Testimaasto tulevaisuudelle

Geeniteknologia asettaa ihmiskunnan uudenlaisten ja monimutkaisten eettisten kysymysten äärelle. Näiden kysymysten tarkastelussa keskeisessä osassa ovat paitsi filosofit ja teoreetikot myös tieteiskirjailijat. Tieteiskirjallisuutta tutkiva Jani Ylönen on kiinnostunut teknologian sijasta ennen kaikkea tunteista ja ajatuksista, joita uudet teknologiset mahdollisuudet ihmisissä herättävät.

Puolitoista vuotta sitten kiinalainen tiedemies He Jiankui ilmoitti muokanneensa kaksossikiöiden perimää ilman kansainvälisen tiedeyhteisön lupaa. Uutinen aiheutti pahennusta ja järkytystä, sillä teknologisista mahdollisuuksista huolimatta vastaavaa ei oltu aiemmin tehty toimenpiteeseen liittyvien eettisten ongelmien takia.

Jyväskylän yliopistossa väitöskirjaa tekevälle Jani Ylöselle geeniteknologiaan liittyvät eettiset huolet olivat tuttuja jo ennestään. Geeniteknologialla voi olla peruuttamaton vaikutus ihmiskäsitykseen, ihmisen suhteeseen ympäröivään maailmaan ja ihmiseen biologisena olentona.

“Kyseessä on niin tuntematon maailma, ettei media pysty ehkä vielä käsittelemään sitä. Mutta minä väitän, että tieteiskirjallisuus pystyy”, Ylönen sanoo.

Ylönen tutkii väitöskirjassaan sitä, miten nykytieteiskirjallisuus käsittelee teknologisen kehityksen nostattamia eettisiä kysymyksiä. Kiinalaistutkijan saama kansainvälinen huomio sai Ylösen tarkentamaan väitöskirjansa aihetta yleisistä geeniteknologian aiheuttamista kysymyksistä vanhemmuuteen ja jälkikasvuun liittyviin näkökulmiin.

Tieteiskirjallisuus kuvaa mahdollisia maailmoja

Spekulatiiviseksi fiktioksi kutsutaan kaikkea sellaista kirjallisuutta, jossa on elementtejä, joita ei voida tunnistaa osaksi todellista ja tuntemaamme maailmaa. Näitä kuvitteellisia maailmoja kuvaavia kirjallisuuden lajeja ovat tieteiskirjallisuus eli tieteisfiktio sekä fantasia- ja kauhukirjallisuus.

Tieteiskirjallisuudessa eli scifissä pohditaan usein jotain mahdollisuutta menneessä tai tulevaisuudessa. Genreen mahtuu monenlaista: yhtä lailla vaihtoehtohistoriat kuten Philip K. Dickin The Man in the High Castle, jossa natsit olivat voittaneet toisen maailmansodan, voidaan lukea tieteiskirjallisuudeksi kuin myös klassiset kuvaukset siitä, mitä tapahtuu, kun ihminen matkustaa avaruuteen ja kohtaa ensimmäistä kertaa vierasrodun.

Tieteiskirjallisuuden ja fantasian eroa voi olla maallikon vaikea hahmottaa.

“Klassisen määrityksen mukaan fantasiassa ei tarvitse perustella, miksi taikuus toimii. Scifi-kirjoissa pyritään selittämään se, mitä tapahtuu kirjan oman sisäisen logiikan mukaisesti”, Ylönen selittää.

Tieteiskirjallisuuden juuret sijoittuvat 1800-luvulle teollistumisen alkuajoille. Vuonna 1818 ilmestynyttä Mary Shelleyn Frankensteinia pidetään nykyaikaisen tieteiskirjallisuuden alkuteoksena.

Ylösen mukaan Frankenstein oli reaktio sähköteknologian kehittymiseen.

“Shelley pohtii, mitä tapahtuu, kun ihminen asettaa itsensä jumalan asemaan teknologian avulla.”

