Kuva: Erätauko-säätiö

uutinen

8.2.2024

Hurraa! Parempaa keskustelukulttuuria rakentavan Erätauko-säätiön toiminta saa jatkoa

Erätauko-säätiön perustajatahot ovat päättäneet jatkaa säätiön rahoitusta vuosina 2025–2027. Uutena rahoittajana mukaan tuli Brita Maria Renlundin muistosäätiö.

Erätauko-säätiö – Dialogpaus-stiftelsen – perustettiin keväällä 2019 tukemaan yhdessä muiden dialogista kiinnostuneiden toimijoiden kanssa rakentavaa keskustelukulttuuria Suomessa, vähentämään yhteiskunnan jakautumista ja vahvistamaan ihmisten osallisuutta.

Erätauko-säätiön perustajia ovat Jenny ja Antti Wihurin rahasto, Sitra, Suomen Kulttuurirahasto sekä Svenska kulturfonden.

Työtä tehdään nyt kuudetta vuotta, ja toimintaa halutaan jatkaa vielä vuoteen 2027 asti. Kukin perustaja sekä Brita Maria Renlundin muistosäätiö tukevat säätiön toimintaa tulevina vuosina 200 000 euron arvoisella avustuksella.


Erätauko-menetelmä on saanut erittäin hyvää palautetta nuorilta ja heillä on myös kyky toimia Erätauko-keskustelun ohjaajina.

Ensi vuodesta lähtien Erätauko-säätiö keskittyy toiminnassaan edelleen yhteistyöhön mediasektorin, koulutussektorin sekä muiden toimijoiden kanssa.

Säätiö jatkaa yhteistyötä esimerkiksi Ylen kanssa viisivuotisen Hyvin sanottu –hankkeen parissa, jota säätiö ja Yle yhdessä koordinoivat. Hankkeessa on mukana jo yli 180 yhteistyökumppania. Säätiö tulee myös keskittymään entistä enemmän suomen- ja ruotsinkieliseen työhön kouluissa, oppilaitoksissa ja järjestöissä.

“Erätauko-menetelmä on saanut erittäin hyvää palautetta nuorilta ja heillä on myös kyky toimia Erätauko-keskustelun ohjaajina. Nuorilta olemme saaneet myös palautetta ja kehittämistoiveita Erätauon materiaaleja koskien. Tällä hetkellä viimeistelemme “Erätauko nuorille” -kokonaisuutta”, toteaa Laura Arikka, Erätauko-säätiön toimitusjohtaja.

Erätauko nuorille -kokonaisuutta on rakennettu saadun palautteen, aiemmin nuorten kanssa toteutettujen hankkeiden kokemusten kautta sekä kasvatus-alan asiantuntijoiden kanssa. Materiaalikokonaisuus julkaistaan maaliskuun lopulla.

Lue lisää Erätauko-säätiön työstä täältä.

Lisätietoja:

Laura Arikka, toimitusjohtaja, Erätauko-säätiö, laura.arikka@eratauko.fi, 0445792686

Arto Mäenpää, rahaston asiamies, Jenny ja Antti Wihurin rahasto, Erätauko-säätiön hallituksen varapuheenjohtaja, arto.maenmaa@wihurinrahasto.fi

LUE LISÄÄ