Hyppää sisältöön

Rahoitetut hankkeet

Tältä sivulta löydät Jenny ja Antti Wihurin rahaston myöntämät apurahat kymmenen viime vuoden ajalta.

 

Voit muokata listausta valitsemalla yhden tai useamman suodattimen tai käyttää sanahakua. Uusimmat rahoituspäätökset näkyvät automaattisesti listauksen kärjessä.

Vuonna 2024 Jenny ja Antti Wihurin rahasto tuki tiedettä, taidetta ja yhteiskunnallista toimintaa 15,4 miljoonalla eurolla. Kokonaissumma sisältää yleisen apurahahaun lisäksi monivuotisten hankkeiden osarahoitusta sekä rahaston omien toimintojen kuten kuvataideostojen ja residenssien sekä biolääketieteen tutkimusta tekevän Wihurin tutkimuslaitoksen toiminnan rahoittamisen.

Säätiö sitoutuu toisinaan rahoittamaan myös pitkäkestoisempia tutkimushankkeita usean vuoden ajan niin, että tuki jaetaan monessa osassa. Tällä hetkellä rahoitetut monivuotiset hankkeet löydät listattuna täältä.

Suodata
  • 2016
    International Centre for Defence and Security (ICDS)

    kansainvälisen Lennart Meri Conference (LMC) -konferenssin järjestämiseen Tallinnassa

    30 000 e
  • 2016
    Irti Huumeista ry

    valtakunnallisen vapaaehtoistoiminnan koordinointiin ja kehittämiseen

    25 000 e
  • 2016
    Kauppatieteiden tohtori Annica Isacsson, kasvatustieteen tohtori Arto Salonen, lisensiaatti Auli Guilland

    OTTO-hankkeeseen, joka kohdistuu korkeakouluopiskelijoiden eri tutkintojen ja toimialojen ylittävien työelämä- ja työllistymistaitojen, nk. transversaalien taitojen tutkimiseen, arviointiin ja kehittämiseen

    24 000 e
  • 2016
    Filosofian maisteri Sanna Isto

    nuortenromaanin kirjoittamiseen

    5 000 e
  • 2016
    Kirjailija Jukka Itkonen

    kaunokirjalliseen työskentelyyn

    5 000 e
  • 2016
    Teatteritaiteen maisteri Miko Jaakkola

    Presidentin odotussali -esityksen toteuttamiseen

    12 000 e
  • 2016
    Säveltäjä Pertti Jalava

    sävellystyöhön

    12 000 e
  • 2016
    Elintarviketieteiden maisteri Elli Jalo

    väitöskirjatyöhön ”Tunteiden, mielialan ja stressin merkitys ruokavaliolle ja painonhallinnalle – kohti yksilöllisempää painonhallintaohjausta”

    24 000 e
  • 2016
    Musiikin maisteri Ulla-Sisko Jauhiainen

    Kalevalainen ensiapulaukku K-18 -esityksen valmistamiseen

    3 000 e
  • 2016
    Valtiotieteiden tohtori Jan Johansson

    tietokirjan ”Suomalainen yhteiskunta ja vammaisuus: matkalla ruotujärjestelmästä kohti YK:n vammaissopimusta” kirjoittamiseen

    5 000 e
  • 2016
    John Nurmisen Säätiö

    merellisen Loki-palvelun kehittämiseen ja vakiinnuttamiseen pysyväksi toiminnoksi kulttuuriperintökentälle

    60 000 e
  • 2016
    Filosofian maisteri Simo Jokinen

    väitöskirjatyöhön lannoitetypen kertymisestä kasveihin sekä ympäristölle haitallista karkaamista ilmakehään ja vesistöihin

    24 000 e
  • 2016
    Master of Arts in Theatre Sonja Jokiniemi

    Blab-esitysteoksen tuotantoon ja toteutukseen

    6 000 e
  • 2016
    Musiikin maisteri Paavali Jumppanen

    kolmen konsertin järjestämiseen vuonna 2017 Tornionjokilaaksossa käynnistyvää uutta Väyläfestivaali-kulttuuritapahtumaa varten

    20 000 e
  • 2016
    Diplomi-insinööri Eveliina Jutila

    väitöskirjatyön ”Functional wicking surfaces” loppuunsaattamiseen

    5 000 e
  • 2016
    Muusikko Hanna Juutilainen

    sävellystilaukseen, konsertin valmistamiseen ja triokiertueeseen Pohjois-Savossa

    4 000 e
  • 2016
    Jyväskylän yliopiston kauppakorkeakoulu

    International Doctoral Consortium –konferenssin järjestämiseen Jyväskylän yliopiston kauppakorkeakoulussa yhteistyössä Itä-Suomen yliopiston ja kanadalaisen St. Mary’s Universityn Sobey School of Business’n kanssa

    10 000 e
  • 2016
    Musiikin maisteri Sirkka-Liisa Kaakinen-Pilch

    barokin ajan viulumusiikin opiskelumateriaalin luomiseen ’modernin’ viulunsoiton opiskelijoille ja kokoelman julkaisemiseen internetissä kaikkien käyttöön

    10 000 e
  • 2016
    Kadettikunta ry

    Suomi kylmässä sodassa -internetsivuston (www.kylmasota.fi) valmistamiseen (20.000) ja valtakunnalliseen maanpuolustusaatteelliseen tiedotus- ja koulutustoimintaan ensisijaisesti koulunuorison, opettajien ja naisten keskuudessa (10.000)

    30 000 e
  • 2016
    Diplomi-insinööri Antti Juhani Kaijalainen

    väitöskirjatyöhön ”Suorasammutettujen korkealujuusterästen mikrorakenteen vaikutus mekaanisiin ominaisuuksiin ja särmättävyyteen”

    5 000 e