Kuvaan kätkeytyvä tila: näin Angela Rosenberg kuratoi Tilapäisesti tässä -näyttelyn

Kuraattori Angela Rosenberg löysi Rovaniemen kutsutaiteilijaohjelmaa juhlistavan näyttelyn ytimeksi maalaustaiteessa vahvasti vaikuttavan läsnäolon ja poissaolon välisen jännitteen. Se mahdollisti näyttelyyn erisuuntaisia, jopa ristiriitaisia taiteellisia näkökulmia.

Tilapäisesti tässä -näyttely juhlistaa Jenny ja Antti Wihurin rahaston ja Lapin yliopiston 30 vuotta jatkunutta yhteistyötä ja yhteistä taiteilijaresidenssiohjelmaa. Vuonna 1995 käynnistetty vierailevien kutsutaiteilijoiden stipendiohjelma mahdollistaa vuosittain kahdelle Suomessa toimivalle kuvataiteilijalle kolmen kuukauden työskentelyjakson Rovaniemellä. Juhlanäyttely on koottu vuosina 1995–2025 Rovaniemelle kutsuttujen taiteilijoiden teoksista, ja sen on kuratoinut taidehistorioitsija, mentori ja kuraattori Angela Rosenberg.

Vaikka Rosenberg työskentelee Berliinissä, suomalainen nykytaidekenttä on tullut hänelle tutuksi – erityisesti Taideyliopiston Kuvataideakatemian ja Saastamoisen säätiön mentorointiohjelman kautta. Tilapäisesti tässä, joka on koottu Wihurin rahaston kokoelmasta ja on esillä Rovaniemen taidemuseossa ja Galleria Valossa, tarjosi hänelle mahdollisuuden tarkastella suomalaista taidetta uudesta näkökulmasta.

Keskustelimme kuraattorin kanssa näyttelyn punaisen langan löytämisestä, läsnäolon ja poissaolon tematiikasta sekä residenssien merkityksestä taiteelliselle työlle.

Kahlasit läpi teoksia lähes 60 residenssiohjelmaan vuosien varrella osallistuneelta taiteilijalta. Mikä oli lähestymistapasi näyttelyn kuratointiin?

Kun Rovaniemen taidemuseo ja Lapin yliopisto ottivat minuun yhteyttä, sain käyttööni listan taiteilijoista, jotka olivat osallistuneet ohjelmaan. Lista oli poikkeuksellinen – siinä oli mukana monia maan kiinnostavimmista nykytaiteilijoista.

Myöhemmin sain pääsyn museon digitaaliseen tietokantaan, joka sisältää kokoelman kaikki teokset. Kyse oli noin 400 teoksesta 57 taiteilijalta, ja pääsin näkemään teokset myös fyysisesti kokoelmatiloissa ensimmäisellä vierailullani lokakuussa 2024. Aloitin työni tarkastelemalla yksittäisiä teoksia ja pohtimalla, mitä ne voivat meille tänään kertoa. Hyvin pian ymmärsin, että haluan keskittyä näyttelyssä pieneen taiteilijajoukkoon ja korostaa maalauksen kykyä luoda vilpittömiä kuvia sekä nostaa esiin läsnäolon ja poissaolon teemoja – aiheita, jotka resonoivat vahvasti myös näyttelyn sijainnin kanssa.

Miten lähestyit näitä läsnäolon ja poissaolon teemoja?

Näyttelyn nimi Tilapäisesti tässä voidaan ymmärtää ensisijaisesti viittauksena siihen, että taiteilijat tulevat Rovaniemelle työskentelemään määräajaksi. Mutta jos laajennamme ajattelutapaa, huomaamme, että kaikki läsnäolo on lopulta väliaikaista. Läsnäolo on lahja. Se on juhla, joka kokoaa ihmiset yhteen – ja siksi se on niin nautinnollista. Mutta taiteessa, erityisesti kuvataiteessa ja etenkin maalauksessa, asiat ovat monimutkaisempia.

