”Emme oleta tietävämme etukäteen, mikä on tärkeää”

Yli 80 vuotta sitten Jenny ja Antti Wihuri perustivat yleishyödyllisen säätiön edistämään ”henkistä ja taloudellista suomalaista viljelyä”. Mitä tämä perintö merkitsee?

Arto Hiltunen: Muotoilu kertoo perustajien ennakkoluulottomuudesta ja laaja-alaisuudesta. Tänä päivänä näin laaja tarkoitus näkyy siinä, että rahoitamme hyvin monenlaisia ja -kokoisia hankkeita aina yksittäisen viulunjousen hankinnasta laajoihin tutkimuskokonaisuuksiin. Hallinnon näkökulmasta apurahojen kirjo on haastava, mutta myös äärimmäisen mielenkiintoinen. 1940-luvulla Jenny ja Antti eivät voineet tietää, millaisia tarpeita maailmassa on vuonna 2025, mutta he loivat säännöt, jotka eivät rajoita sitä, mihin tärkeisiin ja ajassa eläviin haasteisiin voimme säätiönä vastata.

Arto Mäenmaa: Suursäätiön perustaminen keskellä jatkosotaa osoitti rohkeutta ja vahvaa uskoa tulevaisuuteen. Sota-ajan köyhässä Suomessa olisi ollut helppo kohdentaa tuki esimerkiksi pelkästään talouteen tai teknologiaan, mutta Wihurit halusivat kehittää yhteiskuntaa monipuolisesti ja ymmärsivät, että kulttuuri on sivistyksen perusta.

Vuoden 2025 apurahahaussa säätiölle lähetettyjen hakemusten määrä nousi 17 prosenttia. Mistä suuri nousu kertoo, ja miten säätiö reagoi kasvavaan rahoitustarpeeseen?

AH: Tilanne kertoo yleisestä niukkuudesta. Julkista rahoitusta supistetaan, ja koko kansantalous on vaikeuksissa, mikä luo paineita apurahaprosessille. Tällaisessa tilanteessa rahoituspäätösten vahvan valmisteluprosessin ja eri alojen asiantuntijoiden tekemän vertaisarvioinnin merkitys korostuu. Viime kädessä rahaston hallitus tekee jokaisen rahoituspäätöksen – emme halua ulkoistaa sitä vastuuta.

AM: Erityisesti julkisen talouden turbulenssissa ennustettavuus on tärkeää, ja siinä säätiöillä on keskeinen rooli. Pystymme tekemään pitkäjänteistä rahoituspolitiikkaa, jonka ei tarvitse reagoida kaikkiin talouden heilahteluihin. Yhä tärkeämpää on myös yhteistyö muiden säätiöiden, yliopistojen ja julkisen sektorin kanssa. Sen avulla voimme usein moninkertaistaa toiminnan vaikuttavuutta.

Yhteiskunnassa on nyt paljon epävarmuutta ja tulevaisuudenuskoa rapauttavia kriisejä. Kuinka tämä heijastui säätiön toimintaan ja rahoittamiin hankkeisiin vuonna 2025?

AM: Olimme miljoonan euron lahjoituksella mukana mahdollistamassa tulevan arkkitehtuuri- ja designmuseon toteutumista. Halusimme tukea hanketta varhaisessa vaiheessa ja osoittaa uskoa kulttuuri-instituutioihin Suomessa. Toinen erityisen ajankohtainen hanke ja hieno esimerkki monitieteisestä työstä on Helsingin yliopistoon perustettava maatalousmetsätieteellisen ja farmasian tiedekunnan yhteinen huoltovarmuusprofessuuri, jota tuimme 100 000 eurolla.

AH: Rahaston alkuperäisessä säädekirjassa korostetaan myös maan jälleenrakennustyön tukemista ja maanpuolustustahdon vahvistamista. Ukrainan sodan alettua pohdimme, miten voisimme olla luontevasti mukana. Yhteistyössä Maanpuolustuskorkeakoulun kanssa löytyi ratkaisu: tuemme sen tutkimustoimintaa vuosina 2024–2026 yhteensä 750 000 eurolla. Tutkimus tuottaa uutta tietoa kokonaismaanpuolustuksesta osana kansallista resilienssiä sekä Venäjän sotilaallisesta ajattelusta ja Ukrainan sodan taktiikasta Suomen puolustuskyvyn näkökulmasta. Myös säätiöiden yhteinen PoDoCo-ohjelma tuntuu nyt erityisen tärkeältä tavalta yhdistää tiede ja liike-elämä: ohjelmassa tohtorit ja yritykset voivat yhdessä luoda uutta.

Tieteen ja taiteen kunnioittaminen on yksi rahaston ylös kirjatuista arvoista. Mitä se tarkoittaa käytännössä?

AH: Tieteen ja taiteen kunnioittaminen tarkoittaa meille sitä, että arvostamme kaikkia hakemuksia ja perehdymme niihin huolellisesti ilman ennakkosensuuria. Emme oleta tietävämme etukäteen, mikä on tärkeää, vaan haluamme tukea sekä valtavirrassa kulkevia että siitä poikkeavia. Vertaisarvioijien rooli on tässä keskeinen: myös kapeasta fokuksesta tai yllättävistä tulokulmista voi syntyä tärkeää tutkimusta.

AM: Sivistystä ja uutta osaamista rakennettaessa vaikutuksia ei aina voida tietää etukäteen. Esimerkiksi biolääketieteen huippututkimusta tekevä Wihurin tutkimuslaitos syntyi aikoinaan avoimesta pohdinnasta siitä, kuinka köyhään Suomeen saataisiin korkeatasoista tieteellistä tutkimusta. Onkin tavallaan luksusta, että voimme tehdä jatkuvaa perustyötä ja samalla katsoa kauas tulevaisuuteen ja unelmoida. Säätiöillä on mahdollisuus sekä tavoitella vaikuttavuutta että rakentaa parempaa maailmaa pitkällä aikavälillä.

AH: On mahdotonta tietää, millaisiin johtopäätöksiin tai innovaatioihin tutkimus lopulta johtaa. Joskus tutkimuksen lopputulos on sekin, ettei uutta synny. Se kuuluu perustutkimuksen luonteeseen.

Säätiöiden apurahatoiminta perustuu pitkälti luottamukseen. Miten näette sen roolin paremman yhteiskunnan rakentamisessa?

AM: Luottamus on demokratian ja oikeusvaltion ydin. Se tarkoittaa muun muassa luottamusta säätiöiden toimintaan ja toisiimme. Suomessa luotetaan vahvasti viranomaisiin ja instituutioihin, ja haluamme osaltamme vahvistaa tätä luottamukseen nojaavaa yhteiskuntajärjestystä.

AH: Luottamusta ei synny ilman avoimuutta, ja säätiöt ovatkin viime vuosikymmeninä lisänneet läpinäkyvyyttä toiminnassaan. On kerrottava, mitä tehdään ja miksi – sekä onnistumisista että epäonnistumisista.

AM: Ajattelen, että tulevaisuudessa tarvitsemme yhä enemmän yhteistä hyvää rakentavia, vahvoja säätiöitä, joiden ihmiset voivat luottaa olevan olemassa vielä vuosikymmenten kuluttua. Meidän tehtävänämme on pyrkiä jättämään säätiö tuleville sukupolville paremmassa kunnossa kuin sen itse hoidettavaksemme saimme.