Wihurin rahaston tunnustuspalkinto Pikku Papun Orkesterille

Pikku Papun Orkesterin jäsenet työskentelevät unelmoiden yhdessä joka maanantai.

Joskus leppäkertulla on hankaluuksia aamutoimissa: on hirveä kiire, sukat hukassa ja takku tukassa.

Lapsia naurattaa erityisesti tämä tarina Pikku Papun Orkesterin konserteissa. Just tällaista meillä kotona on, lapset kiljahtavat.

”Näin me voidaan käsitellä kiukkua ilman, että se käsitellään torjunnan kautta. Kiukku on tunne siinä missä muutkin”, kertoo Sanna Kaisa Sundström, yksi kuusijäsenisen lastenmusiikkia soittavan yhtyeen jäsenistä.

Sundström soittaa yhtyeessä viulua, kellopeliä ja laulaa. Viisi muuta jäsentä, Heli Kajo, Antti Kokkola, Sampo Sundström, Reetta Kuisma sekä Maiju Kopra laulavat ja soittavat eri soittimia.

Pikku Papun Orkesteri syntyi vuonna 2012 Sibelius-Akatemian lastenmusiikkikurssilla. Kurssin vetäjät Soili Perkiöja Eeva-Leena Pokela sekä graafikko ja lastenkirjailija Liisa Kallioolivat keksineet, että Kallion kirjoittamat Pikku Papun tarinat tulisi säveltää kappaleiksi. Perkiö sävelsi ja antoi kurssilaisille kappaleet sovitettaviksi. Projektista tuli iso opiskelijaproduktio: kappaleet äänitettiin levylle Musiikkitalossa musiikkiteknologian opiskelijoiden avulla.

Kurssin opiskelijoita alettiin pyytää keikoille ja näin kouluprojektista kehittyi työ.

Pian alkoi muodostua ydinporukka, johon kuuluivat Kajo, Kokkola, Kuisma, Kopra ja Sundström. Sanna Kaisa Sundströmin muusikkoveli Sampo Sundström pyydettiin mukaan täydentämään kokoonpanoa. Toisen levyn kohdalla orkesteri sävelsi ja sovitti Kallion runot itse.

Pikku Papun Orkesterissa soittavat ja laulavat Maiju Kopra (ylh. vas), Antti Kokkola, Reetta Kuisma, Heli Kajo, Sanna Kaisa Sundström ja Sampo Sundtröm.

Liisa Kallion tarinoissa kilpikonna nimeltään Pikku Papu seikkailee puutarhassa ystäviensä leppäkerttujen, hyttysten, etanoiden, muurahaisten ja kastematojen kanssa. Pikku Papun Orkesteri herättää tarinat henkiin.

Musiikkikasvatustaustalla varustettu yhtye ottaa vakavasti pedagogisen vastuunsa. Sovitukset ja instrumenttivalinnat on tehty ajatellen lapsen kehitystä. Joku kappale on kuuntelun ja mielikuvituksen harjoittamista varten. Toinen voi olla leikkibiisi.

Yhtyeen genre on laaja, sillä lastenmusiikissa ei ole rajoja.

”Voidaan mennä tyylistä toiseen. Soitinnus pysyy samana ja tuo yhtenäisyyttä. Biiseissä on jo itsessään tarttumapintaa eri kehitysvaiheille”, Kopra kertoo.

Esimerkiksi pienen lapsen syke on korkeampi kuin aikuisen. Tätä pitää miettiä kappaleiden tempovalinnoissa jo sävellysvaiheessa. Lapsen eri kehitysvaiheet musiikin kokemisesta ensimmäisiin itsenäistymisen hetkiin huomioidaan kappaleiden sisältöjen ja niitä täydentävien leikkien kautta.

Keikoille pienimmät lapset tulevat kantorepuissa ja alkavat jaloillaan sätkiä heille ominaisen rytmin tahtiin.

