Hyppää sisältöön

Rahoitetut hankkeet

Tältä sivulta löydät Jenny ja Antti Wihurin rahaston myöntämät apurahat kymmenen viime vuoden ajalta.

 

Voit muokata listausta valitsemalla yhden tai useamman suodattimen tai käyttää sanahakua. Uusimmat rahoituspäätökset näkyvät automaattisesti listauksen kärjessä.

Vuonna 2024 Jenny ja Antti Wihurin rahasto tuki tiedettä, taidetta ja yhteiskunnallista toimintaa 15,4 miljoonalla eurolla. Kokonaissumma sisältää yleisen apurahahaun lisäksi monivuotisten hankkeiden osarahoitusta sekä rahaston omien toimintojen kuten kuvataideostojen ja residenssien sekä biolääketieteen tutkimusta tekevän Wihurin tutkimuslaitoksen toiminnan rahoittamisen.

Säätiö sitoutuu toisinaan rahoittamaan myös pitkäkestoisempia tutkimushankkeita usean vuoden ajan niin, että tuki jaetaan monessa osassa. Tällä hetkellä rahoitetut monivuotiset hankkeet löydät listattuna täältä.

Suodata
  • 2019
    Musiikin maisteri Amanda Kauranne

    Verta, pornoa ja propagandaa, JUMALAUTA! -kansanmusiikkikonserttisarjan kehittämiseen, laajentumiseen ja kansainvälistymiseen

    12 000 e
  • 2019
    Taiteen maisteri Ksenia Kaverina

    väitöskirjatyöhön ”Sites of Knowledge, Times of Intervention: Following the Curatorial from Narration to Impossible Hearing”

    13 000 e
  • 2019
    Kehittämiskeskus Opinkirjo ry

    Tutki-Kokeile-Kehitä tiede- ja teknologiakilpailun vuoden 2020 ja 2021 lopputapahtumien järjestämiseen ja palkintostipendeihin

    5 000 e
  • 2019
    Kehittämiskeskus Opinkirjo ry

    Ilmastokoulu-oppimiskokonaisuuden käynnistämiseen valtakunnallisesti perusopetuksen piirissä

    10 000 e
  • 2019
    Filosofian maisteri Petri Kesti

    väitöskirjatyöhön ”Pohjaeläinten rasvahappo- ja aminohappokoostumus ja niiden potentiaalinen merkitys lohikalojen poikasille kunnostetuissa virtavesissä”

    26 000 e
  • 2019
    Liikuntatieteiden maisteri Eeva Kettunen

    väitöskirjatyöhön ”The role of sport and wellness technology in increasing exercise self-efficacy”

    26 000 e
  • 2019
    Filosofian maisteri Hannu Kinnunen

    väitöskirjatyöhön ”Tutkimuksia puettavien sensorien käyttökelpoisuudesta terveyttä edistävien elämäntapojen havainnoinnissa”

    5 000 e
  • 2019
    Kirjallisuus- ja kulttuuriyhdistys Särö ry

    laadukkaiden tietokirjakritiikkien julkaisemiseen Verkko-Särössä

    8 000 e
  • 2019
    Psykologian maisteri Ville Kirjavainen

    väitöskirjatyöhön ”Preventing cognitive decline in older adults”

    26 000 e
  • 2019
    Kirkon Ulkomaanapu sr

    Changemaker-nuorisoverkostotoiminnan kehittämiseen

    15 000 e
  • 2019
    Filosofian maisteri Juho Kiuru

    väitöskirjatyöhön ”Urban Clusters: Economically, Environmentally and Socially Sustainable Cities and Urban Forms”

    26 000 e
  • 2019
    Teatteritaiteen maisteri Mia Kivinen

    neljän esityksen valosuunnitteluun

    24 000 e
  • 2019
    Diplomi-insinööri Sami Kivistö

    väitöskirjatyöhön ”Automaattisen kuvan ja datan tulkinnan kehittäminen tähtitieteessä ja muissa sovelluskohteissa”

    26 000 e
  • 2019
    Filosofian maisteri Jenna Knuutinen

    väitöskirjatyöhön ”Raskasmetallien ja radionuklidien biosorptio ja -akkumulaatio – Ympäristöbakteerien käyttö kaivosteollisuuden jätevesien biopuhdistuksessa”

    13 000 e
  • 2019
    Taiteen maisteri Kimmo Kohtamäki, Filosofian maisteri Charlotte Airas

    näytelmän kirjoittamiseen Helene Schjerfbeckistä

    6 000 e
  • 2019
    Bachelor of Arts Jenni Koistinen

    ”Kotimatkalla/ Edöntie”-tanssiteoksen toteuttamiseen

    8 000 e
  • 2019
    Diplomi-insinööri Olavi Koistinen

    Tiistain henki -romaanin käsikirjoituksen loppuunsaattamiseen

    6 000 e
  • 2019
    Filosofian maisteri Nuppu Koivisto, Filosofian tohtori Susanna Välimäki, Musiikin tohtori Timo Virtanen

    suomalaisten 1800-luvun naissäveltäjien musiikin julkaisuhankkeeseen: liedkokoelman, soittokuntamarssin sekä orkesteriteoksen kriittinen editio

    12 000 e
  • 2019
    Kauppatieteiden maisteri Henna Kokkonen

    väitöskirjatyöhön ”Kuluttajien osallistuminen uusien tuotteiden kehittämiseen”

    26 000 e
  • 2019
    Kolmas Tila ry

    näyttämöteoksen ”Romanttinen mieli” toteuttamiseen

    10 000 e