juttu
11.9.2019
Aurora Reinhard Rovaniemen kutsutaiteilijaksi
Aurora Reinhardin taiteessa shokeeraava kuvasto sekoittuu kauneuteen. Taiteilija kokee itse olevansa ennemmin havainnoija kuin provokaattori.
Helsinkiläinen kuvataiteilija Aurora Reinhard aloittaa syyskuun puolivälissä kolmen kuukauden työskentelyjakson Rovaniemellä Jenny ja Antti Wihurin rahaston ja Lapin yliopiston vierailevana kutsutaiteilijana. Vuoden 2019 Ars Fennica -ehdokas tunnetaan muun muassa sukupuolta ja seksuaalisuutta käsittelevistä teoksistaan. Cindy (2015) ja High Rider (2013) ovat Jenny ja Antti Wihurin rahaston taidekokoelmassa.
Kriittisyys taipuu kysymykseksi
Reinhardin taiteessa toistuvat muun muassa naisen keho sekä perinteiseen naiskäsitykseen kuuluvat symbolit kuten korkokengät ja käsilaukut. Teokset flirttailevat usein pornografisen ja fetissimäisen kuvaston kanssa.
Reinhardin taiteessa on vahva henkilökohtainen ote.
“Teokseni näyttävät, miten maailma suodattuu lävitseni. Esimerkiksi naisteema on tullut työskentelyyni siksi, että minua pohjimmiltaan askarruttaa, millainen nainen tai ihminen olen”, Reinhard sanoo.
Reinhard on läsnä taiteessaan usein myös konkreettisesti. Martyr (2018) esittää Reinhardin kehon 3D-tulostetussa pienoismallikoossa suurilla kultaisilla neuloilla puhkottuna. Valokuvateoksissa Madonna and Child (2018) ja Venus #1 (2013) Reinhard on pukenut päälleen erotiikkaliikkeiden tekorinnat ja kasvot vääristävän naamarin.
Siitä huolimatta, että teokset on helposti tulkittavissa provokaatioksi, hän haluaisi säilyttää teoksissaan ironisen ja hyväksyvän, jopa humoristisen sävyn ja asettaa itsensä kokijan ja tarkkailijan asemaan. Kriittisyys taipuu Reinhardin käsissä kysymykseksi.
“En halua tuomita taiteessani ketään. Näen, että halut ja tunneperäiset syyt ohjaavat ihmisiä enemmän kuin rationaalisuus. “Haluan ymmärtää mikä ajaa ihmisiä tekemään asioita. Jako hyvän ja pahan välillä ei näyttäydy minulle selkeänä.”
Kesätöissä kollegalla
Reinhardilla on takana yli kaksikymmentä vuotta taiteilijuutta. Sama minänkautta tarkastelu on edelleen läsnä, mutta tekniikat ovat vaihtuneet vuosien varrella.
Reinhard työskenteli pääasiassa valokuvan ja videon keinoin 2000-luvun puoliväliin saakka. Sitten alkoi tuntua siltä, etteivät käytettävissä olevat tekniikat enää riittäneet.
“Minulla oli ideoita joita halusin toteuttaa mutta ei keinoja joilla tehdä.”
Käytyään ensin muutamilla työväenopiston kursseilla hän kääntyi kuvataiteilija Jiri Gellerin puoleen. Vuosina 2008–2009 Reinhard vietti aikaa Gellerinapuna opetellen muottien tekemistä ja pintakäsittelyä.
Uuden tekniikan myötä avautui uusia ilmaisun keinoja.
”
Minulla oli ideoita joita halusin toteuttaa mutta ei keinoja joilla tehdä.
Nykyään Reinhardilla on Vallilassa työhuone, missä hän voi tehdä sekä veistoksia ettävalokuvata. Uusien ideoiden kehittely ja toteuttaminen kulkevat limittäin. Monesti jokin teosta olennaisesti määrittävä piirre tulee konkreettisen tekemisen ja sattuman kautta. Kun eräs kipsityö meni vahingossa rikki, hän päätti hyödyntää efektiä – niinpä Ars Fennicassa nähtiin murtunut kipsikäsi Broken (2017). Joihinkin näyttelyn teoksiin hän taas päätti jättää 3D-tulostusjäljen toisin kuin oli alunperin suunnitellut.
Näyttelyssä esillä olleessa teoksessa A Happy moment (2019) on tulppaani, jonka Reinhard on muovaillut alusta käsin. Se on ensimmäinen laatuaan.
“Koen löytäneeni teoksen muotokielessä jotain sellaista, jota haluan kehittää eteenpäin”, Reinhard pohtii.
Residenssi terävöitti visuaalista kieltä
Reinhard aloittaa Rovaniemen residenssijakson kiireisen vuoden jälkeen. Ars Fennica -ehdokkuus on vienyt paljon aikaa, sillä hän halusi esitellä uusia teoksia näyttelyssä. Kuluneen vuoden aikana näyttelyitä on ollut myös Saksassa ja Pekingissä.
Reinhard on ollut aiemmin residensseissä muun muassa New Yorkissa ja Tokiossa. Niistä jälkimmäinen vuonna 2004–2005 vietetty jakso oli merkittävä.
“Tokiossa vietetty aika toi työskentelyyn pelkistetyn ja fetistisen visuaalisen kielen.”
Reinhardilla on tulossa ensi vuonna monta näyttelyä, jotka vaativat valmistelua residenssin aikana. Hän kuitenkin toivoo, että Rovaniemellä aikaa jäisi myös “haahuiluun”. Luvassa on joka tapauksessa luento Lapin yliopistolla ja Aineen taidemuseossa, jossa hänen teostaan Poikatyttö (2002) on näytetty osana Queer bodies -esityssarjaa. Marraskuussa hän tuo Venus-sarjan teoksia esille Valo-galleriaan.
Reinhard aikoo myös työstää editioita muutamista vanhemmista teoksista.
“Mutta ne ovat sellaisia puhdetöitä.”
Paikka pohjoisessa – vierailevat kutsutaiteilijat Rovaniemellä
Jenny ja Antti Wihurin rahasto on järjestänyt yhdessä Lapin yliopiston kanssa kutsutaiteilijoiden stipendiohjelmaa vuodesta 1995. Rovaniemelle lähtee vuosittain kaksi taiteilijaa kolmen kuukauden jaksoiksi.
Kutsutaiteilija saa Wihurin rahastolta 13 000 euron työskentelystipendin kolmeksi kuukaudeksi ja Lapin yliopistolta työskentely- ja asumistilat. Stipendin turvin kutsutaiteilija saa mahdollisuuden täydelliseen työrauhaan ja intensiiviseen keskittymiseen pohjoisen luonnon keskellä. Hän pääsee myös vuorovaikutukseen yliopistoyhteisön ja muun ympäröivän kulttuurin kanssa.
Rovaniemen stipendiaattia ehdottaa Wihurin rahaston taideostolautakunta.
Teksti: Emilia Mäenmaa
Kuva: Sakari Piippo
Kuka?
Aurora Reinhard
s. 1975 Helsinki
Asuu ja työskentelee Helsingissä
Valmistui vuonna 2003 Kuvataideakatemiasta
Oli ehdolla vuoden 2019 Ars Fennica -palkinnon saajaksi
Teos Boygirl (2002) palkittiin International Media Art Award:illa vuonna 2002
Teoksia useissa julkisissa kokoelmissa mm. Jenny ja Antti Wihurin rahaston taidekokoelmassa, Saastamoisen säätiön kokoelmissa ja Kiasman kokoelmissa