Hyppää sisältöön

Rahoitetut hankkeet

Tältä sivulta löydät Jenny ja Antti Wihurin rahaston myöntämät apurahat kymmenen viime vuoden ajalta.

 

Voit muokata listausta valitsemalla yhden tai useamman suodattimen tai käyttää sanahakua. Uusimmat rahoituspäätökset näkyvät automaattisesti listauksen kärjessä.

Vuonna 2024 Jenny ja Antti Wihurin rahasto tuki tiedettä, taidetta ja yhteiskunnallista toimintaa 15,4 miljoonalla eurolla. Kokonaissumma sisältää yleisen apurahahaun lisäksi monivuotisten hankkeiden osarahoitusta sekä rahaston omien toimintojen kuten kuvataideostojen ja residenssien sekä biolääketieteen tutkimusta tekevän Wihurin tutkimuslaitoksen toiminnan rahoittamisen.

Säätiö sitoutuu toisinaan rahoittamaan myös pitkäkestoisempia tutkimushankkeita usean vuoden ajan niin, että tuki jaetaan monessa osassa. Tällä hetkellä rahoitetut monivuotiset hankkeet löydät listattuna täältä.

Suodata
  • 2014
    Diplomi-insinööri Matti Kannisto

    väitöskirjatyöhön ”Acinetobacter baylyin valjastaminen bioprosesseihin synteettisen biologian keinoin”

    24 000 e
  • 2014
    Kansalliskirjasto

    Jean Sibeliuksen koottujen teosten julkaisutyön jatkamiseen

    30 000 e
  • 2014
    Taiteen maisteri Arja Karhumaa

    väitöskirjatyöhön ”Graafinen suunnittelu kirjoittamisena: Arkisten tekstilajien kuvallisuus ja tavallisuus”

    12 000 e
  • 2014
    Filosofian tohtori Matti Karp

    tutkimukseen ”Kansainvälisen tutkimusverkoston laajentaminen bioenergian ja synteettisen biologian aloilla”

    6 000 e
  • 2014
    Filosofian maisteri Laura Karttunen

    väitöskirjan jälkeiseen tutkimukseen ”Kokemuksellinen oppiminen ja kirjallisuuskäsitys monitieteisen kirjallisuusopetuksen perustana”

    28 000 e
  • 2014
    Kasvatustieteen maisteri Liisa Kaski

    väitöskirjatyöhön ”Arktinen estetiikka. Pohjoinen tyyli saamelaisten sarvilusikoiden ornamentiikassa”

    12 000 e
  • 2014
    Kassandra ry - Kulttuuriyhdistämö Interkult Kassandra

    maahanmuuttajataustaisille nuorille suunnatun esittävän taiteen hankkeen toteuttamiseen

    20 000 e
  • 2014
    Kauppatieteiden maisteri Anne Kastarinen

    väitöskirjatyöhön ”The Grandmarket – Consumption Practices of Grandparenthood”

    12 000 e
  • 2014
    KATAJA, Kauppatieteiden valtakunnallinen jatkokoulutusohjelma

    kurssin ”Multivariate and Econometric Analysis” järjestämiseen

    10 000 e
  • 2014
    Masters of Arts in Dance Andrius Katinas

    teokseen Paper Piece

    8 000 e
  • 2014
    Filosofian maisteri Otto Kauko

    väitöskirjan jälkeiseen tutkimukseen liittyen onkoproteiini CIP2A:n säätelemiin syöpäsolujen toimintoihin

    6 000 e
  • 2014
    Filosofian maisteri Riina Kaukonen

    väitöskirjatyöhön ”Myosin-X and filopodia in breast cancer cell invasion and metastasis”

    10 000 e
  • 2014
    Kirjailija Milja Kaunisto

    historiallisen romaanin kirjoittamiseen

    4 000 e
  • 2014
    Teologian maisteri Marjaana Kavonius

    väitöskirjatyöhön ”Significance of Religious Education and Ethics for a Personal Worldview and Readiness to Encounter Diversity: Student Perspectives”

    12 000 e
  • 2014
    Tanssitaiteen maisteri Johanna Keinänen, Taiteen maisteri Kim Saarinen, Säveltäjä-muusikko Tatu Metsäpelto

    internetissä julkaistavan tanssivideoteoksen valmistamiseen

    5 000 e
  • 2014
    Tanssitaiteen maisteri Simo Kellokumpu

    taiteellisen tutkimusryhmän toimintaan väitöskirjatyössä ”Eletty tila taiteellisen työn tilallistamisen lähtökohtana. Koreografisen prosessin tarkastelua.”

    8 000 e
  • 2014
    Kellonkartanon ystävät ry

    kurssin järjestämiseen darinkielisille kristityille maahanmuuttajille kotoutumisen ja kansalaisyhteiskunnan perusteiden vahvistamiseksi

    7 000 e
  • 2014
    Kauppatieteiden tohtori Matti Keloharju, Kauppatieteiden tohtori Samuli Knupfer

    tutkimukseen ”Kykykuilu perheyrityksissä”

    6 000 e
  • 2014
    Kerhokeskus - koulutyön tuki ry / Kehittämiskeskus Opinkirjo

    Tutki-Kokeile-Kehitä -tiede- ja teknologiakilpailun järjestämiseen

    5 000 e
  • 2014
    Filosofian maisteri Sanna Ketonen-Oksi

    väitöskirjatyöhön ”Sosiaalinen media innovaatiotoimintaa tukevan arvonluonnin ja liiketoiminnan muokkaajana”

    24 000 e