juttu
11.6.2018
Post Docs in Companies -apurahat kevät 2018
Tohtoreita ja yrityksiä yhdistävä Post Docs in Companies -ohjelma on siivittänyt jo 82 tohtoria elinkeinoelämän palvelukseen. Työllistyneiden tohtoreiden myötä niin pienet kuin suuretkin suomalaisyritykset saavat tuoretta tutkimusosaamista innovaatioitaan vauhdittamaan. Kevään apurahahakukierroksella rahoitettiin 16 uutta tohtorien ja yritysten yhteistyöprojektia.
PoDoCo-tohtorit vauhdittamaan tekoälyä, puupohjaisia tuotteita ja suomalaista koulutusvientiä
PoDoCo-ohjelman kevään 2018 hakukierroksella osallistui lähes 300 nuorta tai pian valmistuvaa tohtoria ja lähes 50 yritystä. Tohtoreiden ja yritysten yhteistyöprojekteja syntyi yhteensä 28 kappaletta, joista rahoitettiin 16. Uudet PoDoCo-tohtorit tutkivat muun muassa tekoälyn soveltamista, uusien puupohjaisten tuotteiden kehittämistä ja uusien koulutustuotteiden luomista.
Juhani Aakko tutkii yhdessä CGI Suomen kanssa tekoälyn soveltamismahdollisuuksia keuhkoahtaumataudin diagnosoinnissa ja yksilöllisessä hoidossa. ”Keuhkoahtaumatauti on yleinen sairaus sekä Suomessa että maailmalla. Yksin Suomessa keuhkoahtaumataudin kustannukset ovat satoja miljoonia euroja vuosittain. Taudin diagnosointi ja oikean hoidon valinta on haastavaa taudin oireiden yksilöllisyyden vuoksi”, Aakko taustoittaa tutkimusta.
PoDoCo-projektin tavoitteena on kehittää uusia laskennallisia menetelmiä, joiden avulla voidaan tukea keuhkoahtaumataudin diagnosointia ja arvioida taudin etenemistä. ”Tämä projekti on osa CGI:n tavoitetta kehittää tekoälyyn pohjautuvia ratkaisuja, joiden avulla voidaan helpottaa ja nopeuttaa lääkärien työtä sekä auttaa tekemään entistä tarkempia diagnooseja. Tekniikan tohtori Aakko tuo tiimimme kaivattua tutkimusosaamista tekoälyyn liittyen”, CGI:n Lead Data Scientist Elina Jeskanen täydentää.
Eräs tohtorin palkkaavista yrityksistä on UPM-Kymmene, joka tutkii yhdessä Hemanathan Kumarin kanssa uusien puupohjaisten tuotteiden kehittämistä sellutehtaan sivuvirroista bio- ja kiertotalouden teemojen mukaisesti.
”UPM:n strategia pohjautuu uusiutuvan puubiomassan moninaiseen käyttöön. PoDoCo-projektissa kehitetään ja pilotoidaan uusia teknologioita ja ratkaisuja, joiden avulla suomalaisen metsän hyödyntämistä voidaan edistää uusien tuotteiden muodossa. Tällä on merkittäviä vaikutuksia myös Suomen talouden kehittymiselle”, kertoo UPM-Kymmenen tutkimus- ja kehitysjohtaja Janne Varvemaa.
Työn hedelminä mahdollisuuksia nuorille
PoDoCo-ohjelma tarjoaa myös nuorille yrityksille oivia mahdollisuuksia hyödyntää viimeisintä akateemista tutkimusta. Startup-yritykset Rounders Entertainment ja GroPlay keskittyvät suomalaisen peli- ja koulutusosaamisen yhdistämiseen tähdäten suomalaisen koulutusosaamisen vientiin kansainvälisille markkinoille.
Psykologian tohtori Maryam Zarra-Nezhad tutkii yhdessä Rounders Entertainmentin kanssa mahdollisuuksia opettaa lapsille tunne-elämän taitoja viihteen keinoin. Uuteen konseptiin kuuluu kirjoja, animaatiosarja, digituotteita sekä opetusohjelma päiväkodeille. Tuotteita testataan PoDoCo-projektissa yhdessä lasten kanssa Suomessa, Sveitsissä, Hongkongissa ja Japanissa.
Mohsen Saadatmand tutkii yhdessä GroPlayn kanssa STEAM-aineiden (Science, Technology, Engineering, Arts, and Mathematics) ja kestävän kehityksen opettamista alakoululaisille digitaalisten pelien avulla. Kehitetyissä ratkaisuissa yhdistyy monialaisuus ja lasten luova ongelmanratkaisu. Projekti on erittäin mielenkiintoinen, koska tutkimusten mukaan STEAM-aineiden monialainen opetus lisää lasten ja nuorten kiinnostusta matemaattisiin aineisiin. Viime aikaisen koulutuskeskustelun mukaan nuorten innostusta juuri matemaattis-luonnontieteellisiin sisältöihin tulisi lisätä.
