juttu

20.9.2023

Ammattihavainnoija

Lokakuussa residenssijaksonsa Rovaniemellä aloittaa julkiseen taiteeseen ja kaupunkitilaan erikoistunut taiteilija Denise Ziegler. Hänen työtään on huomata asioita, jotka jäävät monelta muulta piiloon.

Kuten moni helsinkiläinen, taiteilija Denise Ziegler viettää viikossa monta tuntia istuen julkisissa kulkuvälineissä – hän matkustaa lähes päivittäin kodistaan Oulunkylästä töihin Otaniemeen.

Eräänä sateisena päivänä Ziegler katseli metromatkallaan junan lattialle kerääntynyttä vesilammikkoa, joka liikkui metron kiihdytysten, kaarteiden ja jarrutusten mukana.

”Huomasin miettiväni, tapahtuuko sama nesteiden liikkuminen myös meissä matkustajissa, kun hytkymme metron kyydissä yhteen tahtiin ”, hän sanoo.

Huomiosta sai alkunsa teossarja Maanalaisia viivoja (Metromaalauksia). Ziegler kuvailee sitä yritykseksi visualisoida unenomaista tilaa, johon metronkäyttäjän keho joutuu matkan aikana. Metromatka on taiteilijalle mielenkiintoisen ristiriitainen kokemus: ihmiset istuvat oransseissa penkeissä liki toisiaan mutta kuitenkin omiin, yksityisiin maailmoihinsa sulkeutuneina.

Teossarja koostuu automatismin menetelmällä metrojunien kanssa yhteistyössä tehdyistä viivamaalauksista. Ne syntyvät niin, että ensin Ziegler asettaa tipan tussia metrojunan lattialla lepäävän maalauspohjan keskelle. Sitten matkustetaan Helsingin metrolinja päästä päähän ja takaisin.

”Minä vain aloitan prosessin, ja sitten metro tekee maalauksen puolestani. Junan liikkeet piirtävät tussilla matkaa ja liikettä näkyviksi”, Ziegler kuvailee.

Koti pyörän kyydissä

Liike on aina kiehtonut Ziegleriä, samoin kuin julkisen ja yksityisen tilan välimaaston tutkiminen. Kuvataiteilijana ja taiteilija-tutkijana hän on erikoistunut julkiseen taiteeseen ja kaupunkitilaan.

Yksi Zieglerin taiteessa tutkima kysymys liittyy siihen, mitä muuta koti voi olla kuin oma asunto tai se paikka, johon on sattunut syntymään.

”En ole koskaan kiintynyt paikkoihin. Minulla on aina ollut voimakkaasti sellainen tunne, että kun olen liikkeessä tai matkalla jonnekin, olen kotonani.”

Tätä kokemusta Ziegler on tarkastellut esimerkiksi teoksessaan Lasten pyöränistuin – kotona liikkeessä.

Työn lähtökohtana oli lapsen kokemus pyörän kyydissä: vaikka se ei olekaan fyysisen kodin seinien sisällä, pyöränistuin tutun aikuisen kyydissä on turvallinen paikka, johon lapsi voi vaikka nukahtaa. Käsitteellinen teos koostuu kaikista Helsingin julkisessa tilassa olevista polkupyöristä, joihin on kiinnitetty lasten pyöränistuin – olivat pyörät sitten pysäköityinä tai matkalla kaupungin halki.

Zieglerille pyöräily on myös yksi tapa havainnoida kaupunkitilaa. Pyörän selässä huomio kiinnittyy erilaisiin asioihin kuin vaikkapa kävellen tai omalla autolla liikkuen.

Asioiden huomaaminen taas on Zieglerille suoraan taiteen tekemisen ytimessä.

”Ajattelen olevani ammattihavainnoija. Havainnoiminen julkisessa tilassa on työtäni”, hän sanoo.

Taiteilijalle tärkeä, vuosien varrella kirkastunut ajatus liittyy oman katseen ainutlaatuisuuteen. Ziegler sanoo huomanneensa, että hän kiinnittää usein huomionsa asioihin, jotka saattavat olla muille näkymättömiä.

”Olen oivaltanut, että haluan tehdä näkyväksi, miten juuri minä havainnoin maailmaa – koska ei se ole itsestään selvää muille.”

Usein Zieglerin katsetta puoleensa vetävät asiat ovat pieniä ja arkisia, joidenkin mielestä ehkä mitäänsanomattomia asioita tai esineitä, joita ihmiset jättävät jälkeensä. Esimerkiksi maahan sylkäistyt purukumit tai tupakannatsat ovat Zieglerille merkkejä, joita lukemalla voi ymmärtää paljon tietystä paikasta ja ihmisten olotilasta siellä. Samoin pois heitetyt ostoslistat kertovat monenlaisia tarinoita.

