Kuva: Helsingin kaupunginmuseo

uutinen

5.8.2024

Apurahahaku 2024: ajankohtaista tietoa hakijoille

Arvioijat ovat perehtyneet kesän aikana Wihurin rahaston toukokuun apurahahaussa jätettyihin hakemuksiin. Hakijoille ilmoitetaan apurahapäätöksestä syyskuun loppupuolella.

Jenny ja Antti Wihurin rahaston apurahahaku tieteen, taiteen ja yhteiskunnallisen toiminnan aloille järjestettiin 9.5.–31.5.2024. Vastaanotimme haun aikana  5 485 hakemusta, ja apurahaa haettiin yhteensä noin 144 miljoonan euron edestä.

Kesäkuussa säätiön toimistolla käytiin läpi kaikki hakemukset ja tarkistettiin, että ne on luokiteltu oikeaan kategoriaan. Näin varmistetaan, että hakemus päätyy juuri sille sopivimman alan asiantuntijan arvioitavaksi. Hakemukset lähetettiin edelleen asiantuntijoille, jotka ovat perehtyneet kesän aikana hakemuksiin. Elokuussa he tekevät ehdotuksensa apurahansaajista säätiön hallituksen asettaman määrärahan puitteissa

Apurahat myönnetään virallisesti lokakuussa

Rahaston hallitus kokoontuu syksyllä kaksi kertaa arvioimaan esityksiä ja tekemään lopullisia päätöksiä apurahansaajista. Säätiön hallitus, henkilökunta sekä asiantuntijat noudattavat rahaston esteellisyyssääntöjä tasavertaisuuden ja oikeudenmukaisuuden varmistamiseksi.

Sähköpostiosoitteensa antaneille hakijoille ilmoitetaan apurahapäätöksestä syyskuun loppupuolella. Apurahansaajat saavat lisäksi myöntökirjeen lokakuun alussa.

Rahaston apurahat myönnetään virallisesti säätiön perustajan, merenkulkuneuvos Antti Wihurin syntymäpäivänä 9. lokakuuta 2024. Sen jälkeen lista apurahansaajista on nähtävissä säätiön verkkosivuilla.

Apurahahakemuksiin liittyvät päivitykset

Jos olet lähettänyt apurahahakemuksen Wihurin rahaston kevään 2024 haussa, muistathan ilmoittaa meille viipymättä hakemukseen liittyvät olennaiset päivitykset.

Apurahojen verkkopalvelussa voi ilmoittaa muualta saadusta rahoituksesta tai muuttuneesta postiosoitteesta sekä liittää hakemukseen todistuksia, tilinpäätösdokumentteja tai muita olennaisia liitetiedostoja, joita olet saanut vasta hakuajan päätyttyä. Samassa palvelussa voi myös poistaa hakemuksen kokonaan säätiön käsittelystä.

 

LUE LISÄÄ