Sodan historian sokeita pisteitä kohti

Historiantutkija Ilari Taskinen uskoo, että suomalaisten suhde omaan sotahistoriaansa on murroskohdassa. Kun sotaan on saatu askel etäisyyttä, on helpompi tuoda esiin myös siihen liittyneitä ristiriitoja ja eriarvoisuutta.

Suomessa toista maailmansotaa on tutkittu paljon.

Vuosikymmenten saatossa suomalainen sotahistorian tutkimus on myös monipuolistunut ja saanut uusia sävyjä. Jos ennen tutkittiin lähinnä sotaväen liikkeitä ja sodan poliittista historiaa, viimeistään 2000-luvulla tutkimus on kiinnostunut myös rintaman takana eläneiden – lasten, naisten ja muiden siviilien – kokemuksista.

Historiantutkija Ilari Taskisen mielestä on kuitenkin selvää, että tutkimuksessa on yhä katvealueita, joita ei ole haluttu tai osattu tutkia. Yksi sellainen liittyy sodan sosiaalihistorialliseen puoleen.

Suomessa perinteisestä sotahistorian tutkimuksesta pompattiin aika suoraan yksilöiden kokemuksiin, Taskinen sanoo.

”Väliin jää kuitenkin se, miten sota kosketti eri sosiaalisia luokkia, alueita ja ikäpolvia, ja kuinka se on vaikuttanut yhteiskuntaamme.”

Tutkimuksen puute saattaa liittyä vahvana elävään kansalliseen tarinaan sotaponnistuksesta, joka toi kansakunnan yhteen ja paikkasi sisällissodan kipeitä arpia.

Tämä tarina on myös pitkälti totta, Taskinen korostaa – suomalaiset osallistuivat sotaan ja maanpuolustukseen poikkeuksellisen laajasti. Rintamalle kutsuttiin niin paljon miehiä kuin mahdollista, kaikki yhteiskunnassa venyivät.

”Mutta se ei tarkoita, että kaikki olisivat esimerkiksi olleet yhtä vaarallisissa tehtävissä. Selvää on, että joillekin ryhmille sota oli raskaampi kokemus kuin toisille”, Taskinen lisää.

Tutkimustyö vaatii vaivannäköä

Tampereen yliopistossa työskentelevä Taskinen on aiemmin tutkinut muun muassa sota-ajan kirjeenvaihtoa ja ihmissuhteita.  Nyt hän selvittää demografisen tutkimuksen keinoin, miten suomalaisten sotilaiden sosiaalinen tausta vaikutti heidän sotakokemuksiinsa.

Tutkimusmateriaalina käytössä on tietokanta, joka kuvaa pienoiskoossa Suomen armeijan koostumusta vuosina 1939–1945.

Jotta tutkimus oli mahdollinen, tietokanta piti ensin rakentaa. Pohjana käytettiin kaikista kutsuntoihin osallistuneista miehistä tehtyjä kantakortteja, joihin on kirjattu miesten perustiedot.

Yhdessä kollegoidensa kanssa Taskinen otti kantakorteista 4000 miehen satunnaisotoksen ja koosti sen tietokannaksi. Työhön meni viisi vuotta.

”Tutkimus vaatii usein paljon vaivannäköä ja kärsivällisyyttä. Se artikkeli, jonka kirjoitan sitten tästä loppujen lopuksi, on vain pieni osa työstä”, hän toteaa.

Köyhillä sodan kovin taakka

Tutkimusaineistostaan Taskinen näkee muun muassa yksittäisen sotilaan ammatin, koulutustaustan, asuinalueen, äidinkielen ja iän.

Hän vertaa, kuinka nämä tekijät vaikuttivat siihen, mitä miehille kävi sodassa. Mihin rooliin heidät koulutettiin, minne heidät lähetettiin, kuinka kauan he viettivät sodassa, ketkä haavoittuivat tai kuolivat.

