Palkinnot ja lahjoitukset

Jenny ja Antti Wihurin rahasto on 1950-luvulta lähtien antanut hakemuksetta erilaisia palkintoja ja lahjoituksia sekä yksityishenkilöille että yhteisöille.

2022
Nuori yrittäjyys ry
250 000 €
yhteisöpalkinto myönnetään pitkäjänteisestä ja arvokkaasta työstä lasten ja nuorten yrittäjyys-, työelämä- ja taloustaitojen oppimisen mahdollistajana ja innostajana
2019
Omaishoitajaliitto ry
100 000 €
yhteisöpalkinto myönnetään pitkäjänteisestä työstä omaishoitajien yhteiskunnalliseen asemaan liittyvien epäkohtien osoittajana ja ratkaisuvaihtoehtojen kehittäjänä sekä lohdun, tuen ja turvan tarjoamisesta sekä omaishoidon rakkaudellisten ja kauniiden puolien sanoittamisesta
2016
Kansallisgalleria
1 000 000 €
säätiöpääomakeräykseen, jolla tuetaan Ateneumin, Kiasman ja Sinebrychoffin taidemuseon toimintaa
2014
Juho ja Maria Lallukan taiteilijakotisäätiö
300 000 €
Lallukan taiteilijakodin peruskorjaukseen
2013
Uusi Lastensairaala tukiyhdistys 2017 ry
1 500 000 €
Lastensairaalan rakentamiseen yhteensä miljoonaviisisataatuhatta euroa siten, että lahjoitus toteutetaan kolmessa viidensadan-
tuhannen euron erässä apurahajaoissa 9.10.2013, 9.10.2014 ja 9.10.2015
2010
Terhokoti
100 000 €
Uraauurtavasta potilaan ihmisarvoon, itsemääräämisoikeuteen ja inhimilliseen hoitoon perustuvasta saattohoitotyöstä
2009
Luonto-Liitto ry
100 000 €
Pitkäaikaisesta ja arvokkaasta työstä lasten ja nuorten 
omaehtoisen ympäristötoiminnan edistämiseksi
2006–2008
Suomen Meripelastusseura ry
470 000 €
Toimintakeskuksen perustamiseen Bågaskärin entiselle merivartioasemalle
2006–2008
Suomen Merimieskirkko ry
630 000 €
Vuosaaren kansainvälisen ja ekumeenisen merimieskirkon perustamiseen
2006
Crisis Management Initiative ry (CMI)
200 000 €
Arvokkaasta työstä käytännöllisten ja toteuttamiskelpoisten
ratkaisujen etsimisessä ja löytämisessä inhimillisen 
turvallisuuden vahvistamiseksi ihmiskunnassa
2002–2004
Suomen Merimieskirkko ry
700 000 €
Lontoon merimieskirkon peruskorjaukseen
2003
Lapin yliopisto
300 000 €
Lahjoitusprofessuuriin, jonka opetusalana on pohjoinen 
taide sekä nykytaide Wihurin rahaston kokoelman pohjalta
2002
Helsingin seurakuntayhtymä ry
Huoneistolahjoitus käytettäväksi Kannelmäen seurakunnan
diakoniapainotteiseen toimintaan, ensisijaisesti lapsiperhe-,
lapsi- ja nuorisotyöhön
2000
Kadettikunta ry
168 188 €
Sotaveteraanien perinnön siirtämisestä 
Suomen nuorisolle
1999
Suomen Pelastusarmeija
336 376 €
Pitkäaikaisesta ja merkittävästä työstä suomalaisen
yhteiskunnan hyväksi
1998
Suomen Partiolaiset ry
50 456 €
Nuorison itsenäiseen vastuun kantamiseen 
tähtäävään kasvatustyöhön
1997
Suomen Meripelastusseura ry
840 940 €
Uuden pelastusristeilijän rakentamiseen (PR Jenny Wihuri)
1996
Kerhokeskus - koulutyön tuki ry
50 456 €
Kerhokeskus - koulutyön tuki ry
1992
Maanpuolustuksen Tuki ry
336 376 €
Vapaaehtoiseen maanpuolustuskoulutukseen
1987
Suomen Väestönsuojelujärjestö ry
336 376 €
Kansalaisten tiedon ja taidon lisäämiseksi 
suurtuhoilta suojautumisessa
1985
Suomen Sotaveteraanit ry
168 188 €
Sotaveteraanien hoito- ja asumisolojen 
kehittämiseen Kuusikodissa
1975
Sotainvalidien veljesliitto ry
168 188 €
Lahjoitus keräykseen ”Sairaala Sotavammaisille”
2021
Hetemäki Martti, valtiotieteiden tohtori
30 000 €
2021
Pettersson Susanna, filosofian tohtori
30 000 €
2019
Uotinen Jorma, tanssitaiteilija
30 000 €
2018
Mahlamäki Rainer, arkkitehti
30 000 €
2016
Nuolijärvi Pirkko, professori
30 000 €
2014
Ruokanen Tapani, päätoimittaja emeritus
30 000 €
2013
Nieminen Risto, professori
30 000 €
2011
Häikiö Martti, professori
30 000 €
2010
Panula Jorma, akateemikko
30 000 €
2008
Raivio Kari, kansleri
30 000 €
2007
Nikula Riitta, professori
20 000 €
2007
Tamminen Tuula, professori
20 000 €
2005
Huovinen Eero, piispa
20 000 €
2005
Laine-Almi Doris, professori
20 000 €
2004
Louhos Meri, pianotaiteilija
20 000 €
2004
Siikala Anna-Leena, professori
20 000 €
2002
Frösén Jaakko, professori
20 000 €
2001
Kimanen Seppo, professori
16 819 €
1998
Pohjola Erkki, professori
16 819 €
1996
Berglund Paavo, kapellimestari
11 773 €
1996
Meri Veijo, kirjailija
11 773 €
1995
Jávorszky Béla, kirjailija
11 773 €
1995
