Hyppää sisältöön

Rahoitetut hankkeet

Tältä sivulta löydät Jenny ja Antti Wihurin rahaston myöntämät apurahat kymmenen viime vuoden ajalta.

 

Voit muokata listausta valitsemalla yhden tai useamman suodattimen tai käyttää sanahakua. Uusimmat rahoituspäätökset näkyvät automaattisesti listauksen kärjessä.

Vuonna 2024 Jenny ja Antti Wihurin rahasto tuki tiedettä, taidetta ja yhteiskunnallista toimintaa 15,4 miljoonalla eurolla. Kokonaissumma sisältää yleisen apurahahaun lisäksi monivuotisten hankkeiden osarahoitusta sekä rahaston omien toimintojen kuten kuvataideostojen ja residenssien sekä biolääketieteen tutkimusta tekevän Wihurin tutkimuslaitoksen toiminnan rahoittamisen.

Säätiö sitoutuu toisinaan rahoittamaan myös pitkäkestoisempia tutkimushankkeita usean vuoden ajan niin, että tuki jaetaan monessa osassa. Tällä hetkellä rahoitetut monivuotiset hankkeet löydät listattuna täältä.

Suodata
  • 2017
    Suomen Benelux-instituutin säätiö sr

    esiintyvän taiteilijan TelepART-kansainvälisyysohjelman avaamiseen saksankieliseen Eurooppaan, Unkariin ja Kaakkois-Eurooppaan sekä Benelux-alueelle

    10 000 e
  • 2017
    Suomen Historiallinen Seura

    tapahtuman ”IV Historiantutkimuksen päivät” järjestämiseen Turussa

    5 000 e
  • 2017
    Suomen Icehearts ry

    Icehearts toimintamallin tukemiseen

    50 000 e
  • 2017
    Suomen Lentopelastusseura SLPS ry

    operatiivisessa toiminnassa tarvittavien laitteiden hankintaan

    30 000 e
  • 2017
    Suomen Merimieskirkko ry

    merenkulkijoiden parissa tehtävään työhön

    150 000 e
  • 2017
    Suomen Meripelastusseura ry

    vapaaehtoisten meripelastajien turva- ja suojavarusteiden hankintaan, koululaiva Jenny Wihurin koulutuspurjehduksiin sekä kansainväliseen meripelastajavaihtoon

    150 000 e
  • 2017
    Suomen Nuorisopurjehtijat ry

    nuorisopurjehdustoiminnan kehittämiseen yhdessä Suomen Purjelaivasäätiön kanssa sekä kansainväliseen yhteistoimintaan muiden Sail Training -järjestöjen kanssa

    18 000 e
  • 2017
    Suomen Partiolaiset ry

    partiojohtajakoulutukseen ja sen kehittämiseen

    50 000 e
  • 2017
    Suomen Purjelaivasäätiö sr

    nuorisotoiminnan kehittämiseen

    30 000 e
  • 2017
    Suomen Solistiyhdistys ry

    konserttitoimintaan

    9 000 e
  • 2017
    Suomen vanhan kirjallisuuden päivät ry

    Vanhan kirjallisuuden päivät -kirjallisuustapahtuman järjestämiseen Sastamalassa

    5 000 e
  • 2017
    Suomen Viron-instituutin säätiö sr

    koulutusyhteistyön edistämiseen Viron venäjänkielisillä alueilla

    10 000 e
  • 2017
    Suomen Yrittäjänaiset ry

    kahden valtakunnallisen ”Innovatiivisuus-Innostus-Itsensä kehittäminen”-teemaisen tapahtuman järjestämiseen

    10 000 e
  • 2017
    Filosofian maisteri Niko Suominen

    väitöskirjatyöhön ”Early Modern Drama and the Rhetoric of Theatre: The Stage Jew as a Rhetorical Device in Public Debate”

    24 000 e
  • 2017
    Kauppatieteiden tohtori Samppa Suoniemi

    väitöskirjan jälkeiseen tutkimukseen ”Protection of personal data: Privacy and security in the age of big data”

    14 000 e
  • 2017
    Svenska handelshögskolan

    Startup Circus -yrittäjyyskoulutustapahtuman järjestämiseen

    2 000 e
  • 2017
    Filosofian maisteri Eeli Matias Säppi

    väitöskirjatyöhön ”Approaching the 4-loop pressure of dense QCD”

    24 000 e
  • 2017
    Kauppatieteiden maisteri Ulla Särkikangas

    väitöskirjatyöhön ”Sosiaali- ja terveyspalveluiden käyttö erityislasten perheiden arjessa – Toiminnan ja kontekstin merkitys palvelunkehityksessä”

    24 000 e
  • 2017
    Musiikinopiskelija Richard Söderlund

    kandidaattiopintoihin Berklee College of Musicissa pääaineena rummunsoitto

    10 000 e
  • 2017
    Kauppatieteiden maisteri Kimmo Taiminen

    väitöskirjatyöhön ”Verkkosisällön palvelunäkökulma yrityksien asiakasarvon tuotannossa”

    12 000 e