Vaikka valmiita tuloksia ei vielä olekaan, vaikuttaa selvältä, että sota iski eniten maaseudun vähävaraiseen väestöön. Tilastoista näkyy, että miehiä kuoli suhteellisesti eniten Itä- ja Pohjois-Suomesta – toisin sanoen maan syrjäisimmiltä ja köyhimmiltä seuduilta.

Taskisen mukaan koulutetut miehet pääsivät usein teknisiin erikoistehtäviin, joissa ei kohdannut yhtä paljon vaaroja kuin rintamalla.

”Maaseudun työmies taas joutui todennäköisesti suoraan eturintamaan tykinruoaksi”, hän tiivistää.

Myös ikä oli merkittävä tekijä sotakokemuksissa. Etenkin jatkosodassa iäkkäämmillä miehillä oli paremmat todennäköisyydet selvitä hengissä kuin nuorilla. Kun uusi ikäluokka tuli rintamalle, heidät laitettiin etulinjaan, ja vanhempia miehiä siirrettiin takalinjaan.

Löydökset eivät välttämättä sinällään ole yllättäviä – köyhimmät ovat tyypillisesti kantaneet sodan raskaimman taakan ympäri maailman, Taskinen huomauttaa.

”Mutta jos ajatellaan, millainen merkitys sodalla on Suomen historiassa ja identiteetissä, tämä on todella tärkeä selvittää.”

Nyt hahmottuvan tutkimustiedon avulla voidaan jatkossa kertoa aiempaa tarkempaa tarinaa siitä, miten sota vaikutti ihmisiin ja yhteisöihin myös sodan jälkeen. Esimerkiksi se, että Itä- ja Pohjois-Suomessa miehiä kuoli rintamalla enemmän kuin muualla maassa, saattaa vaikuttaa alueiden sisällä pitkälle tulevaisuuteen.

Suunnitteilla on jo jatkotutkimusta, jonka tarkoituksena on seurata aineistossa mukana olevien miesten polkuja sodanjälkeisessä elämässä. Mihin ammatteihin he päätyivät? Millaisia perheitä heillä oli? Kuinka pitkään he elivät?

Tilaa uusille näkökulmille ja ristiriidoille

Taskinen uskoo, että suomalaisten suhde omaan sotahistoriaansa on jonkinlaisessa murroskohdassa. Kun aikaa on kulunut tarpeeksi ja esimerkiksi sotaveteraaneja on elossa enää vähän, on sodan merkitystä mahdollista katsoa askel etäämmältä. Samalla on helpompi tuoda esiin myös sotaan liittyneitä ristiriitoja ja kansakuntaa erottaneita ilmiöitä.

Historian valottaminen monelta kantilta on tärkeää, koska se vaikuttaa väistämättä käsitykseemme myös nykyisestä ja tulevasta.

”Minusta kansakunnan sivistyksen mitta on se, miten pystyy käsittelemään omaa menneisyyttään – myös niitä ongelmallisia ja ehkä häpeällisiä kohtia”, Taskinen sanoo.

Viime aikoina Suomessa onkin alettu purkaa esimerkiksi maamme suhdetta holokaustiin ja yhteistyötä natsi-Saksan kanssa sodan aikana. Myös sodan aiheuttaman trauman siirtymisestä sukupolvelta toiselle puhutaan nykyään paljon, mutta tilastollista tutkimusta aiheesta ei Taskisen mukaan Suomessa juurikaan ole.

Taskisen hankkeen jatkotutkimus voisi mahdollisesti tarjota lisää ymmärrystä aiheeseen, vaikka suunnitelma onkin vasta villin idean tasolla.

”Olemme puhuneet lääketieteilijöiden kanssa, että entä jos yhdistäisimme aineistoamme heidän geeniaineistoonsa ja katsoisimme, näkyvätkö erilaiset sotakokemukset lapsenlapsien geneettisissä profiileissa.”

Ilari Taskiselle on myönnetty apurahaa väitöskirjan jälkeisen tutkimuksen tekemiseen vuoden 2022 apurahahaussa.

Teksti: Heini Huhtinen
Kuvat: Hilma Toivonen