juttu
9.10.2024
Virtuaalilaboratorioita, betonin ristiriitaisuutta ja uutta tietoa häirinnän vaikutuksista – apurahansaajat esittäytyvät
Alla esittelyssä viisi vuonna 2024 apurahaa saanutta hanketta.
Virtuaalisuus avaa luonnontieten opetusta
Vastavalmistuneena diplomi-insinöörinä Samuel Girmay pääsi kehittämään virtuaaliympäristöä yksittäiselle kurssille. Girmay innostui niin kutsuttujen virtuaalilaboratorioiden pedagogisista mahdollisuuksista niin, että työstää tällä hetkellä aiheesta väitöskirjaa Aalto-yliopiston kemian ja materiaalitieteen laitokselle.
Girmayn mukaan luonnontieteen opetuksessa on suuria eroja esimerkiksi sen suhteen, mitkä koulut pääsevät vierailuille tutkimuslaboratorioihin, mitkä eivät. Virtuaalilaboratorioiden avulla oppilaat mistä päin tahansa Suomea pääsevät näkemään, mitä kaikkea esimerkiksi materiaalitiede tai kemia voi käytännössä tarkoittaa. Oikeista laboratorioista kehitetyt oppimisympäristöt sisältävät videoita, menetelmiä avaavaa tekstiä, havainnollistavia kuvia sekä interaktiivisia tehtäviä.
”Virtuaalilaboratoriossa voi helposti konkreettisesti näyttää, miten esimerkiksi parasetamoli-tabletteja tai dieseliä valmistetaan”, Girmay kuvailee.
Tutkimuksessaan Girmay keskittyy virtuaalilaboratorioiden rooliin erityisesti yläkouluissa. Pilottikouluista saadun palautteen perusteella virtuaalilaboratoriot tukevat erityisesti kielitietoista opetusta ja opetuksen saavutettavuutta. Esimerkiksi niiden lapsien, joiden äidinkieli ei ole suomi, voi olla vaikea pysyä mukana luonnontieteen opetuksessa, jos oppiaineen suomenkielinen termistö ei ole lainkaan tuttua. Virtuaalisessa ympäristössä oppilaat saavat tutustua sanastoon ja menetelmiin omassa tahdissaan. Se voi hyödyttää myös muita lapsia, joilla on esimerkiksi luki- tai neuropsykiatriseen häiriöön liittyviä oppimisen haasteita.
Maksuttomat, kaikille avoimet virtuaalilaboratoriot auttavat hahmottamaan opiskelun mahdollisuuksia laajemmin.
”Tarvitsemme tulevaisuudessa yhä enemmän luonnontieteiden asiantuntijoita monenlaisten haasteiden ratkomiseen. On ollut hienoa kuulla, kun oppilaat ovat kommentoineet, että tämä on innostanut heitä jatkamaan luonnontieteissä”, Girmay sanoo.
Väitöskirjatutkija Samuel Girmay on kiinnostunut luonnontieteiden opetuksen saavutettavuudesta. Kuva: Miikka Pirinen
Rakkaudesta ristiriitaiseen betoniin
Betoni on maailman yleisin rakennusaine, jota ainakin kaupunkilaiset näkevät joka päivä ympärillään.
Suomessa betoni on ollut hyvinvointivaltion rakennusaine, johon liittyy voimakasta edistysuskoa: sillä on pystytty valmistamaan koteja massoille, terveyskeskuksia, seurakuntataloja ja paljon kouluja. Samalla on kuitenkin syntynyt paikkoja, joita nimitetään betonihelveteiksi. Alta on raivattu arvokasta metsää ja historiallisia rakennuksia. Betoniteollisuus raaka-aineineen on suunnattomien hiilidioksiidipäästöjen lähde.
Juuri tämä ristiriitaisuus kiehtoo Sanna Hirvosta, joka työstää betoniarkkitehtuurin eri ulottuvuuksia tarkastelevaa esseeteosta. Rakennettu ympäristö heijastelee aina tietynlaisia arvoja, ihanteita sekä vallankäytön tapoja, hän toteaa.
