uutinen

8.2.2019

Markku Hirvelä Rovaniemen kutsutaiteilijaksi

Kuvanveistäjän ajasta suuri osa kuluu valaen teoksia työhuoneella eli pajalla. Kuvanveistäjä Markku Hirvelä odottaakin kolmen kuukauden työskentelyjaksoltaan ennen kaikkea aikaa ajatella, sillä tärkein paja on korvien välissä.

Kotkalainen kuvanveistäjä Markku Hirvelä on valittu Lapin yliopiston ja Jenny ja Antti Wihurin rahaston yhteisen kutsutaiteilijaohjelman seuraavaksi taiteilijaksi. Hän aloittaa kolme kuukautta kestävän työskentelynsä helmikuussa Rovaniemellä. Hirvelän pääasiallinen materiaali on pronssi, mutta viime vuosina hän on myös kiinnostunut esimerkiksi keramiikan työstämisestä. Hirvelä on itse kuvannut, että hänen teoksiaan yhdistävä teema on pohjoisen matalalta tuleva valo, joka juontaa juurensa Lapissa vietetyistä lapsuuden vuosista.

Ihminen on eletyn elämän kumulaatio

Hirvelän veistosten lähtökohtana on ihmisen ja luonnon kohtaaminen. Hän haluaa peilata teemaa tuomalla syntymän ja kuoleman läsnäolon teoksiinsa. Useissa teoksissa ihmis- tai eläinfiguuriin liittyy varjo, jota Hirvelän mukaan jokainen elävä olento kantaa mukana näkyvänä tai näkymättömänä.

”Jokainen askel, jonka otamme kulkee mukana loppuun asti ja muodostaa muistojen verkoston tajuntaamme”, Hirvelä sanoo.

Kuva-aiheita etsiessään Hirvelä kääntyy usein tutkimaan omaa elettyä elämäänsä. Hän sanoo tekevänsä taiteellaan tunteitaan kuviksi.

”Esimerkiksi idea teoksesta Meren kuumuudessa syntyi, kun ajoin veneellä helteisenä elokuunyönä merellä ja taivas yläpuolellani oli kuin tumma kupu ja syntyi tunne, jonka halusin tehdä kuvaksi”, hän kertoo.

Hirvelä on tehnyt sekä abstrakteja että esittäviä teoksia, mutta ei itse haluaisi tehdä eroa niiden välille.

”Molemmilla voi kertoa samoja asioita.”

Oma tila

Markku Hirvelä on halunnut aina työskennellä omaehtoisesti.

Vapauden lisäksi Hirvelälle tärkeä edellytys taiteelliselle työskentelylle on mahdollisuus omaan tilaan.

”Työhuoneeni on käytännöllinen paja, joka on remontoitu vanhasta tiilisestä hevostallista idyllisessä puutalomiljöössä. Siellä on paljon erilaisia työkaluja ja kuulosuojaimia usein tarvitaan, mutta kattoikkunakin löytyy, sillä luonnonvalo on tärkeä.”

Rovaniemellä Hirvelä saa käyttöönsä ateljeen ja mahdollisuuden käyttää yliopiston pajoja, joissa Hirvelä suunnittelee tekevänsä keraamisia veistoksia. Hirvelä kuitenkin toteaa, että residenssijaksolla tärkeintä on löytää uusia ajatuksia ja ideoita.

”Tärkein paja on korvien välissä.”

Uransa aikana Hirvelä on viettänyt aikaa useissa residensseissä ympäri maailmaa. Niillä on ollut tärkeä rooli uuden luomisessa: residensseissä hän on pystynyt näkemään itsensä ja työskentelynsä etäisyyden päästä. Tutusta ympäristöstä irrottautuminen myös herkistää aistimaan maailmaa ympärillä.

Samaa efektiä hän odottaa Rovaniemen residenssijaksolta. Lisäksi residenssijakso voi olla tilaisuus sukeltaa muistojen verkkoon vahvemmin kuin aiemmin – Hirvelä on nimittäin viettänyt lapsuutensa Rovaniemellä. Varmaa on se, että seuraavan kolmen kuukauden aikana hän haluaa ateljeella viettämänsä ajan lisäksi hiihtämään tuntureille ja vaaroille.

Residenssin aikana hän aikoo ainakin pitää Lapin yliopistolla luennon työskentelystään ja pitää näyttelyn Galleria Kellokkaassa Ylläksen Äkäslompolossa.

Paikka pohjoisessa – vierailevat kutsutaiteilijat Rovaniemellä

Jenny ja Antti Wihurin rahasto on järjestänyt yhdessä Lapin yliopiston kanssa kutsutaiteilijoiden stipendiohjelmaa vuodesta 1995. Rovaniemelle lähtee vuosittain kaksi taiteilijaa kolmen kuukauden työskentelyjaksoiksi.

Kutsutaiteilija saa Wihurin rahastolta 13 000 euron työskentelystipendin kolmeksi kuukaudeksi ja Lapin yliopistolta työskentely- ja asumistilat. Työskentelystipendin turvin stipendiaatti saa mahdollisuuden täydelliseen työrauhaan sekä intensiiviseen keskittymiseen pohjoisen luonnon keskellä. Stipendiaatti pääsee myös vuorovaikutukseen yliopistoyhteisön sekä muun ympäröivän kulttuurin kanssa.

Rovaniemen stipendiaattia ehdottaa Wihurin rahaston taideostolautakunta ja päätöksen tekee rahaston hallitus tai varainhoitotoimikunta.

KUKA?

Markku Hirvelä

s. 1956 Rovaniemellä

Valmistunut Suomen taideakatemian koulusta kuvanveistäjäksi vuonna 1984. Opiskellut myös taidehistoriaa.

Yksityisnäyttelyitä kotimaassa ja lukuisia ryhmänäyttelyitä kotimaassa ja ulkomailla.

Toteuttanut useita julkisia taideteoksia. Teoksia löytyy myös monista julkisista kokoelmista mm. Jenny ja Antti Wihurin rahaston kokoelmasta.

Tehnyt opetustyötä sivutoimisena tuntiopettajana 27 vuoden ajan Taideteollisessa korkeakoulussa (Aalto-yliopisto), Imatran taidekoulussa ja Nordiska Konstskolan -taidekoulussa Kokkolassa.

Asuu ja työskentelee Kotkassa.

LUE LISÄÄ