ”Terveydenhuoltohenkilökunta ja täydentävät hoitomuodot”

    26 000 e
  • 2019
    Wihurin tutkimuslaitos

    sydän-ja verisuonitautien perustutkimukseen sekä laitehankintoihin

    2 000 000 e
  • 2019
    Master of Science Jenny Wiklund

    väitöskirjatyöhön ”Versatile design of nanocellulose platforms for electrical devices”

    26 000 e
  • 2019
    Wise Nose – Suomen hajuerottelu ry

    hajulaboratorion akkreditoinnin valmisteluun ja hajukoirien validointiin lääketieteen ja tutkimuksen käyttöön

    50 000 e
  • 2019
    Dr. rer. nat. Doctor rerum naturalium Saskia Wutke

    väitöskirjan jälkeiseen tutkimukseen ”Outbreaks of forest pest insects in a changing climate: insights from the genomes of pinefeeding diprionid sawflies”

    30 000 e
  • 2019
    Hallintotieteiden maisteri Marja Yli-Pärri

    väitöskirjatyöhön ”Collective organizational identity design in meta-organizations”

    26 000 e
  • 2019
    Musiikin kandidaatti Noora Ylönen

    mestarikursseihin Euroopassa sekä opintoihin Saksassa

    5 000 e
  • 2019
    Musiikin maisteri Irina Zahharenkova

    Rameaun klaveerisävellysten esittämiseen ja kokonaislevytykseen

    7 000 e
  • 2019
    Zodiak - Uuden tanssin keskus

    autismin kirjon nuoria osallistavan tanssiteoksen Neljä x Duetto + 1 toteuttamiseen

    20 000 e
  • 2019
    Zonta International Piiri 20 ry

    tyttöjä matematiikan, luonnontieteiden ja tekniikan pariin innostavia kerhoja järjestävään ZAU-hankkeeseen

    5 000 e