Kiina saapuu Arktikselle

Liisa Kauppila haluaa tietää, mitä tapahtuu maailmanjärjestelmän dynamiikalle, kun maailman suurimmaksi taloudeksi kasvava Kiina saapuu hauraan ekosysteemin Arktikselle.

”Kiinassa sydämeni lyö nopeammin, kun tunnen olevani osa tutkimaani globaalia muutosta”, sanoo Turun yliopiston Itä-Aasian tutkimus- ja koulutuskeskuksessa työskentelevä väitöskirjatutkija Liisa Kauppila.

Hän viettää vuosittain pitkiä aikoja Kiinassa yrittäessään ymmärtää, mallintaa ja selittää Kiinassa käynnissä olevaa talouden rakennemuutosta ja sen vaikutuksia maailmanpolitiikkaan ja globaaliin talouteen.

”Kiina on ennen ollut maailman tehdas. Nyt maassa keskitytään aiempaa enemmän kotimaiseen kulutukseen, vihreään kasvuun ja korkean teknologian innovaatioihin”, Kauppila sanoo.

Kiina etsii mahdollisuuksia kasvattaa talouttaan entisestään, minkä seurauksena sen katse on kohdistunut yhteen maailman hauraimmista ekosysteemeistä: arktiseen alueeseen. Arktinen alue, eli Arktis, on pohjoisnapaa ympäröivä alue, johon myös Suomen Lapin pohjoisosat kuuluvat. Arktiseen alueeseen kuuluvat esimerkiksi Grönlanti, Alaska, Islanti, sekä Norjan, Ruotsin ja Venäjän pohjoisosat.

Kauppilan mukaan Kiinan kaltaisella kasvavalla talousmahdilla on monia syitä olla kiinnostunut arktisesta alueesta.

Arktisen alueen jäätikön sulamisen seurauksena aiemmin saavuttamattomat fossiilisten polttoaineiden varannot aukeavat hyödynnetettäviksi maailmalle, mikä kiinnostaa tuontienergiasta riippuvaista Kiinaa.

Energian lisäksi maa etsii Arktikselta teknologiaoppia.

”Arktisella alueella toimiessaan Kiina on esimerkiksi oppinut japanilaiselta yritykseltä, miten nesteytettyä maakaasua voi kuljettaa”, Kauppila sanoo.

Neljän miljoonan ihmisen asuttama arktinen alue on muuttunut poliittisesti aiempaa merkittävämmäksi, sillä siihen liittyviin keskusteluihin kiteytyvät maailmanpolitiikan ajankohtaisimmat aiheet: ilmastonmuutos ja globaalin vallan painopisteen siirtyminen lännestä itään. Kauppila kysyy tutkimuksessaan, mitä tapahtuu maailmanjärjestelmän dynamiikalle, kun Kiina saapuu arktiselle alueelle.

Kiina on ristinyt Venäjän aluevesien läpi kulkevan alueen jääsilkkitieksi, joka on osa sen suurempaa globaalia Silkkitie-taloushanketta.

Toistaiseksi vaurastuvalla Kiinalla on ollut arktisella alueella lähinnä taloudellista valtaa.

Kauppilan mukaan Venäjä tarvitsee kiinalaisinvestointeja rakentaakseen arktiselle alueelle kriittistä infrastruktuuria, kuten satamia ja lentokenttiä. Samalla se kuitenkin pelkää, että Kiinalle muodostuu vaikutusvaltaa Venäjän sisäisiin asioihin.

”Kysymys kuuluu, tuoko taloudellinen valta poliittista valtaa”, Kauppila sanoo.

Venäjän ja Kiinan lähentyminen arktisissa asioissa vaikuttaisi puolestaan koko suurvaltapolitiikan dynamiikkaan.

Vaikka Kiina saisi vaikutusvaltaa taloudellisen vipuvoiman kautta, se haluaa myös neuvottelupöytiin, joissa käsitellään arktisen alueen tulevaisuutta. Vuonna 2013 maa sai tarkkailijajäsenpaikan Arktisessa neuvostossa, jossa päätetään ympäristöllistä ja alkuperäiskansojen oikeuksia käsitteleviä asioita. Tarkkailijajäsenillä ei kuitenkaan ole äänivaltaa päätöksissä. Kauppilan mukaan Kiina ei ole tyytyväinen sen pieneen rooliin arktisen alueen vaikuttajana. Siksi vuodesta 2016 lähtien Kiina on järjestänyt yhdessä Japanin ja Korean kanssa oman kolmen maan välisen arktisen foorumin, jossa arktiset maat ovat tarkkailijajäseniä.

Kauppilan mielestä Kiina lähettää vahvan viestin perustaessaan omia instituutioitaan päätösvaltaisten neuvostojen rinnalle.

