uutinen
9.10.2020
12,8 miljoonaa euroa tieteelle, taiteelle ja yhteiskunnalliselle toiminnalle
Vuonna 2020 Wihurin rahasto tukee tiedettä, taidetta ja yhteiskunnallista toimintaa 12,8 miljoonalla eurolla. Apurahoilla tutkitaan muun muassa ilvesten loislajistoa ja kaupunkirakenteen merkitystä yritysten tuottavuudelle sekä digitoidaan yli satavuotiaita tähtitieteellisiä valokuvauslevyjä.
Apurahaa myönnetään 319 yksityishenkilölle tai työryhmälle ja 118 yhteisölle eli yhteensä apurahansaajia on 437.
Tuesta suurin osa, lähes 8,4 miljoonaa euroa, myönnetään toukokuussa 2020 järjestetyn yleisen apurahahaun kautta. Säätiö vastaanotti keväällä yli 5600 hakemusta ja apurahaa haettiin yli 125 miljoonaa euroa. Hakemusmäärä nousi edellisvuodesta reilut 6 %, ja hakijoista vajaalle 8 % myönnettiin apurahaa.
Katso lista kaikista toukokuussa järjestetyn yleisen apurahahaun kautta myönnetyistä apurahoista.
Suurin osa apurahansaajista tekee apurahalla tieteellistä tutkimusta. Jakosumma sisältää 181 väitöskirja- tai post doc-apurahaa. Tieteen apurahat kattavat laajasti muun muassa kauppatieteellisen, teknisen, maa- ja metsätaloustieteellisen, yhteiskuntatieteellisen ja humanististen alojen tutkimuksen.
Apurahoja myönnetään myös monipuolisesti taiteen eri aloille.
“Apurahansaajinamme on jälleen kerran suuri joukko kirjailijoita, muusikoita, tanssijoita ja teatterintekijöitä, joita ilman todellisuutemme olisi monin verroin köyhempi”, sanoo Jenny ja Antti Wihurin rahaston asiamies Arto Mäenmaa.
Apurahansaajina on myös lukuisia kolmannen sektorin toimijoita, kuten Suomen Meripelastusseura ja Suomen Merimieskirkko. Etenkin nuorisotyö on vahvasti edustettuna yhteiskunnallisen toiminnan puolella.
“Partion ja Iceheartsin kaltaiset yhteisöt antavat lapsille ja nuorille taitoja, joiden avulla heistä tulee vastuuntuntoisia ja tunneälykkäitä kansalaisia – ystäviä, puolisoita, työntekijöitä ja tulevia päättäjiä”, Mäenmaa toteaa.
Wihurin rahaston tuki tieteelle, taiteelle ja yhteiskunnalliselle toiminnalle kasvaa
Jenny ja Antti Wihurin rahaston tuki tieteelle, taiteelle ja yhteiskunnalliselle toiminnalle kasvaa tänä vuonna 200 000 eurolla verrattuna edellisvuoteen. 12,8 miljoonan euron jakosummaan kuuluu myös aiemmin myönnettyjen apurahojen osarahoitusta, säätiön omien toimintojen kuten kuvataideostojen ja residenssien (400 000 €) sekä biolääketieteen tutkimusta tekevän Wihurin tutkimuslaitoksen toiminnan rahoittaminen (2 000 000 €).
Lisätietoja
Arto Mäenmaa
Jenny ja Antti Wihurin rahaston asiamies
09 45 42 4010
maenmaa@wihurinrahasto.fi