22.01. — 25.04.

Katuja ja polkuja -näyttely Rovaniemen taidemuseossa

Kokoelmanäyttelyn ovat ideoineet ja koonneet Lapin yliopiston kuvataidekasvatuksen opiskelijat osana taidemuseo- ja näyttelypedagogiikan opintoja.

Suomalaiset kulkevat niin kaupungin kaduilla kuin metsän poluilla. Ihminen muistaa useita katuja ja polkuja, joita on elämänsä aikana kävellyt. Jenny ja Antti Wihurin rahaston kokoelmasta löytyy teoksia kaupunki- ja luontoympäristöistä. Ympäristöt ovat monessa suhteessa erilaisia mutta eivät myöskään sulje toisiaan pois. Meille arkipäiväinen kaupunkiympäristö saa näyttelyssä ripauksen mystiikkaa luonnosta ja kaupunkien valot sekoittuvat kuusenoksien lomaan.

Katuja & polkuja tuo vuoropuheluun kaksi ympäristöä, jotka usein nähdään toistensa vastakohtina. Tunteva ja kokeva ihminen, joka näitä polkuja kulkee, tulee myös osaksi näyttelyn teemaa. Kokoelmanäyttelyn ovat ideoineet ja koonneet Lapin yliopiston kuvataidekasvatuksen opiskelijat osana taidemuseo- ja näyttelypedagogiikan opintoja. Poimintoja näyttelystä Metsässä tuntuu usein, että metsä pitää kulkijaa silmällä. Sen sisään kätkeytyy asioita, joita me emme näe tai huomaa. Inari Krohnin viivasyövytys Silmät (1989) muistuttaa juuri tätä kokemusta. Silmät tarkkailevat ympäristöä piilostaan oksien takaa. Krohnin grafiikalle ja akvarelleille tyypillistä ovat juuri luontoaiheet. Metsä on Suomen mytologiassa taianomainen paikka. Jokaisella metsän paikalla on ollut oma haltijansa. Suomessa luonnonuskonnoissa palvottiin metsän eläimiä, erityisesti karhua. Kim Simonssonin Sotilas II ja Sotilas III (2009) ovat lapsia muistuttavia hahmoja, joista toisella on päässään koiran nahka ja toisella peuran kallo. Jokin näissä keraamisissa patsaissa muistuttaa suomalaisten myyttejä ja uskomuksia ennen kristinuskoa. Taidegraafikko Elina Luukkasen teoksessa Museokatu (1997) lintu lentää kerrostalojen välissä pelottavan lähellä petollisia lasi-ikkunoita. Teos herättää pohtimaan luonnon sopeutuvaisuutta ihmisen aiheuttamiin muutoksiin. Harmonialla ja sen puutteella on merkittäviä vaikutuksia kaikille osapuolille luonnon ja kaupungin yhteiselossa. Luukkanen kuvaa usein teoksissaan jo hieman rapistuneiden rakennusten takapihoja, sisätiloja ja ikkunoita, joista näkyy erilaisia maisemia. Hetken voi erehtyä luulemaan Minna Sjöholmin teosta Pysäkki II (2017) maalaukselliseksi valokuvaksi tutusta näkymästä: bussipysäkki tihkusateessa autojen ajaessa ohi. Pysäkki II on kuitenkin öljyväreillä toteutettu pehmeän realistinen maalaus. Odottava tunnelma herättää ajatuksia yksinäisyydestä, kotiinpaluusta ja yksilöstä yhteiskunnan hälinässä.

Näyttelyn taiteilijat: Petri Ala-Maunus, Jasmin Anoschkin, HC Berg, Tuomo Blomqvist, Kari Cavén, Jiri Geller, Ilmari Gryta, Veikko Hirvimäki, Jari Huhta, Teija Immonen, Pekka Kauhanen, Inari Krohn, Janne Laine, Elina Luukanen, Riitta Päiväläinen, Ari Saarto, Kim Simonsson, Minna Sjöholm, Per Stenius, Juha Tammenpää, Tatu Tuominen, Kristiina Uusitalo, Sam Vanni ja Pekka Vesterinen.

Lisätietoja museon aukioloajoista ja lipuista löydät täältä.