Kaplinski Jaan, kirjailija
11 773 €
1993
Raittila Tapani, taidemaalari
11 773 €
1992
Kansanaho Erkki, piispa
11 773 €
1992
Peltola Leena, professori
11 773 €
1990
Välkki Anita, laulajatar
10 091 €
1989
Sinisalo Veikko, professori
10 091 €
1984
Äikää Tauno, professori
5 046 €
1982
Mikkilä Timo, professori
5 046 €
1981
Lindström Aune, professori
5 046 €
1978
Puntila Lauri A, professori
3 364 €
1977
Tawaststjerna Erik, professori
3 364 €
1974
Jutikkala Eino, professori
3 364 €
1974
Waris Klaus, kansleri
3 364 €
1972
Eronen Ella, taiteilija
2 523 €
1970
Koskimies Rafael, professori
1 682 €
1969
Haavio Martti, akateemikko
1 682 €
1966
Kuusisto Taneli, professori
1 682 €
1966
Pihkala Lauri, professori
1 682 €
1964
Kivimaa Arvi, professori
1 682 €
1963
Suviranta Bruno, kansleri
1 682 €
1963
Wegelius Edvard A, professori
1 682 €
1961
Hannikainen Tauno, kapellimestari
841 €
1961
Kojo Viljo, kirjailija
841 €
1955
Kallio Kalervo, kuvanveistäjä
1 682 €
1954
Ylinen Arvo, professori
1 682 €
1953
Heiskanen V A, professori
1 682 €
1953
Kallas Aino, kirjailija
1 682 €
1952
Laurila Erkki, professori
1 682 €
2022
Kantola Anu, professori
30 000 €
2022
Puotila Jukka, näyttelijä
30 000 €
2022
Kantanen Jari, näyttelymestari
15 000 €
2021
Havukainen Aino ja Toivonen Sami, lastenkirjailijat
20 000 €
2021
Sonninen Tiina, rakennuskonservaattori
10 000 €
2019
Pyykkö Minna, luontotoimittaja
20 000 €
2019
Venäläinen Pauli, taidevalaja
10 000 €
2018
Saarikoski Laura, toimittaja
20 000 €
2018
Pikku Papun orkesteri
20 000 €
2016
Hovi Seppo, musiikkineuvos
20 000 €
2016
Koskinen Henna, tekstiilikonservaattori
10 000 €
2016
Leppilahti Taina, tekstiilikonservaattori
10 000 €
2014
Mäkelä Jukka, taidemaalari
20 000 €
2014
Pokela Eeva-Leena, musiikkikasvatuksen lehtori
20 000 €
2014
Kuusisto Olavi, vanhempi mestari
10 000 €
2013
Meta4-kvartetti
20 000 €
2013
Träskelin Rauno, valokuvaaja
10 000 €
2011
Löövi Kalle, kansainvälisen avustustoiminnan johtaja
15 000 €
2011
Jumppanen Paavali, pianisti
15 000 €
2011
Juurinen Terhi, keraamikko
10 000 €
2010
Lumikero Kari, toimittaja
15 000 €
2008
Kassandra ry
50 000 €
2008
Hoikkala Tuomas, toiminnanjohtaja
15 000 €
2008
Anttila Upi, seppä
10 000 €
2007
Liikanen Jaakko, lasinpuhaltajamestari
10 000 €
2006
Vastuunkantajat ry
10 000 €
2005
Huovila Erja, taidegrafiikan vedostaja
10 000 €
2004
Tyrvään Pyhän Olavin kirkon talkooväki
20 000 €
2002
Storgårds John, kapellimestari
10 000 €
2002
Kontek Anna, lavastaja ja 
pukusuunnittelija
7 000 €
2001
Kunnas Mauri, kirjailija
10 091 €
2001
Ojala Riitta, taideompelija
6 728 €
1999
Laaksonen Aune, museonjohtaja
10 091 €
1996
Petäistö Helena, toimittaja
6 728 €
1993
Saarenheimo Eero, professori
6 728 €
1992
Rauman merenkulkuoppilaitos
8 409 €
1992
Tuulentuvan säätiö
8 409 €
1990
Nieminen Pertti, kirjailija
6 728 €
1990
Rinne Reino, kirjailija
6 728 €
1989
Hynninen Jorma, oopperalaulaja
6 728 €
1986
Silvennoinen Martti, ohjelmapäällikkö
3 364 €
1982
Eklund Holger, merileksikografi
2 523 €
1982
Paavonen Eemeli, pianonvirittäjä
2 523 €
1978
Sadeniemi Matti, professori
1 682 €
1977
Wendelin Martta, taidemaalari
1 682 €
1977
Turja Ilmari, professori
1 682 €
1973
Erämetsä Olavi, professori
1 682 €
1973
Karilas Yrjö, kouluneuvos
1 682 €
1972
Koponen Erkki, professori
1 261 €
1972
Suomi Vilho, apulaisprofessori
1 261 €
1971
Kitunen Ella, maat. ja metsät. tohtori
1 261 €
1971
Suhonen Onni, viulutaiteilija
1 261 €
1971
Tanttu Erkki, taiteilija
1 261 €
1968
Niini Aarno, professori
841 €
1968
Vuorela Einari, kirjailija
841 €
1967
Jurkka Emmi, teatterinjohtaja
841 €
1967
Kari Kaarina, professori
841 €
1966
Bergroth Kersti, kirjailija
841 €
1966
Merenmaa Martti, kirjailija
841 €
1965
Rautawaara Aulikki, laulajatar
841 €
1965
Salmelainen Eino, professori
841 €
1965
Tuulio Tyyni, fil. toht., h.c.
841 €
1964
Huttunen Jorma, oopperalaulaja
841 €
1964
Lyy Toivo, kirjailija
841 €
1962
Pälsi Sakari, kirjailija
841 €
1960
Suomen Meripelastusseura
168 €
1959
Kalima Eino, professori
841 €
1959
Kivimies Yrjö, kirjailija
841 €
1958
Viljanen Lauri, kirjailija
841 €
1956
Somersalmi Aili ja Urho
841 €
1952
Pekkanen Toivo, kirjailija
505 €
1951
Väisälä Yrjö, professori
1 261 €

