Marjatta Holma etsii maalauksissaan rauhaa

Kuvataiteilija Marjatta Holma on kiinnostunut siitä, mitä maalaukseen jää turhien kerrosten poistamisen jälkeen. Syksyn 2024 Holma viettää Rovaniemellä vierailevana kutsutaiteilijana.

Kuvataiteilija Marjatta Holman työhuoneessa on yksi merkittävä puute: sen yläpuolella harjoittelee säännöllisesti cover-bändi. Usein bändi aloittaa soittonsa iltaisin juuri, kun Holma on päässyt vauhtiin oman työnsä kanssa.

Ajoittain häiriintyvää työrauhaa lukuun ottamatta työtilan oleelliset elementit ovat onneksi kunnossa: Turussa sijaitsevassa Hellaksen entisessä suklaatehtaassa on kunnolla tilaa tehdä, suurista ikkunoista tulevaa valoa ja vastapäisen talon seinää avarammat maisemat. Työhuoneen seiniä peittävät alkuperäiset kaakelit muistuttavat tilan tehdashistoriasta, mutta nykyisin rakennuksessa toimii esimerkiksi ompelimoja ja verhoomo. Hetki sitten eräässä työtilassa aloitti toimintansa saippuatehtailija, ja Holman naapurissa työskentelee kukkataiteilija.

Työhuone on kuvataiteilija Holmalle hyvin tärkeä paikka, jossa hän viettää enemmän aikaa kuin asunnossaan.

”Olen koko elämäni ollut melko työhuonesuuntautunut. Täällä viihdyn. Varsinkin ennen näyttelyitä työstän teoksia ihan viimeiseen asti, enkä oikein pysty lopettamaan. Silloin saatan jäädä myös yöksi”, Holma kertoo.

Poistuminen maalausten maailmasta

Holma tunnetaan tilallisista, karsituista maalauksista, joissa korostuvat esittävyyden sijaan työskentelyn jäljet ja materiaalien ominaisuudet.

Holma kertoo yleensä työstävänsä kerralla usean pellava- ja puuvillakankaisen pohjan, joita alkaa sitten vähitellen ”kehkeyttää”. Usein kehkeyttäminen tarkoittaa ennemmin kerrosten poistamista kuin lisäämistä. Siksi Holma käyttää mielellään perinteisiä materiaaleja, jotka voi pestä pinnalta pois: esimerkiksi jänisliimaa ja kananmunatemperaa.

Kiinnostavaa on, mitä jäljelle jää poistamisen jälkeen – täysin puhtaaksi kangasta ei saa.

”Pidän siitä, että materiaali näkyy. Jos sen peittää kauttaaltaan maaliainekseen, sitten se ei pysty hengittämään, enkä minä pysty hengittämään”, Holma sanoo.

Valmiit teokset muodostuvat usein eri osista, joita Holma pyörittelee työhuoneensa lattialla erilaisiin järjestyksiin. Lopullisesti teokset kuitenkin valmistuvat vasta asettuessaan tiettyyn näyttelytilaan. Holma pohtii näyttelyä rakentaessaan tarkasti, millaisen suhteen tilan kanssa teokset muodostavat.

”Silloin teokseni ikään kuin poistuvat maalausten sisäisestä maailmasta ja ovat enemmänkin rakenteita, joiden kautta voi tapahtua myös jotain arkkitehtonista.”

Esimerkiksi reilu vuosi sitten Turun Aboa Vetus Ars Nova -museossa järjestetyssä yksityisnäyttelyssä teosten kappaleet asettuivatkin yhteen tilan muotoihin aivan eri tavoin kuin Holma oli etukäteen ajatellut. Eräs teos taipui hauskasti näyttelytilassa olleen ulkonurkan ympärille.