”Hellyttävää on myös nähdä kuinka isovanhemmat heittäytyvät pussailemaan kappaleessa Sammakon Pusu”, Sundström sanoo.

Pikku Papun Orkesteri on nyt yksi kysytyimmistä lastenmusiikkia esittävistä yhtyeistä Suomessa.

Kajolla on aavistus, mistä suosio voi osittain johtua.

”Me olemme bändi, jonka jäsenet soittavat omina itsenään. Sen takia ehkä vanhemmat tykkäävät tulla meidän keikoille lastensa kanssa”, Kajo pohtii.

Pikku Papun Orkesterin perustamisesta on nyt kuusi vuotta. Jäsenet työskentelevät musiikkikasvattajina sekä freelancemuusikkoina. Tällä hetkellä jäsenet varaavat vähintään päivän viikossa Pikku Papun Orkesterille. ”Papumaanantaisin” sävelletään, harjoitellaan tai järjestetään keikkailuun liittyviä asioita.

”Ja unelmoidaan!”, Sundström huudahtaa.

Papulaiset haaveilevat esimerkiksi omasta musikaalista ja musiikkikoulusta. Nyt orkesterilla on meneillään yhteistyö sirkustaiteilijoiden kanssa.

 

”Me olemme bändi, jonka jäsenet soittavat omina itsenään. Sen takia ehkä vanhemmat tykkäävät tulla meidän keikoille lastensa kanssa.”

 

Papumaanantaiden päälle tulevat keikat, joita saattaa välillä olla useasti viikossa. Porukka on myös ystäviä keskenään ja viettää tiiviisti aikaa yhdessä.

”Tämä on ihana ja rankka työyhteisö. Me ollaan demokratia. Kaikilla on samanarvoinen ääni bändissä”, Kajo sanoo.

Paitsi viikkoa aikaisemmin paluumatkalla Iisalmen keikalta kotiin koko porukalta lähti ääni, kun he nauroivat niin makeasti yhdessä.

 

Viimeisin Pikku Papun Orkesterin keikka oli erityinen.

Orkesteri matkasi esiintymään kahdeksallekymmenelle ekaluokkalaisille. Yleisö oli niin levotonta, että keikka piti keskeyttää ja pyytää lapsia rauhoittumaan. Pelkkä muusikkous ei riittänyt.

”Lapsista näki, että he tarvitsivat huomiota ja rajoja, joten teimme yhteiset pelisäännöt”, Sanna Kaisa Sundström kertoo.

Sitten konsertti jatkui. Keikan päätteeksi lapset tulivat halaamaan orkesterin jäseniä.

”Lapset olivat niin onnellisia, että me olimme tulleet sinne, vaikka olimmekin joutuneet asettamaan rajoja kesken konsertin.”

Yhtye toivoisi, että jokainen lapsi saisi konserttikokemuksia.

”Lapsuus on kauhean lyhyt aika loppujen lopuksi, mutta loppuelämän kannalta tosi merkittävä. Haluamme musiikin avulla tuoda elämyksiä, turvaa ja ennen kaikkea iloa”, Sundström sanoo.

 

Kuvat: Jaakko Kahilaniemi

MIKÄ?

Pikku Papun Orkesteri on lastenmusiikkia säveltävä ja esittävä kuusijäseninen yhtye, joka palkittiin vuoden 2018 Jenny ja Antti Wihurin rahaston tunnustuspalkinnolla. Palkinnon arvo on 20 000 euroa.

Yhtyeeseen kuuluvat Heli Kajo, Antti Kokkola, Maiju Kopra, Reetta Kuisma, Sanna Kaisa Sundström ja Sampo Sundström. Orkesteri levyttää ja esittää lastenkirjailija Liisa Kallion luomien runojen ympärille säveltämiään kappaleita.

Tutustu seuraavaksi

← Takaisin apurahatarinoihin