Haastattelussa rahaston uusi kuvataideostaja Tarja Pitkänen-Walter
Tarja Pitkänen-Walterin kodin seinät ovat täynnä taidetta, josta suuren osan hän on saanut vaihtokauppana omaa taidettaan vastaan. Seinällä näkyvä värikäs teos on Kukka Paavilaisen.
Kuva: Miikka Pirinen
Tarja Pitkänen-Walter on tehnyt pitkän uran kuvataiteilijana, maalaustaiteen professorina ja alalle pyrkivien nuorten opettajana. Wihurin rahaston uutena taideasiantuntijana hän seuraa kuvataidetta osana kulttuuria ja yhteiskuntaa liikuttavia ilmiöitä
Tarja Pitkänen-Walter on tottunut siihen, että hänellä on suomalaisessa kuvataidekentässä monta eri roolia.
Pitkänen-Walter on suomalaisen nykytaiteen eturiviin kuuluva kuvataiteilija, mutta myös tutkija ja opettaja. Oman taiteellisen työnsä rinnalla hän on toiminut pitkään Taideyliopiston Kuvataideakatemian opettajana ja maalaustaiteen professorina.
Uusin lisä palettiin on toimiminen Jenny ja Antti Wihurin rahaston kuvataidelautakunnan taideasiantuntijana.
Vaihtuvat taideasiantuntijat – yleensä taidehistorioitsijasta ja kuvataiteilijasta muodostuva kaksikko – vastaavat taidehankinnoista rahaston nykytaidekokoelmaan. Lisäksi he osallistuvat esimerkiksi residenssiohjelmien taiteilijavalintoihin ja kehittävät yhdessä lautakunnan kanssa säätiölle uusia toimintamuotoja kuvataiteen alalla. Toisena asiantuntijana jatkaa edelleen roolissa vuonna 2020 aloittanut Patrik Nyberg.
Uusi asiantuntijarooli tuntuu luontevalta jatkumolta opettamiselle, Pitkänen-Walter toteaa.
”Olen kouluttanut pitkään nuoria ihmisiä alalle. Nyt tuntuu arvokkaalta olla seuraamassa ikään kuin seuraavaa vaihetta, mahdollistamassa sitä, että taiteilijat voivat kehittyä urallaan.”
Taiteilija-tutkija pyrkii seuraamaan kuvataidekenttää aktiivisesti vierailemalla näyttelyissä ja gallerioissa mahdollisimman laajasti. Vuosikymmenten aikana karttunut kuvataidekentän tuntemus auttaa hahmottamaan taiteilijoiden työskentelyä laajemmassa kontekstissa, Pitkänen-Walter uskoo.
”On ikään kuin helpompi nähdä, missä vaiheessa tietyn taiteilijan kehitys tai taiteellinen ilmaisu on, milloin kyse on läpimurrosta tai uuden suunnan etsimisestä.”
Kokeellisuus rakentuu tradition päälle
Wihurin rahaston kuvataideasiantuntijoiden näkyvin rooli on säätiön kuvataidekokoelman kartuttaminen. Rovaniemen taidemuseoon lahjoitettu Jenny ja Antti Wihurin rahaston taidekokoelma käsittää nykyisin lähemmäs 4 000 teosta, ja rahasto ostaa siihen vuosittain suomalaista nykytaidetta noin 300 000–400 000 eurolla.
Pitkänen-Walter on toiminut aiemmin urallaan muun muassa Helsingin taidemuseon (HAM) hankintojen erityisasiantuntijana. Taideostajan rooli ei siis ole täysin uusi. Nyt erityisen kutkuttavalta tuntuu tiivis yhteistyö rahaston toisen taideasiantuntijan kanssa sekä työn joustavat raamit.
Säätiö ei aseta tarkkoja vaatimuksia kokoelmaan ostettavalle kuvataiteelle, vaan asiantuntijakaksikko päättää varsin vapaasti hankittavista teoksista rahaston hallituksen asettaman määrärahan puitteissa.
Miten uusi asiantuntija lähestyy kokoelman teosvalintoja?
”Laatu tulee tietysti ensin, mutta sekin on toki kovin subjektiivinen käsite. Minulle laatua edustaa ehkä tietynlainen kokeellisuus. Se rakentuu tradition ymmärryksen varaan ja harppaa siitä sitten johonkin uuteen suuntaan.”
Taiteen tekemisen konventiot ovat monimuotoistuneet ja moni-ilmeistyneet radikaalisti siitä, kun Pitkänen-Walter itse opiskeli kuvataiteilijaksi 80-luvulla. Tekemisen moninaiset lähtökohdat haastavat myös opettajaa ja asiantuntijaa oppimaan jatkuvasti uutta.
”Lisäksi haluan nuuhkia myös laajemmin niitä asioita, jotka puhuttavat kulttuurissa ja yhteiskunnassamme. Kuvataide ei tapahdu tyhjiössä.”
Opiskelijoiden kohtaamiset elävöittävät
Lukuisia opiskelijoita ohjanneena Pitkänen-Walterilla on selvä näkemys alan suurimmista haasteista. Puutteelliset rahoitusrakenteet näkyvät taiteilijoiden mahdollisuuksissa harjoittaa työtään.
”Suomessa on korkealaatuinen kuvataiteen opetus, mutta kun opiskelijat valmistuvat, he tipahtavat helposti tietynlaiseen tyhjiöön. Heidän pitää hankkia toimeentulonsa muulla työllä, ja oman taiteellisen työn toteuttamisesta, saati sitten kehittämisestä, tulee vaikeaa.”
Tässä menetetään myös mahdollisuus viedä suomalainen taide aivan huipulle, Pitkänen-Walter toteaa.
”Olen nähnyt selvästi myös sen, että kun ihmiset saavat mahdollisuuden keskittyä taiteeseensa, ilmaisu syvenee ja etenee uusiin ulottuvuuksiin. Kuvataide on haastava laji, eikä sen potentiaalia saavuteta satunnaisilla työrupeamilla.”
Opettamisen, taiteellisen tutkimuksen sekä taiteellisen työskentelyn yhdistäminen ei ole ollut helppoa Pitkänen-Walterillekaan. Juuri kohtaamiset opiskelijoiden kanssa ovat olleet tärkeä syy sille, miksi hän on halunnut jatkaa Taideyliopiston professorina.
Erityisesti professori innostuu ohjattaviensa studiovisiiteistä. Niissä ohjaajan tehtävä on auttaa opiskelijaa reflektoimaan ja kirkastamaan teosten sisältöjä ja taiteellisia tavoitteita.
”Se on hyvin erityinen kohtaamisen muoto, jossa ovat läsnä opettaja sekä opiskelija mutta myös työstettävä taideteos. Usein näiden kolmen välillä tapahtuu jännää vuoropuhelua. Siinä syntyy jotain elävöittävää tuoreutta, jota on vaikea muutoin tavoittaa.”
