Rainer Mahlamäki piirtää vapaalla kädellä vähintään yhden luonnoksen päivässä.

Piirtämisessäsi on jotain erityistä, sanoi maisemamaalari Oiva Polari lukion viimeistä luokkaa käyneelle Rainer Mahlamäelle Ilmajoen Yhteiskoulussa vuonna 1975 ja kannusti opiskelemaan arkkitehtuuria. Mahlamäki innostui ja aloitti armeijan jälkeen opinnot Tampereen teknillisessä yliopistossa, josta hän valmistui vuonna 1986.

Neljäkymmentä vuotta myöhemmin Mahlamäki piirtää edelleen päivittäin ainakin yhden piirroksen vapaalla kädellä, siitä huolimatta, että paperia ja kynää ei käytetä lähes ollenkaan enää arkkitehtitoimistoissa.

”Se voi olla yksityiskohta ikkunaliitoksesta tai laajempi piirros isosta hankkeesta”, Mahlamäki sanoo.

Kyse ei ole periaatteesta vaan metodista.

”En ole koskaan pystynyt puhumalla kommunikoimaan visuaalisia ratkaisuja vaan tarvitsen kynän. Jos minulle vaikka kerrotaan, että rakennustyömaalla seisoo joku asia, en osaa sanoa, että tee noin tai näin. Minun täytyy saada hetken aikaa piirtää itse.”

Luonnoksia käytetään suuntaa antavina ohjeina maineikkaassa Arkkitehtitoimisto Lahdelma & Mahlamäessä, jossa hän on perustajaosakkaana. Niitä on syntynyt tuhansia vuosien aikana. Muun muassa Suomen metsämuseo ja metsätietokeskus LUSTO Punkaharjulla, Kaustisen kansantaiteen keskus sekä Suomen luontokeskus Haltia Espoossa ovat Mahlamäen käsialaa. Kuuluisin hänen suunnittelemistaan rakennuksista on lokakuussa 2014 avattu Varsovassa sijaitseva Puolan juutalaisten museo, joka voitti ensimmäisen Arkkitehtuurin Finlandia -palkinnon. Tällä hetkellä päätyö on Liettuan Seduvaan parhaillaan rakennettava holokaustimuseo.

Mahlamäki tehnyt muutakin kuin suunnitellut rakennuksia. Hän on ollut yliopistossa arkkitehtuurin professorina ja hallintotehtävissä sekä vaikuttanut alan järjestöissä ja organisaatioissa aktiivisesti 25 vuotta.

”Rakennusten suunnittelu on silti identiteettini ydin”, hän sanoo.

Jos arkkitehdin ammatti määrittää pitkälti Mahlamäen identiteettiä, määrittää taas suomalaisuus hänen arkkitehti-identiteettiään.

”Asetan työni pohjoismaiseen ja erityisesti suomalaiseen kontekstiin”, Mahlamäki sanoo.

Ulkomailla työskentely on saanut hänet ymmärtämään suomalaisen suunnittelun erityispiirteitä.

Esimerkiksi luontosuhde näkyy vahvasti suomalaisessa suunnittelussa. Mahlamäki käyttää esimerkkeinä Helsingissä sijaitsevia Löyly-ravintolaa ja Kampin Narinkkatorilla sijaitsevaa kappelia. Ne voisivat ulkonäkönsä puolesta yhtä lailla seistä metsän keskellä.

”Emme ole olleet niinkään kaupunkirakentajia vaan parhaimmillaan yksittäisten muotoilun kohteiden osaajia”,

Arkkitehdin roolikin on Suomessa erilainen. Mahlamäki sanoo, että muualla Euroopassa keskitytään planningiin, joka liittyy laajempaan kaupunkisuunnitteluun. Design puolestaan tarkoittaa, että talo tehdään yksittäiskappaleena ja yksityiskohdiltaan hyvin.

”Emme ole olleet niinkään kaupunkirakentajia vaan parhaimmillaan yksittäisten muotoilun kohteiden osaajia”, Mahlamäki sanoo.

Mahlamäen mielestä syy sille on selvä.

”Suomessa kaupunkikulttuuri on ohutta. On aivan eri asia suunnittelun kannalta, jos ihminen on elänyt historiallisessa ympäristössä kuten Pariisissa tai Lontoossa, missä kiinnostus kohdistuu yksittäisten paikkojen sijasta verkostoihin.”

Mahlamäen mielestä Suomessa on vain vähän yksittäisiä mielenkiintoisia kaupunkirakenteeseen liittyviä rakennuksia. Niistä yksi on Helsingin yliopiston Kaisa-kirjasto. Se on onnistunut rakennuksena mutta liittyy samalla taidokkaasti kaupunkirakenteeseen. Huomattava osa arkkitehtonisesti tärkeimmistä rakennuksista löytyy Suomessa maaseudulta, metsistä tai yksinäisistä paikoista. Sellaiset rakennukset kuin esimerkiksi Aallon Paimion parantola.

Myös Mahlamäki itse on suunnitellut useita kohteita, jotka sijaitsevat harvaan asutulla alueella metsän keskellä.

”Punkaharjulla sijaitseva metsätietokeskus LUSTO ja Kaustisen Kansantaidekeskus olivat hankkeita, joissa sain vapauden suunnitella rakennuksen viattomaan, pilaantumattomaan ympäristöön.”

Kaustisen kohteessa rakennus tehtiin osittain maan alle ja konserttisali rakennettiin kallioon sisälle. Suunnittelutyössä Mahlamäki pohti erityisesti suomalaisuutta ja paikan arvoja.

”Suomalaisilla on aina ollut halu, tarve ja kyky luoda arjen ympärille jotakin kaunista ja elvyttävää. Mietin, miten se näkyy rakennuksessa ja miten oman kauneuskäsitteen pystyy yhdistämän kansanperinteeseen”, hän pohtii.