Rahoitetut hankkeet
Tältä sivulta löydät Jenny ja Antti Wihurin rahaston myöntämät apurahat kymmenen viime vuoden ajalta.
Voit muokata listausta valitsemalla yhden tai useamman suodattimen tai käyttää sanahakua. Uusimmat rahoituspäätökset näkyvät automaattisesti listauksen kärjessä.
Vuonna 2024 Jenny ja Antti Wihurin rahasto tuki tiedettä, taidetta ja yhteiskunnallista toimintaa 15,4 miljoonalla eurolla. Kokonaissumma sisältää yleisen apurahahaun lisäksi monivuotisten hankkeiden osarahoitusta sekä rahaston omien toimintojen kuten kuvataideostojen ja residenssien sekä biolääketieteen tutkimusta tekevän Wihurin tutkimuslaitoksen toiminnan rahoittamisen.
Säätiö sitoutuu toisinaan rahoittamaan myös pitkäkestoisempia tutkimushankkeita usean vuoden ajan niin, että tuki jaetaan monessa osassa. Tällä hetkellä rahoitetut monivuotiset hankkeet löydät listattuna täältä.
-
2014Tanssin Aika ry6 000 e
Tanssin Aika -festivaalin 2015 järjestämiseen
-
2014Tanssiryhmä +Co:n kannatusyhdistys ry10 000 e
Liisa Pentti +Co:n The Sinking of Titanic -tanssiteokseen
-
2014Tanssiteatteri Mobita /Danscon kannatusyhdistys ry,8 000 e
Tanssivirtaa Tampereella -nykytanssifestivaalin järjestämiseen 2015
-
2014Tanssiteatteri Tsuumi (Taideosuuskunta Tsuumi)7 000 e
Tanssiteatteri Tsuumin 15-vuotistapahtuman ”Bakkanaalit” toteuttamiseen
-
2014Diplomi-insinööri Tuomo Tanttu24 000 e
väitöskirjatyöhön ”Maailman tarkin virtalähde”
-
2014Tapiolan nuoret sinfonikot15 000 e
Kiinan kiertueeseen
-
2014Hallintotieteiden maisteri Suvituulia Taponen4 000 e
väitöskirjatyöhön ”How to Optimize the Benefits of Purchasing in Service Delivery?”
-
2014Oikeustieteen maisteri Anna-Stiina Tarkka24 000 e
väitöskirjatyöhön ”Prosessinjohdon aktiivisuus ja todistelun vastaanottaminen hallintotuomioistuimissa ja yleisissä tuomioistuimissa oikeudenmukaisen oikeudenkäynnin kriteerien valossa”
-
2014Filosofian tohtori Anne Tarvainen14 000 e
väitöskirjan jälkeiseen tutkimukseen ”Aistiva, soiva keho: Somaesteettinen tutkimus ihmisen ääni-ilmaisusta”
-
2014Teatterikone Osk10 000 e
kiertävän lastenteatteriesityksen valmistamiseen yhteistyössä lastenmusiikkiorkesteri Loiskiksen kanssa
-
2014Teatterimuseon säätiö5 000 e
verkkonäyttelyn ”Tunteita ja eleganssia – Eino Partasen teatterivalokuvia 1930-luvun Viipurista” toteutukseen
-
2014Teatterin tiedotuskeskus ry8 000 e
julkaisuun Theater worlds and futures – Finland Zukünftige Theaterwelten – Finnland
-
2014Runoilija Tuukka Terho, sellisti Salla-Maria Orvasto3 000 e
yhteisesiintymisiin Helsingin vanhainkodeissa
-
2014Luonnontieteiden kandidaatti Annu Tertsonen24 000 e
väitöskirjatyöhön ”Sodan vaikutukset ihmisten evoluutioon”
-
2014Kauppatieteiden tohtori Terhi Tevameri9 000 e
väitöskirjan jälkeiseen tutkimukseen ”Sairaanhoitajaprofessio instituutiona liiketaloudellisten mallien käyttöönotossa, esiselvitys”
-
2014Musiikkipedagogi Fiona Tharmaratnam, varhaisiän musiikinopetuksen lehtori Sari Kallioranta, Musiikkipedagogi Hanna-Leena Tammiruusu5 000 e
soitinsatukonserttien järjestämiseen
-
2014Yleisesikuntaupseeri Tuomas Tiilikainen3 000 e
US Naval War Collegen opintojen täydentämiseen kansainvälisen politiikan ja turvallisuuspolitiikan jatko-opinnoin
-
2014Tanssitaiteen maisteri Inka Tiitinen, tanssitaiteen maisteri Janne Marja-aho4 000 e
”Hiuksiini hukuttautunut mies”-tanssiteatteriteoksen valmistamiseen
-
2014Valtiotieteiden maisteri Sanna Tirkkonen12 000 e
väitöskirjatyöhön ”Ethics and Political Subject in Foucault’s Philosophy”
-
2014Todellisuuden tutkimuskeskus ry8 000 e
julkaisu- ja koulutustoiminnan toteuttamiseen ja kehittämiseen