Rahoitetut hankkeet
Tältä sivulta löydät Jenny ja Antti Wihurin rahaston myöntämät apurahat kymmenen viime vuoden ajalta.
Voit muokata listausta valitsemalla yhden tai useamman suodattimen tai käyttää sanahakua. Uusimmat rahoituspäätökset näkyvät automaattisesti listauksen kärjessä.
Vuonna 2024 Jenny ja Antti Wihurin rahasto tuki tiedettä, taidetta ja yhteiskunnallista toimintaa 15,4 miljoonalla eurolla. Kokonaissumma sisältää yleisen apurahahaun lisäksi monivuotisten hankkeiden osarahoitusta sekä rahaston omien toimintojen kuten kuvataideostojen ja residenssien sekä biolääketieteen tutkimusta tekevän Wihurin tutkimuslaitoksen toiminnan rahoittamisen.
Säätiö sitoutuu toisinaan rahoittamaan myös pitkäkestoisempia tutkimushankkeita usean vuoden ajan niin, että tuki jaetaan monessa osassa. Tällä hetkellä rahoitetut monivuotiset hankkeet löydät listattuna täältä.
-
2014Kirjailija Katja Kettu, valokuvaaja Meeri Koutaniemi, toimittaja Maria Seppälä9 000 e
suomalaisten ja intiaanien jälkeläisiä käsittelevän kaunokirjallisen valokuvateoksen työstämiseen
-
2014Filosofian maisteri Elina Kettunen24 000 e
väitöskirjatyöhön ”Diversity and evolution of dark filamentous microfungi on plant exudates”
-
2014Kauppatieteiden maisteri Tuomas Kiiski6 000 e
väitöskirjatyöhön ”Arktisen merenkulun kannattavuus Pohjoisreitillä 2010-luvulla”
-
2014Musiikin opiskelija Topias Kiiskinen10 000 e
Yamaha-fagotin hankintaan
-
2014Musiikkipedagogi Saara Kiiveri12 000 e
maisteritasoisen oopperakoulutuksen loppuunsaattamiseen, laulun mestarikursseihin sekä nuottimateriaalien ja äänityslaitteen hankintaan
-
2014Yhteiskuntatieteiden maisteri Stiina Kiiveri4 000 e
lastenkirjan ”Satumainen tietokirja yleisimmistä lasten sairauksista” tekemiseen
-
2014Kauppatieteiden tohtori Jyri Kinnunen28 000 e
tutkimukseen ”Risk-Return Trade-Off and Autocorrelation: Empirical and Theoretical Applications”
-
2014Kirjallisuudentutkijain Seura3 000 e
kirjallisuudentutkimuksen aikakauslehti Avaimen teemanumeroiden julkaisuun
-
2014Kirkon Ulkomaanavun säätiö15 000 e
Changemaker-nuorisoverkoston toiminnan tukemiseen
-
2014Filosofian maisteri Jenni Kirves24 000 e
väitöskirjatyöhön ”Ehjän Suomen rikkinäiset rakentajat – jälleenrakentajien tunnemaisema ja sodasta selviytymisen prosessit”
-
2014Tekniikan lisensiaatti Markku Kiviranta5 000 e
väitöskirjatyöhön ”Spectral and energy efficient modulation methods in presence of nonlinear distortions”
-
2014Musiikin maisteri Patrik Kleemola4 000 e
tilaussävellyksiin ja kitaran hankintaan
-
2014Filosofian tohtori Hannele Klemettilä13 000 e
tutkimukseen ”Metsäluonnon mielikuvat ja merkitykset myöhäiskeskiajalla”
-
2014Taiteen maisteri Mikko Koivisto12 000 e
väitöskirjatyöhön ”Nothing Special: Challenging the Representations of Mental Disability in the Discourses of Finnish Art and Visual Culture Education”
-
2014Kauppatieteiden maisteri Tero Tuomas Kokko24 000 e
väitöskirjatyöhön ”Kunnallisalan johtamisen haasteet: avaintoimijoiden tarinat jännitteiden ilmentäjänä”
-
2014Kokkolan Oopperayhdistys ry20 000 e
Oopperakesän 10-vuotisjuhlavuoden järjestämiseen
-
2014Yhteiskuntatieteiden maisteri Jussi Konttinen10 000 e
tieto- ja reportaasikirjaan Siperiasta
-
2014Musiikin maisteri Uli Kontu-Korhonen13 000 e
sairaalamusiikkityön tekemiseen Jorvin sairaalan lastenklinikoilla ja L3) Espoossa sekä vastasyntyneiden teho- ja valvontaosastoilla Helsingissä
-
2014Tanssitaiteen maisteri Hanna Korhonen8 000 e
”Paleltunut taivas -esitys uskosta, toivosta ja hengellisestä väkivallasta”-teoksen vierailuesityksiin
-
2014Filosofian tohtori Pekka Korhonen5 000 e
tutkimukseen ”Päätöksentekijän valintojen epärationaalisuus ja epäjohdonmukaisuus”