Rahoitetut hankkeet
Tältä sivulta löydät Jenny ja Antti Wihurin rahaston myöntämät apurahat kymmenen viime vuoden ajalta.
Voit muokata listausta valitsemalla yhden tai useamman suodattimen tai käyttää sanahakua. Uusimmat rahoituspäätökset näkyvät automaattisesti listauksen kärjessä.
Vuonna 2024 Jenny ja Antti Wihurin rahasto tuki tiedettä, taidetta ja yhteiskunnallista toimintaa 15,4 miljoonalla eurolla. Kokonaissumma sisältää yleisen apurahahaun lisäksi monivuotisten hankkeiden osarahoitusta sekä rahaston omien toimintojen kuten kuvataideostojen ja residenssien sekä biolääketieteen tutkimusta tekevän Wihurin tutkimuslaitoksen toiminnan rahoittamisen.
Säätiö sitoutuu toisinaan rahoittamaan myös pitkäkestoisempia tutkimushankkeita usean vuoden ajan niin, että tuki jaetaan monessa osassa. Tällä hetkellä rahoitetut monivuotiset hankkeet löydät listattuna täältä.
-
2017Taloudellinen tiedotustoimisto ry50 000 e
peruskoulun kuudes- ja yhdeksäsluokkalaisten työelämä-, talous- ja yrittäjyystaitojen parantamiseen Yrityskylä-oppimiskokonaisuudessa
-
2017Taloustieteellinen yhdistys ry5 000 e
seminaari- ja julkaisutoimintaan
-
2017Tanssiryhmä Off/Balance ry8 000 e
tanssiesitysten ja työpajojen järjestämiseen koulukiertueella
-
2017Oikeustieteen maisteri Liisa Tarkkila12 000 e
väitöskirjatyöhön ”Principle of effectiveness – especially in the context of antitrust damages actions”
-
2017Filosofian tohtori Olli Tarvainen, Filosofian tohtori Hannu Koivisto9 000 e
tutkimukseen ”Ion confinement in electron cyclotron resonance ion sources”
-
2017Filosofian maisteri Lauri Tavi24 000 e
väitöskirjatyöhön ”Hätäpuhelujen prosodiaa”
-
2017Teatteri Telakka ry10 000 e
Talvisota-dokumenttinäytelmähankkeen kiertueeseen Venäjälle ja Ukrainaan
-
2017Teatteriyhdistys RUSKAensemble ry12 000 e
suomalais-islantilaisen näyttämöteoksen ”Don Quijote on Melting Ice” valmistamiseen
-
2017Tekniikan museon säätiö sr20 000 e
hankkeeseen ”Tulevaisuuden kokoelmat – teollisen kulttuuriperinnön pelastustalkoot”
-
2017Musiikkipedagogi Fiona Tharmaratnam, Varhaisiän musiikinopetuksen lehtori Sari Kallioranta, Musiikin maisteri Siina Hirvonen10 000 e
soitinsatukonserttien järjestämiseen
-
2017Filosofian maisteri Paula Maaria Thitz24 000 e
väitöskirjatyöhön ”Tannins, flavonoids and triterpenes in the secondary metabolism of silver birch: patterns of allocation during environmental stress”
-
2017Tiedekeskussäätiö sr50 000 e
hankkeeseen ”Heurekan yleisöistä tieteen ja innovaatioiden tekijöitä maker-tilan avulla”
-
2017Filosofian maisteri Henna Tiensuu5 000 e
väitöskirjatyöhön ”Terästuotteiden laatumallinnus haastavissa mittausolosuhteissa”
-
2017Taiteen maisteri Mimmu Tihinen-Varis5 000 e
selkokielisen romaanin kirjoittamiseen
-
2017Valtiotieteiden maisteri Sanna Tiilikainen24 000 e
väitöskirjatyöhön ”Augmented Sociality: how the digital and physical worlds merge in the social use of ICT”
-
2017Kauppatieteiden tohtori Henrikki Tikkanen6 000 e
tutkimukseen ”Ensuring Competitiveness: Strategic Leadership, Marketing and Organizational Transformation”
-
2017Tilaushistoriakeskus ry5 000 e
pohjoismaisen paikallishistorian tutkimuksen seminaarin järjestämiseen Helsingissä
-
2017Musiikin tohtori Tero Heikki Toivonen5 000 e
yleisötyö-mallin viemiseen paikkoihin, joissa musiikinopetus ja mahdollisuus konserteissa käymiseen on jäänyt paitsioon
-
2017Filosofian tohtori Mikko Tolonen2 000 e
konferenssin ”Digital Humanities in the Nordic Countries 2018 (DHN2018)” järjestämiseen Helsingissä
-
2017Filosofian maisteri Oula Tolvanen24 000 e
väitöskirjatyöhön ”Bayesiläinen monijokimalli meritaimenen (Salmo trutta L.) elinkierron kuvaamiseksi ja sen sovellutukset päätöksentekoympäristössä”