Kehollisen empatian avulla voi samaistua toiseen ihmiseen

Teatteriesityksen aikana näyttelijän ja yleisön välille voi syntyä jaettu kokemus kehollisen kommunikoinnin kautta, jolloin esityksen voi kokea vahvemmin.

Lavalle kävelee näyttelijä käsissään ruukkuun istutettu pelargonia. Hän ottaa pelargonian mullasta, siirtää sen sivuun ja alkaa käsitellä multaa. Q-teatterin katsomossa istuvasta Antti Taipaleesta tuntuu siltä kuin hänkin tuntisi mullan sormissaan. Hetken hän jopa tavoittaa sen tuoksun. Taipale ajattelee: tämähän on kehollisen empatian kokemus – esimerkki ilmiöstä, jota hänen väitöskirjansa käsittelee.

”Kehollinen empatia on esimerkiksi katsojan kehollista samaistumista näyttelijän tekoihin näyttämöllä”, kertoo Helsingin yliopiston taiteiden tutkimuksen laitoksella väitöskirjatutkijana työskentelevä Taipale.

Ilmiö perustuu peilisolujärjestelmään. Kun havaitsemme liikettä ympäristössä, peilineuronijärjestelmä aktivoituu kehossamme ja ikään kuin suorittaa havaitun toiminnan motorisessa hermostossa heijastereaktiona. Tällä tavoin katsoja havaitsee ja sisäistää ilman sen suurempaa ajatteluprosessia, mitä näyttelijä on tekemässä. Kehollisen kommunikoinnin kautta näyttelijän ja yleisön välille voi syntyä jaettu kokemus.

Tutkimus ja esiintyminen ruokkivat toinen toistaan

Taipale on toiminut drag-taiteilijana kuudentoista vuoden ajan sekä tehnyt myös pitkän uran näyttelijänä, tuottajana ja ohjaajana erilaisissa teatteriproduktioissa. Lavalle Taipaletta vetää yleisön ja esiintyjän välinen vuorovaikutus. Henkilökohtainen kokemus esiintyjänä on vaikuttanut myös tutkimusaiheen valintaan.

Yliopistomaailma ja kokemus esiintyvänä taiteilijana ovat ruokkineet toinen toistaan.”Minua varoitettiin, että luovuus katoaa yliopistossa. Kävi toisin päin: kun saan oikein tarkkaa teoreettista tietoa, rupeaa luova puoleni prosessoimaan asioita.”

Tutkimusaiheessaan Taipaletta kiehtoo se, että siinä yritetään tavoittaa jotakin, joka pakenee sanoja. Palkitsevimpia ovat puolestaan hetket, jolloin aivot saavat syötteitä ja liikkeelle lähtee jälleen uusi ajatusketju. Juuri tällaisen hetken hän koki Q-teatterin katsomossa multakohtauksen aikana.

Näkymättömien asioiden sanoittamista

Katsojan ja näyttelijän välisen vuorovaikutuksen lisäksi Taipale kääntää katseensa skenografisiin tekijöihin: valo- ja äänisuunnitteluun sekä ohjaajan ja näyttelijöiden väliseen vuorovaikutukseen.

Miten riisuttu lavastus tai tietynlainen musiikki vaikuttaa näyttelijän suoritukseen? Entä millaisia mentaalismotorisia mielikuvia ohjaaja voi käyttää ohjatessaan näyttelijää kohti tietynlaista tunnetilaa?

”Jos ohjaaja esimerkiksi toivoo, että näyttelijä olisi tietyllä tavalla raivoissaan, niin ohjaaja voisi esittää paiskovansa astioita ja välittää tunteen tekemisen ja motoriikan kautta.”

Tutkimusta varten Taipale käy katsomassa näytelmiä ja kirjoittaa ylös havaintojaan esityksistä. Tutkimuskohteiksi ovat valikoituneet Tampereella vuonna 2019 nähty HAIR – 50 years after -musikaali sekä Rauman teatterin Nukkekoti-näytelmä.

Taipale myös haastattelee näytelmien työryhmien jäseniä. Vaikka tutkimusaihe käsittelee näkymätöntä reaktiota, on näyttelijöiden kanssa keskusteleminen palkitsevaa. Heidät on koulutettu kehollisuuden ja tunnetyön ammattilaisiksi, jotka osaavat sanallistaa vaikeastikin sanallistettavia asioita.

Mielen ja ruumiin yhteyttä tulisi korostaa enemmän

Antti Taipaleen Q-teatterissa kokema multakohtaus oli osa Saara Turusen Järjen hedelmät -näytelmää. Järjen hedelmät käsittelee ruumiin ja järjen yhteiseloa ja sitä, mitä seuraa ruumiillisuuden kieltämisestä.

Taipale huomauttaa, että länsimaisessa kulttuurissa ei kiinnitetä huomiota kehon ja mielen yhteyteen.

”Itämaisessa filosofiassa korostetaan enemmän mielen ja ruumiin yhteyttä ihmisen kasvussa. Minua kiinnostaa pohtia, mitä tapahtuisi, jos olisimme tietoisempia tästä yhteydestä.”

Taipaleen tutkimusaiheesta voidaan johtaa ajatuksia teatterikenttää laajemmallekin.

Jos esimerkiksi peruskoulun opetussuunnitelmaan otettaisiin kehollisuuden ja läsnäolotaitojen opintoja alaluokilta lähtien, voisiko sillä olla vaikutuksia esimerkiksi koulukiusaamiseen? Tai ylipäätään ihmisten väliseen vuorovaikutukseen ja toisen ymmärtämiseen?

Taipale seurasi hiljattain aivotutkimuskonferenssia tutkimustaan varten. Konferenssissa aivotutkija Katri Saarikivi kertoi tutkimuksesta, jossa seurattiin chat-asiakaspalvelijan ja asiakkaan kohtaamista. Asiakkaat, jotka näkivät chat-ruudussa asiakaspalvelijan reaaliaikaisen sydämensykkeen, kertoivat kokeneensa voimakkaampaa yhteyttä ja läheisyyttä asiakaspalvelijan kanssa kuin verrokkiryhmä, jolle kerrottiin sydämensykkeen olleen ennakkoon tallennettu.

Etänä tai ei – ihminen pyrkii yhteyteen toisen kanssa.

Antti Taipale tekee väitöskirjatutkimusta Jenny ja Antti Wihurin rahaston apurahalla.

Teksti: Emilia Mäenmaa
Kuvat: Miikka Pirinen