WihuriEfekti on ensimmäisen kerran vuonna 2014 jaettu pohjoinen taidepalkinto.

Lumipalloefekti on pohjoissuomalaista nykytaidetta esittelevä näyttely, jonka yhteydessä on vuodesta 2014 lähtien jaettu WihuriEfekti-palkinto yhdelle tai useammalle näyttelyyn osallistuvalle taiteilijalle. Aluenäyttelyä ovat järjestäneet vuorollaan vuodesta 2012 lähtien Oulun, Rovaniemen, Kemin ja Aineen taidemuseot.

Ensimmäisen palkinnonsaajan vuonna 2014 valitsivat Rovaniemen taidemuseon näyttelyssä olleiden teosten perusteella rahaston taideasiantuntijat Liisa Lindgren ja Jukka Mäkelä. WihuriEfekti-palkinto myönnettiin taiteilija Kaija Kiurulle teoksesta Lost Lives. Perusteluissa kiitettiin teoksen vaikuttavaa visuaalista vahvuutta. Ajankohtainen teos puhuttelee lempeästi, mutta pysäyttävästi inhimillisestä kärsimyksestä maailmanpolitiikan kriiseissä.

Aineen taidemuseossa Torniossa sekä Kemin taidemuseossa esillä olleessa Lumipalloefekti-näyttelyssä WihuriEfekti-palkinto jaettiin kuvanveistäjä Mia Hamarille ja taidemaalari Jaakko Heikkiselle. Wihurin rahaston taideasiantuntijat dosentti Liisa Lindgren sekä kuvanveistäjä Pekka Kauhanen valitsivat palkinnonsaajat.

Oulun taidemuseossa nykytaidetta esittelevässä Lumipalloefekti 2021 -näyttelyssä jaettiin viimeisin WihuriEfekti-taidepalkinto. Jenny ja Antti Wihurin rahaston jakaman 7000 euron palkinnon sai oululainen valokuvaaja Sanna Krook. Palkinnonsaajan valitsivat Jenny ja Antti Wihurin rahaston taideasiantuntijat kuvataiteilija Marja Kanervo ja filosofian tohtori Patrik Nyberg.

Wihuriefekti-palkinnon suuruus on vaihdellut 5000 eurosta 7000 euroon.