Wihurin rahaston tunnustuspalkinto luontotoimittaja Minna Pyykölle

Luontotoimittaja Minna Pyykkö haluaa näyttää suomalaisille, että mökkilaiturin alla oleva maailma on vähintään yhtä mielenkiintoinen kuin luonto-ohjelmista tutut savannit ja koralliriutat.

Eläinmuseon kokoelmien hyönteislaatikoissa oli neulattuna ötököitä, joista osalta oli irronnut jalkoja ja siipiä. Biologian opinnot Helsingin yliopistolla vasta aloittanut Minna Pyykkö yritti tunnistaa tuhruisen lasin läpi hyönteislajien tuntomerkkejä ja pohti samalla onkohan ala sittenkään häntä varten.

Pyykkö oli kasvanut kaupungissa ja harrastanut lapsena teatteria. Lukiossa hän oli tasaisen hyvä kaikissa aineissa. Pyykkö päätti hakeutua opiskelemaan biologiaa, siitäkin huolimatta, että hän tunsi olevansa suuntautunut enemmän humanistisiin aineisiin ja taiteeseen. Luontoon hänellä oli varovaisen kiinnostunut suhde.

Lajituntemuksen opetteluun turhautunut Pyykkö ehti jo aloittaa biologian opintojen rinnalla psykologian opinnot. Alkukankeuden jälkeen biologian opiskelukaverien innostus kuitenkin tarttui.

”Minusta oli lumoavaa, kuinka jotkut saattoivat olla niin kiinnostuneita hämähäkeistä, että halusivat tietää niistä kaiken”, Pyykkö sanoo.

Opiskeltuaan muutaman vuoden biologiaa yliopistolla hän bongasi yliopistolla työpaikkailmoituksen: Yleisradio etsi sijaista toimittajakonkari Veikko Neuvoselle. Pyykkö haki ja tuli valituksi tehtävään. Luontoaiheisten radio-ohjelmien tekeminen alkoi heti.

Toimittajana kokemattomalle Pyykölle haastattelutekniikat ja näkökulman valitseminen tulivat tutuiksi työnteon kautta.

”Yritin ensimmäisissä ohjelmissani saada kerrottua aiheesta aivan kaiken”, hän sanoo.

Pyykkö valmistui biologian ja psykologian maisteriksi ja suoritti kuvataiteilijan ammattitutkinnon. YLE:llä luontotoimittajana opiskeluaikojen sijaisuuspestistä lähtien työskennellyt Pyykkö on oppinut arvostamaan lajituntemusta, johon hän aluksi suhtautui epäilyksellä.

Vaikka Pyykkö on juontanut ja ollut käsikirjoittamassa lukuisia televisio-ohjelmia, on hän keskittynyt urallaan lähinnä radio-ohjelmien tekemiseen. Minna Pyykön maailma -ohjelmaa on julkaistu viikoittain jo yhdeksän vuoden ajan.

Radio-ohjelmien tekeminen on itsenäistä työtä. Pyykkö suunnittelee aiheet, lukee aiheeseen liittyvää kirjallisuutta, etsii haastateltavat asiantuntijat ja äänittää ohjelman. Aiheet valikoituvat usein vuoden kierron mukaan. Lopuksi hän leikkaa ohjelman ja lisää ääniefektit.

Useimmiten ohjelmissa perehdytään erilaisiin luonnon ilmiöihin. Joskus käsitellään luonnon merkitystä esimerkiksi taiteessa.

Haastatteluja tehdään siellä, missä tapahtuu.

Pyykkö on käynyt perhosharrastajan takapihalla Espoossa ihmettelemässä yöperhosten lentoa ja Utön saarella katsomassa Itämeren aaltoja aaltokuvaajan kanssa. Runoilija Eeva Kilpeä Pyykkö haastatteli luonnon kuvaamisesta runoudessa. Sibeliuksen syntymäkodissa Ainolassa hän kävi pohtimassa, miten luonto kuuluu Sibeliuksen musiikissa.

Kun lähtee ulos studiosta odottamattomia ja yllättäviäkin asioita voi tapahutua.

Kerran Pyykkö oli metsässä tekemssä majavista kertovaa jaksoa radio-ohjelmaansa haastateltavan kanssa. Hän hyppäsi rannassa ojan yli, mutta putosikin ojaan. Nauhuri kastui eikä enää toiminut. Pyykkö joutui lainaamaan haastateltavalta kuivat vaatteet ja lähti kotiin ilman haastattelua.

Odottamattomuus on Pyyköstä osa radio-ohjelmien tekemisen viehätystä. Haastateltavien ja toimittajan omat spontaanit reaktiot tallentuvat nauhalle. TV:ssä hetkien aitous usein katoaa, kun samasta tilanteesta tarvitaan monta ottoa monesta eri kulmasta. Pyykön mielestä parasta on, kun asiaan intohimolla perehtyneen haastateltavan äänestä kuuluu innostus.

Kun kuva puuttuu, toimittajasta tulee kuulijan silmät.

“Pyrin välttämään viimeiseen asti kliseisten ilmaisujen käyttämistä, kuten valo siilautuu puiden lävitse tai sielu lepää maisemassa”, Pyykkö sanoo.

Nykyään ohjelmien aiheet levittäytyvät myös radioaaltojen ulkopuolelle. Sosiaalisessa mediassa jaetaan juttukeikalta kuvia ja nettiartikkeli jatkaa siitä, mihin radio-ohjelmassa jäätiin. Tekijälle on myös motivoivaa, että ohjelmat ovat kuunneltavissa netissä varsinaisen lähetyksen jälkeen.

Pyyköstä podcastien ja äänikirjojen suosiosta on pääteltävissä, että kuunnellut mediat ovat nousseet uuteen arvostukseen.

Koralliriutat ja savannit ovat monille luonto-ohjelmista tutumpia kuin oman venelaiturin alla oleva maailma. Pyykkö kuitenkin haluaa kertoa nimenomaan Suomen luonnon ihmeellisyydestä.

Pyykön ohjelmia kuunnellakseen ei tarvitse olla perehtynyt luontoon. Toimittaja on kuin matkaopas, jonka tehtävänä on löytää jännittäviä puolia aiheistaan, jotta näennäisen tavalliset ja yksinkertaiset asiat näyttäytyisivät uudella tavalla.

Ympärillään voi nähdä kaikkea ihmeellistä, jos osaa vain katsoa. Noviisikin voi päätellä muuttolintujen siipien muodosta, kuinka kaukaa ne lentävät tänne, vaikka lajituntemus ei olisikaan hallussa.

“Kuka tahansa voi mennä sienimetsään tai katsoa hämähäkin seittiä ja havaita saman mitä tutkija kertoo ohjelmassani”, Pyykkö sanoo.

Suuren yleisön ymmärrys ja rakkaus luontoa kohtaan vaikuttaa olennaisesti haluun suojella sitä.

Jos esimerkiksi haluaisi säilyttää siilejä myös kaupungissa, tulee tietää, että selvitäkseen ne tarvitsevat joutomaita. Tällöin ihmisten kannattaisi jättää pihojaan luonnontilaan.

“Sillä mitä emme tunne ei ole meille paljoa merkitystä”, Pyykkö sanoo.

Minna Pyykkö palkittiin 9. lokakuuta 2019 tunnustuspalkinnolla työstään “suomalaisten luontosuhteen vahvistajana ja suomalaisen luonnon ihmeellisyyden osoittajana”. Palkinto on arvoltaan 20 000 euroa.

Teksti: Emilia Mäenmaa
Kuvat: Emma Sarpaniemi