Sanna Hirvonen tarkastelee betonia taidehistorian ammattilaisena mutta myös eläytyvänä kokijana. Kuva: Miikka Pirinen
”Betoni puhuttelee minua esteettisellä tasolla, mutta haluan tutkia myös sen yhteiskunnallisia ja ekologisia ulottuvuuksia. Mitä merkitsee suhtautua intohimoisesti johonkin sellaiseen, jonka tietää aiheuttavan myös paljon tuhoa ympäristölle?”
Taidehistorioitsijan koulutuksen saanut kirjailija on suunnitellut erityisesti modernista arkkitehtuurista kirjoittamista jo pitkään, mutta ei halunnut tehdä varsinaista tietokirjaa. Betoni tarjosi tarpeeksi materiaalisen, kokemuksellisen ja myös henkilökohtaisen tulokulman aiheeseen. Hirvonen kertoo kasvaneensa modernissa suomalaisessa kaupungissa, jossa ”betoni kukoistaa”.
”Ajatukseni on, että arkkitehtuuri muotoilee elämää. Minua kiinnostaa tarkastella, millaista kulttuuria se ympäristö, josta itse olen kotoisin, tuottaa.”
Lukevien nuorten yhteisöä rakentamassa
Nuorten lukemiseen käyttämä aika on romahtanut. Lasten lukutaito rapistuu vauhdilla. Nykypäivän teinit eivät enää pysty keskittymään kirjaan.
Nuorten vähentynyt lukeminen herättää tällä hetkellä laajaa huolta. 23-vuotias Sofia Blomberg haluaisi nostaa keskusteluun myös toisen näkökulman: monet tahot tekevät jo työtä, joka kehittää uusia tapoja innostaa nuoria lukemaan.
”Lukutaitoon liittyvä huolipuhe usein ohittaa nuorten kokemukset. Heidän äänensä pitäisi olla myös mukana keskustelussa”, Blomberg sanoo.
Blomberg tietää mistä puhuu, sillä hän toimii opiskeluidensa ohella kirjallisuusmedia Lukufiiliksen päätoimittajana. Lukukeskuksen julkaisema Lukufiilis on Suomen ainoa nuortenkirjallisuuteen keskittynyt verkkolehti, jonka tekijöinä ovat 13–19-vuotiaat nuoret itse. Avustajia on tällä hetkellä 50, ja lisäksi medialla on nuorista koostuva, laajemmin sisältöjä suunnitteleva toimituskunta. Kaikki halukkaat pääsevät mukaan, ja jutuista maksetaan tekijöille palkkiot.
Sofia Blomberg (vasemmalla) toimii Lukufiiliksen päätoimittajana, Hanna Koskinen kuuluu median toimituskuntaan. Kuva: Miikka Pirinen
Lukufiiliksen tekijöihin mahtuu Blombergin mukaan niin innokkaita lukijoita kuin heitäkin, jotka ovat vasta median kautta kiinnostuneet kirjoista. Monelle tärkeää on se, että lehti nostaa esiin juuri nuorten itsensä arvostamia kirjoja ja kirjoittajia: tällä hetkellä erityisen suosittuja genrejä ovat fantasia-, jännitys- ja romantiikkakirjallisuus.
Jatkossa Lukufiilis haluaa panostaa erityisesti sosiaalisen median sisältöihin, Blomberg kertoo.
”Esimerkiksi Tiktokissa vinkkaukset helppolukuisista kirjoista levittävät kirjasisältöjä ihan uusille yleisöille ja rakentavat lukevien nuorten yhteisöä.”
Äänisuunnittelu kaipaa lisää arvostusta
Vaikka ääni ei näy, se sävyttää esitystaiteessa kaiken. Esimerkiksi teatteriesityksessä äänisuunnittelija hallitsee musiikkia, suunnittelee mistä suunnasta tulevia ääniä esityksessä koetaan sekä päättää, miten ne suhteutuvat lavalla tapahtuviin asioihin. Yksi ihminen on siis vastuussa suuresta aistikokonaisuudesta.