”Vaikka Kiinan, Japanin ja Korean foorumi on keskustelukerho ilman poliittista vaikutusvaltaa, se kertoo paljon – Kiina haluaa asemoida itsensä tärkeäksi tarkkailijamaaksi Arktiksella.”

Kiinan kasvaminen maailman suurimmaksi taloudeksi ei ole kivutonta.

Muu maailma suhtautuu usein epäluulolla Kiinan suunnitelmiin Arktisen varalle, sillä maa on aiemmin tavoitellut talouskasvua luonnon ja ihmisoikeuksien kustannuksella. Pelko siitä, että sama toistuu Arktiksella, on suuri.

Arktisella alueella tapahtuvan öljyvuodon seurauksia ympäristölle ei Kauppilan mukaan kukaan uskalla edes kuvitella. Alkuperäiskansat haluavat puolestaan säilyttää luontoon pohjautuvan elämäntyylinsä. Myös Kiinan poliittisen päätöksenteon läpinäkymättömyys mietityttää, koska sen tapa toimia poikkeaa länsidemokratioiden mallista.

Kauppila kertoo kuitenkin pohtivansa, onko epäreilua, että Kiinan toimia seurataan tarkemmalla suurennuslasilla kuin muiden valtioiden.

”Mietin päivittäin, tekeekö Kiina jotain eri lailla kuin länsimaiset nousevat taloudet ovat aikanaan tehneet. Vai onko kyse vain siitä, että Kiina on ensimmäinen maa, joka nousee talouden suurvallaksi tällä mediahuomion aikakaudella?”

Hän vakuuttaa, että Kiinassa ollaan tietoisia siihen kohdistuvista asenteista.

”Minulla on ollut hyvä keskusteluyhteys arktisten instituutioiden päättäjiin Kiinassa. Kiinan arktista strategiaa ja sen sanamuotoja viilattiin vuosia, ettei vaan provosoida ketään.”

Kauppila haluaa tutkimuksellaan tuottaa tietoa arktisille päättäjille ja julkisen keskustelun tueksi turhien luulojen, huhujen ja uhkakuvien sijasta – tällöin voidaan myös tunnistaa todelliset Kiinan arktiseen toimintaan liittyvät riskit.

Kauppilan kiinnostus Kiinaa kohtaan heräsi, kun hän poliittisen historian kandidaattiopiskelijana vietti aikaa Kambodzhassa, jossa kommunistinen Punaisten khmerien hallinto oli johtanut miljoonien ihmisten kuolemiin 1970-luvun lopulla. Kansanmurhan jälkeisiä oikeudenkäyntejä jarrutti Kiina.

”Se herätti kiinnostukseni maailman suurimpaan sosialistiseen valtioon, jonka poliittinen järjestelmä poikkeaa täysin omastamme.”

Kauppila näki Kiinan nousevana dynaamisena taloutena, jonka päätökset tulisivat määrittämään myös suomalaisten arkea tulevaisuudessa.

Kauppila aloitti yliopistolla kiinan kielen opinnot. Maisteriopinnoissa hän jo vaihtoi Itä-Aasian tutkimukseen. Kymmenen vuoden aikana Kauppila on viettänyt pitkiäkin aikoja Kiinassa. Väitöskirjaansa varten hän on haastatellut kiinan kielellä esimerkiksi paikallisia tutkijoita ja energiayhtiöiden edustajia. Mandariinikiinan taitaminen on auttanut myös kiinalaisen mielenlaadun ymmärtämisessä.

Kulttuurisensitiivisyys on Kauppilalle tutkimuksessa tärkein arvo. Hänen mielestään monet nykyiset teoriat eivät ota huomioon, että maailmanjärjestelmän tärkein tuleva toimija on itäinen valta, jolla on erilaiset käsitykset demokratiasta ja vapaudesta.

”Länsimaiset kansainvälisen politiikan ja poliittisen taloustieteen teoriat ovat syntyneet, kun on mallinnettu länsikeskeistä, Amerikka ja Iso-Britannia vetoista maailmanjärjestelmää”, hän sanoo.

Kauppilasta teorioilla ei ole aina riittävää selitysvoimaa Kiinasta puhuttaessa. Hän antaa esimerkin.

”Amerikkalainen maailmanvalta on ollut missionääristä, sillä maa on levittänyt omaa demokratian riemusanomaa.”

Kauppilan mukaan Kiinassakin ajatellaan, että kiinalaiset arvot ovat maailman parhaat – niitä ei vain tarvitse levittää muualle.

”Olemme tottuneet, että maailman johtava valtio on maailmanpoliisi. En usko, että Kiina tule ottamaan sellaista roolia.”