Tieteiskirjallisuudelle onkin tyypillistä käsitellä teknologian kaltaisten muutosten vaikutuksia ihmiskuntaan. Se on toiminut ajasta riippuen niin tieteen ja teknologian popularisoijana, inspiroijana kuin kriitikkonakin.

Shelleyn Frankenstein oli selkeä kritiikki. Kylmän sodan alkuaikoina kirjoitetusta tieteiskirjallisuudesta taas paistaa vahva humanistinen usko teknologian kehitykseen, joka johtaa ennen kaikkea hyvään. 1960-luvulla valtavirtaistui jälleen kriittisempi suuntaus.

“Tuolloin ajateltiin, että teknologinen läpimurto voi ratkoa joitakin ongelmia, mutta tuoda mukanaan toisia haasteita. Ydinvoima on tästä klassinen esimerkki.”

Monet tulevaisuuteen kurottavat kysymykset ovat läsnä jo nyt

Ylöstä ei kiinnosta niinkään tieteisfiktiossa kuvattu tulevaisuuden teknologia. Hänen tutkimuksensa keskittyy siihen, millaisia pelkoja tai toiveita ihmisillä herää geeniteknologian tuomien mahdollisuuksien myötä ja miten näitä tunteita käsitellään romaaneissa.

Ylösen tutkimusaineisto koostuu kuudesta nykytieteisromaanista, joista kukin käsittelee lisääntymisteknologian aiheuttamia henkilökohtaisia ja yhteiskunnallisia kysymyksiä: Jos sikiötä voi parannella, keillä kaikilla tulisi olla siihen oikeus? Onko muokattu lapsi vielä oma? Voiko valtiovalta määrätä muokkaamaan lastaan? Entä mitkä geenit nähdään ylipäätään ongelmallisina?

Eräässä Ylösen tutkimusaineiston romaanissa eletään ”sosialistisessa dystopiassa”, jossa kaikki raskaana olevat naiset määrätään tekemään lapselleen geenimuunnos. Määräystä perustellaan koko yhteiskunnan parhaana. Kirjan raskaana oleva päähenkilö ei halua muokata lapsensa perimää, sillä hän joutuisi samalla muokkaamaan omaansa.

Kyseistä romaania, kuten muutakin scifiä, voi Ylösen mukaan lukea kahdella tavalla.

Tieteiskirjallisuus voi toimia eräänlaisena testimaastona, jonka avulla voidaan pohtia etukäteen kysymyksiä, jotka saattavat olla mahdollisia tulevaisuudessa. Tarinoita voi lukea myös nykyhetken näkökulmasta, sillä monet tulevaisuuteen kurottavat kysymykset ovat läsnä jo nyt.

“Keskustelu siitä, miten geeniteknologia vaikuttaa autonomisuuteen, on monella tavalla samanlainen kuin keskustelu, jota käydään abortista tai rokotteista. Se on samankaltaista yhteiskunnan ja yksilön välisen suhteen pohdintaa”, Ylönen sanoo.

Ylönen huomauttaa, että itse asiassa nykyhetki on jollain tapaa aina läsnä tieteiskirjallisuudessa, sillä tulevaisuus rakentuu vanhan perinnön pohjalle. Siksi esimerkiksi sukupuoleen, rodullistamiseen tai luokkaan liittyvät rakenteet siirtyvät joskus myös tieteiskirjallisuuden sivuille.

“Tarinassa voi olla ihmiskunta, joka on levittäytynyt läpi galaksien ja ihmisiä, jotka elävät 300-vuotiaiksi. Silti tarinassa ajetaan 300 valovuoden päässä mersuilla.”

Jos avaruudessa ajetaan mersulla, voi lukija pysähtyä pohtimaan, mitä muuta kirjailija ei ole muuttanut. Millaisille oletuksille kirjailija on rakentanut tulevaisuuteen tai vaihtoehtoiseen todellisuuteen sijoittuvan tarinansa?

Scifi-kirja voikin paljastaa, millaisia asioita pidämme yhteiskunnassa muuttumattomina.

Jani Ylönen tekee väitöskirjatutkimusta Jenny ja Antti Wihurin rahaston kokovuotisella apurahalla.