PoDoCo-tohtorit työllistyneet yrityksiin erinomaisesti
PoDoCo-ohjelman kautta on rahoitettu jo 82 tohtorien ja yritysten yhteistyöprojektia, joista ensimmäiset 24 projektia ovat päättyneet. Päättyneissä projekteissa suurin osa on työllistynyt pysyvästi yritysten palvelukseen. Tohtorit ovat kokeneet PoDoCo-ohjelmaan laajentaneen heidän uranäkymiään ja vaikuttaneen käänteentekevästi tohtoreiden urapolkuihin. Myös yritykset ovat kokeneet saavansa valtavasti uutta osaamista, joka tukee yritysten uusiutumista.
Lisäksi PoDoCo-projektien puitteissa tehty yhteistyö on avannut yrityksille uusia mahdollisuuksia laajempaan yritys-yliopisto yhteistyöhön. Useiden päättyneiden PoDoCo-projektien seurauksena yhteistyö yrityksen ja yliopiston välillä onkin tiivistynyt ja lisääntynyt uusien hankkeiden muodossa.
”PoDoCo-ohjelma on onnistunut loistavasti tavoitteissaan lisäten nuorten tohtoreiden siirtymistä elinkeinoelämään ja tukien yritysten strategista uusiutumista. Näemme myös jo nyt, kuinka PoDoCo-ohjelma edistää laajemminkin yritysten ja yliopistojen välistä yhteistyötä ja vuorovaikutusta”, iloitsee PoDoCo-ohjelman ideoinut ohjelman johtoryhmän puheenjohtaja Professori Yrjö Neuvo.
PoDoCo-ohjelman seuraava apurahahakukierros järjestetään 15.9–31.10.2018. Ohjelmaan voi osallistua toimialariippumattomasti mikä tahansa yritys ja kuka tahansa väitöskirjan vastikään tehnyt tai lähiaikana väittelevä henkilö.
PoDoCo -ohjelmaa rahoittavat Suomen Kulttuurirahasto, Jenny ja Antti Wihurin rahasto, Maa- ja vesitekniikan tuki ry, Svenska Kulturfonden, Tekniikan edistämissäätiö, KAUTE-säätiö, Liikesivistysrahasto, Maj ja Tor Nesslingin säätiö ja Teknologiateollisuuden 100-vuotissäätiö sijoittaen yhteensä ohjelmaan vuosittain lähes miljoona euroa. Tämä mahdollistaa arviolta 35 kokovuosiapurahan myöntämisen vuosittain.
PoDoCo-ohjelman kevään 2018 apurahat myönnettiin seuraaville henkilöille:
Aakko Juhani, CGI Finland Oy, Tietojenkäsittely ja informaatiotieteet
Dong Jiang, VimAI Oy, Tietojenkäsittely ja informaatiotieteet
Duarte Luís, Gasera OY, Kemia (Jenny ja Antti Wihurin rahasto)
Hakkarainen Janne, Forendo Pharma Ltd, Lääketiede
Kumar Hemanathan, UPM-Kymmene Oyj, Kemia
Kärkkäinen Katarzyna, EduCluster Finland, Kasvatustieteet
Laulainen Janne, RECENART Oy, Fysiikka (Jenny ja Antti Wihurin rahasto)
Lundahl Meri, Teraloop, Materiaalitekniikka
Primetta Anja, Biosafe – Biological Safety Solutions Ltd, Biologia (Jenny ja Antti Wihurin rahasto)
Rantala Lauri, Akordi Oy, Sosiologia
Rostedt Antti, Pegasor Oy, Fysiikka
Saadatmand Mohsen, GroPlay, Kasvatustieteet
Sandén Simon, Mirka Ltd., Fysiikka
Sivasubramanian Narashima, Boopathi Finpeda Oy, Liiketaloustiede
Zarra-Nezhad Maryam, Rounders Entertaiment Oy, Psykologia (Jenny ja Antti Wihurin rahasto)
Zhou-Kangas Yue, Kone Corporation, Tietojenkäsittely ja informaatiotieteet
PoDoCo-ohjelmaa organisoi DIMECC Oy, joka on Suomen teollisuuden johtava innovaatioalusta. DIMECCin omistavat Suomen johtavat valmistavan ja digitaalisen teollisuuden yritykset, yliopistot ja tutkimuslaitokset. Yli 2000 teollisuuden ja tutkimuksen huippuammattilaista on mukana DIMECCin innovointityössä.
Lisätietoja:
PoDoCo-ohjelman päällikkö, Essi Huttu, DIMECC Oy, essi.huttu(at)dimecc.com, puh. 040 840 9259
PoDoCon johtoryhmän puheenjohtaja, Yrjö Neuvo, Aalto-yliopisto, yrjo.neuvo(at)aalto.fi