Silti äänisuunnittelija ja säveltäjä Eliel Tammiharju on usein törmännyt äänisuunnittelun ymmärtämättömyyteen.
”Kuraattori on joskus sanonut vähän niin, että tarvitaanko sitä äänisuunnittelijaa todella.”
Tammiharju myös säveltää. Hän kuitenkin toivoo, että voi vahvistaa nimenomaan äänisuunnittelun arvostusta ja roolia esittävien taiteiden kentässä.
Omassa työssään Tammiharju on kehittänyt äänen puutteeseen perustuvan menetelmän. Kantavana ajatuksena on, että koska äänisuunnittelussa ääni asetetaan aina jotain muuta elementtiä vasten, äänikokonaisuuteen on hyvä säveltää vajautta tai ”aukkoja”, joita esityksen muut elementit täydentävät. Aukot voivat täydentyä esimerkiksi tanssijoiden tekemillä liikkeillä, valosuunnittelulla tai yleisön reaktioilla.
Tammiharju arvelee, että hiljaisuus tai tyhjyys osana ääntä kiehtoo häntä samasta syystä kuin monia muitakin ihmisiä. Kiihtyvässä aistitulvien ajassa uusia kokemuksia voi luoda myös poistamalla ja purkamalla asioita.
”Puutteen ilmeisin esiintymismuoto on hiljennetty ääni. Hiljainen tahti kutsuu muun maailman osaksi itseään.”
Eliel Tammiharju työskentelee sekä äänisuunnittelijana että säveltäjänä. Kuva: Miikka Pirinen
Tutkimus auttaa verkkohäirinnän uhreja
Verkkohäirintä ja nettikiusaaminen ovat yleinen ja huolestuttava ilmiö digitalisaation aikakaudella. Viimeaikaiset tutkimukset viittaavat siihen, että monissa maissa jopa 30-50 prosentilla väestöstä on ollut hiljattain negatiivisia kokemuksia verkossa. Häirintä voi ulottua ikävästä kommentoinnista ja trollaamisesta laajamittaiseen uhkailuun tai esimerkiksi henkilötietojen levittämiseen.
Tutkijatohtori Magdalena Celuch olikin yllättänyt huomatessaan, että ilmiön yleisyydestä huolimatta sitä, mitä tapahtuu verkkohäirinnän jälkeen, on tutkittu hyvin vähän.
Nyt Celuch täyttää tutkimusaukkoa itse. Tampereen yliopistossa toteuttamassaan tutkimusprojektissa hän keskittyy verkkohäirinnän kohteena olleiden näkökulmaan ja pyrkii selvittämään, millainen toiminta voi auttaa lieventämään häirinnän negatiivisia vaikutuksia. Celuchia kiinnostaa erityisesti verkossa tapahtuva työpaikkakiusaaminen, jonka tiedetään usein jäävän raportoimatta.
Magdalena Celuch yhdistää tutkimuksessaan sosiaalipsykologiaa ja työterveyteen keskittyvää psykologiaa. Kuva: Miikka Pirinen
Verkossa häiritsijä voi usein tavoittaa uhrinsa useilla alustoilla ja toimia anonyymisti, mikä voi tehdä siihen puuttumisesta erittäin haastavaa. Toisaalta häirinnän kohteeksi joutuneella on usein aikaa miettiä rauhassa, kuinka reagoida tilanteeseen. Jotkut saattavat julkisesti paljastaa häiritsijänsä, toiset alkavat väitellä, kun taas osa yrittää yksinkertaisesti jättää asian huomiotta.
Mitä sitten kannattaisi tehdä, jos joutuu verkossa häirinnän kohteeksi?
”Aikaisempien tutkimusten perusteella oletan, että on parempi tehdä jotain kuin olla toimimatta lainkaan. Oman toimijuuden säilyttäminen saattaa auttaa hankalassa tilanteessa.”
