09.10. — 25.04.

Elämän viiva -näyttely Rovaniemen taidemuseossa

Jenny ja Antti Wihurin kokoelman teokset esittäytyvät näyttelyssä, joka kertoo ihmisestä muutosten ja kohtaamisten keskellä sekä tiloista ympärillämme. Näyttelyn avainteokset ovat valinneet rovaniemeläiset nuoret, jotka ovat mukana Virtaa taiteesta -hankkeessa.

Teoksissa korostuvat elämän välähdyksenomaiset hetket, erilaiset tunnetilat sekä läsnäolon ja poissaolon kokemukset. Näyttelyn nimen mukaisesti yhteinen nimittäjä useille teoksille on myös viiva, joka etenee kiharana tai suorana piirtäen maisemaa, tunnetilaa tai kehomme rajoja. Millainen tunnelma välityy hiljaisesta kaupunkimaisemasta Mauri Kuitulan maalauksessa Tyhjä kaupunki? Entäpä Hanna Westerbergin Aurinkosängystä? Tiina Heiskan maalauksissa selin kääntyneet lapset vetävät katsojan mukanaan tilaan ja hetkeen, odottamaan jotakin tapahtuvaksi. Noora Schroderus puolestaan on kuvannut väsynyttä mielentilaa lämpimän humoristisella tavalla valokuvissaan, joissa taiteilija makaa milloin gallerian, taidemuseon kuin ateljeenkin lattialla. Lapsuuden, nuoruuden ja esimerkiksi taiteilijuuden kuvauksia edustavat lisäksi Pentti Kaskipuro, Essi Korva, Vesa-Pekka Rannikko sekä Pauliina Turakka-Purhonen. Oma sijansa näyttelyssä on myös unella, avaruudella, erotiikalla sekä krapulalla. Elämänmakuinen läheisyys korostuu esimerkiksi Senja Vellosen akvarellimaalausten sarjassa Sadonkorjuun jälkeen ja pitkäksi venähtäneen illan tunnelmia voi puolestaan aistia Jani Hännisen teoksessa Morning After. Tummaa mielenmaisemaa, painajaista tai piilopaikkaa voivat edustaa Leena Luostarisen Talvipalatsi III ja Anne Tompurin Metsä. Mika Karhun tussipiirroksissa Unohdettu ja Nukutettu hädin tuskin erottuva hahmo on kuin häilyvä muisto, tai uni.

Virtaa taiteesta -hanke on toteutettu yhteistyössä Rovaniemen etsivän nuorisotyön kanssa. Lue lisää hankkeesta täältä.

Näyttelyn taiteilijat Andersson Ville, Berg HC, Eerola Eeva-Riitta, Enegren Matilda, Enkenberg Erno, Estarriola Anna, Haimila Sanna, Hänninen Jani, Hietanen Liisa, Holma Antti, Huhta Jari, Hulkko Irmeli, Hyrkkänen Anna, Immonen Teija, Järvinen Anna Emilia, Jokelainen Kirsi, Karhu Mika, Karvonen Otto, Kaskipuro Pentti, Kelaranta Timo, Korkalo Tuomas, Korva Essi, Koskinen Anne, Kuitula Mauri, Kuparinen Katri, Lampenius Heidi, Lukkarinen Sami, Luostarinen Leena, Muttonen Kasper, Mäkikoskela Ville, Mäkilä Jarmo, Mäkinen Riku, nabbteeri, Nampajärvi Erkki, Pesonen Liisa, Pohjola Ulla, Puronen Riikka, Pyykkinen Tiina, Rannikko Vesa-Pekka, Rissanen Markus, Ruotsalo Panu, Schroderus Noora, Suntio Heimo, Särkijärvi Sirpa, Tang Raili, Toivanen Milla, Tompuri Anne, Turakka-Purhonen Pauliina, Vehosalo Kari, Vellonen Senja, Vesterinen Pekka, Väätti Ilkka, Westerberg Hanna

Kuvan teos: Mika Karhu; Unohdettu, 2018, tussi, 49 x 39 cm