Kuvat näyttävät meille usein jotain, mikä ei ole tässä ja nyt: kaipauksen kohteen, rakastetun ihmisen, kauniin paikan. Ja paradoksi on siinä, että koemme maalauksen kohteen poissaolon juuri maalauksen läsnäolon kautta. Tämä jännite, läsnäolon ja poissaolon välinen liike, on näyttelyn ydin. Näyttelykontekstissa se mahdollistaa erisuuntaiset, jopa ristiriitaiset taiteelliset näkökulmat. Tavoitteenani oli rakentaa keskustelua kolmen visuaalisen ulottuvuuden varaan.

Voitko kertoa lisää näistä kolmesta ulottuvuudesta?

Näyttely jakautuu kahteen Rovaniemen taidemuseon tilaan, joissa toisessa keskitytään figuratiiviseen ja toisessa abstraktiin ilmaisuun. Maalauksessa esittävyys tarjoaa katsojalle väylän taiteilijan kertomusten maailmaan. Esimerkiksi Jukka Korkeilan ja Janne Räisäsen teokset välittävät raakaa tunneilmaisua vaistonvaraisten, eroottisten ja groteskien kuvien kautta– heidän tyylinsä yhdistää maalauksellista uhoa hienostuneeseen, usein synkkään huumoriin. Toisaalta Lotta Määttäsen ja Riitta Päiväläisen teokset tuovat esiin läsnäolon ja poissaolon toisenlaisia, hauraampia tunneulottuvuuksia.

Toisen tilan teokset ovat ennemminkin abstrakteja sommitelmia, jotka heijastavat sisäisyyden kokemuksia. Ne käsittelevät luonnon muotoja, jotka tiivistyvät mahdottomiin muodostelmiin ylevissä maisemissa – esimerkkinä Heli Hiltusen ja Anna Retulaisen teokset, tai Pekka Vesterisen ja Irmeli Hulkon abstraktimmat työt.

Galleria Valo taas keskittyy kysymykseen kuvan tunnistamisesta. Miten taiteilijat laajentavat ja ylittävät maalauksen muodollisia rajoja? Täällä esillä olevat teokset, kuten Tarja Pitkänen-Walterin ja Jussi Nivan tilaparadoksit sekä Pertti Kekaraisen ja Paavo Räbinän jännitteiset ja monitulkintaiset teokset, valuvat konkreettisesti kehyksen ulkopuolelle.

Koko näyttelyn läpi kulkee kysymys siitä, mikä on läsnä ja mikä ei: näkyvyyden pohdintoina, identiteetin ja mielikuvituksen tarkasteluna, muistona, menetyksenä, ajan kulumisena – ja elämän sekä taiteen katoavaisuutena.

Toimit myös taidekonsulttina ja mentorina nuorille taiteilijoille. Miten taustasi vaikutti kuratointiprosessiin?

Minulle taiteilija tulee aina ensin. Kuraattorin tehtävä on toimia välittäjänä tai moderaattorina, joka auttaa taiteellista ilmaisua puhumaan omalla äänellään.

Tässä tapauksessa työskentely olemassaolevan kokoelman kanssa asetti minut hieman toisenlaiseen rooliin, koska taiteilijat eivät olleet läsnä eivätkä suoraan mukana prosessissa. Tunsin oloni enemmän taidehistorioitsijaksi – mikä olenkin – kuratoimassa historiallista näyttelyä, joka puhuttele myös nykyhetkeä.

Residenssit ovat perinteisesti tarjonneet aikaa ja tilaa vapaalle työskentelylle ja kokeilulle. Miten näet niiden roolin muuttuvan?

Residenssit ovat edelleen erittäin tärkeitä. Vaikka maailma vaikuttaa olevan teknologian ja sosiaalisen median myötä yhä verkottuneempi, yksilöllisen paikkakokemuksen merkitystä ei voi korvata.

Kun globaalit konfliktit vaikeuttavat liikkumista ja populistiset sekä nationalistiset kertomukset vahvistuvat, on entistä tärkeämpää mahdollistaa taiteilijoille mahdollisuus kohdata uusi ympäristö, reflektoida sitä ja työstää kokemuksensa taiteen keinoin. Taiteilijat ovat eturintamassa tarjoamassa avointa ajattelua – siksi mahdollisuudet matkustamiseen ja työskentelyresidensseihin ovat korvaamattomia, eivät vain taiteilijoille vaan koko kulttuurikentälle.

Kuvat: Tatu Kantomaa/Rovaniemen taidemuseo