Pehmeää hämärää ja penkkejä

Toinen tärkeä paikka Holman työskentelyn kannalta on suvun mökki Pietarsaaressa. Siellä vietetty aika on vastapainoa intensiiviselle työhuonetyöskentelylle: mökillä Holma usein työskentelee ilman sen kummempaa suunnitelmaa, suunnittelee ja katsoo mökkiä ympäröivää, minimalistista maisemaa, joka on lähinnä pehmeää hiekkaa ja alati muuttuva horisontti.

Ensimmäisen koronavuoden syksyllä Holma oli pitkään yksin mökillä ja venytti poislähtöä aina vain pidemmälle. Lopulta kaikki hätävararuoatkin oli syöty, ja mökkeily lipsahti paastoamisen puolelle.

”Silloin hiljaa itsekseen oleminen alkoi tuntua vähän liiankin hyvältä. Huomaan, että rauhan kaipuu on tullut itselläni koko ajan voimakkaammaksi.”

Jonkinlaista rauhaa Holma tavoittelee myös teoksissaan. Niiden harkitut pinnat, muodot, sävyt ja esimerkiksi kappaleita yhteen liittävät saumat merkitsevät jotain, jota taiteilija itse nimittää rähmäisyydeksi. Rähmäisyys on antiteesi kaikelle täydelle, kauniille ja kiiltävälle, jota nykymaailmassa on täynnä. Näyttelyistä saatu palaute on vahvistanut sen, että myös katsojat voivat löytää hänen teostensa kautta tärkeitä rauhan tai jopa pyhyyden kokemuksia.

Tärkeä osa katsojan kokemusta on näyttelytilaan luotu tunnelma. Aboa Vetus Ars Novan näyttelyyn Holma esimerkiksi sai haluamansa hämärän valaistuksen sekä muutamia, suoraan isojen maalausten eteen asetettuja penkkejä, joille museokävijät saivat istahtaa.

”Eräs kävijä halusi välittää minulle tiedon, että oli käynyt istumassa teosten edessä jo viisi kertaa, sillä ne saivat hänet kerta toisensa jälkeen kyynelehtimään. Tietysti se tuntui hyvältä.”

Loksahduksia kaamoksessa

Syksyn 2024 Marjatta Holma työskentelee aivan uudenlaisessa ympäristössä. Hän viettää Rovaniemellä kolmen kuukauden mittaisen residenssijakson Jenny ja Antti Wihurin rahaston ja Lapin yliopiston vierailevana kutsutaiteilijana.

Pohjoisessa nopeasti etenevä syksyn pimeys ja kaamoksen dramaattisuus kiehtovat Holmaa. Hän odottaa innolla kokemusta siitä, miten Lapin syksy tulee vaikuttamaan omaan taiteeseen. Tutun, työrutiineja hallitsevan työhuoneen jättäminen luo tilaa syvemmälle ajattelulle ja ”loksahduksille”, Holma uskoo. Aiemmin hän on huomannut, että ulkomailla residenssiaika saattaa tarkoittaa ennen kaikkea inspiraation hakemista ja verkostoitumista. Rovaniemellä taiteilija toivoo voivansa keskittyä aidosti työskentelyyn.

Heti ensimmäisten Rovaniemellä vietettyjen viikkojen aikana Holma löysi Lapin kamariorkesterin konsertit, joista on muodostunut jo tärkeä rutiini.

”Tällaiset asiat kyllä luovat olemisesta tietynlaisia kokonaisuuksia, jotka muistaa ikuisesti. Hyvin soitettu klassinen musiikki, se sentään on jotain yhdistettynä uuteen maisemaan.”

Jenny ja Antti Wihurin rahasto on järjestänyt yhdessä Lapin yliopiston kanssa vierailevien kutsutaiteilijoiden residenssiohjelmaa vuodesta 1995 lähtien. Rovaniemelle lähtee vuosittain kaksi taiteilijaa kolmen kuukauden jaksoksi.

Teksti: Heini Huhtinen
Kuvat: Jussi Virkkumaa