Eräs teos syntyi hylätyistä, katkenneista kengännauhoista, joita Ziegler alkoi huomata kaikkialla.

”Mietin sitä hetkeä, kun ihminen kyykistyy sitomaan kengännauhansa, vetää vähän liian kovaa ja kulunut nauha katkeaa. Se jää sitten minun löydettäväkseni.”

Julkiselle taiteelle altistuvat kaikki

Julkisen taiteen tekijänä Ziegler jättää myös itse eräänlaisia merkkejä kaupunkitilaan.

Perinteisesti julkiseen taiteeseen liitetään usein mahtipontinen mittakaava, mutta Zieglerin teokset ovat usein hienovaraisia, jopa huomaamattomia. Vuosia sitten hän esimerkiksi työsti eri puolilla Helsingin keskustaa sijaitseviin viemärinkansiin lyhyitä runoja ohikulkijoiden löydettäväksi (Epigrammeja Helsingin kaupungin jalankulkijoille).

Pari vuotta kestäneen työn jälkeen Ziegler odotti malttamattomana, miten ihmiset reagoisivat runoihin – mutta kukaan ei tuntunut kiinnittävän niihin huomiota. Meni muutama vuosi, ja kiinnostus kaivonkansirunoja kohtaan alkoi vähitellen levitä. Joku esimerkiksi kommentoi katsoneensa ympäröivää maailmaa hieman eri tavalla runon bongattuaan.

Viiveellä saatu palaute ilahdutti taiteilijaa.

”Minusta julkisen taiteen ei tarvitse olla suurta tai kaunista. Jos työni aiheuttaa jonkinlaisen pienen muutoksen tai uudenlaisen havainnointiprosessin, olen tyytyväinen.”

Ziegleriä ilahduttaa myös se, että käsite julkisesta taiteesta kehittyy uusiin suuntiin. Joskus julkinen taide tarkoitti lähinnä isoja patsaita tärkeistä miehistä, mutta nykyään se voi olla paljon muutakin: esimerkiksi väliaikaista tai julkisessa tilassa liikkuvia ihmisiä osallistavaa.

Julkisen taiteen ominaispiirteenä säilyy ainakin se, että sille altistuvat kaikki ohikulkijat – myös ne, jotka eivät koskaan menisi taidegalleriaan tai museoon.

Kaaret ja liike yhdistyvät Rovaniemellä

Aloittaessaan teoksen Ziegler ei voi tietää kovin tarkasti, millaiseksi työprosessi tai lopputulos muodostuvat. Esimerkiksi metromaalauksia työstäessään hän on joutunut pohtimaan oman työskentelynsä pelisääntöjä uudella tavalla. Sarjan teokset syntyvät metrossa, siis hyvin julkisessa tilassa.

”Alussa oli se ongelma, että miten toimin tässä tilassa, jossa on tavallaan yleisö. En ole esiintyvä taiteilija, enkä halua tehdä työstäni performanssia”, hän sanoo.

Ziegler ratkaisi haasteen kehittämällä itselleen ”kannettavan työhuoneen”. Se tarkoittaa metrossa mukana kulkevaa, isoa kestokassia, jonka pohjalla teoksen materiaalit matkustavat. Halutessaan Ziegler voi koska tahansa sulkea ”työhuoneensa” ja astua pois metrosta.

Selvää on, että metrossa myös muut ihmiset ja erilaiset sattumat saattavat vaikuttaa työn lopputulokseen. Joku voi esimerkiksi törmätä kassiin ja liikuttaa tussiväriä omalla kehollaan. Ziegler ajattelee, että juuri toistamalla prosessia tarpeeksi hyvin samankaltaisissa oloissa alkaa esiin piirtyä myös mielenkiintoisia eroja ja poikkeamia.

Lokakuussa 2023 metropiirrosten sarja matkaa Zieglerin mukana Rovaniemelle, jossa hän aloittaa kolmen kuukauden mittaisen residenssijakson. Heti residenssin alussa Ziegler pitää näyttelyn Rovaniemen tiedekeskus Arktikumin Galleria Valossa, joka on hänestä tilana erityisen kutkuttava.

Kokolattiamattoineen ja kaarevine linjoineen Arktikum on kaukana tyypillisestä valkoisesta kuutiosta.

”Kun tuijotin tilan pohjapiirrosta, ajattelin heti, että nuo kaaret ja metrojen liike sopivat hyvin yhteen.”

Jenny ja Antti Wihurin rahasto on järjestänyt yhdessä Lapin yliopiston kanssa vierailevien kutsutaiteilijoiden residenssiohjelmaa vuodesta 1995 lähtien. Rovaniemelle lähtee vuosittain kaksi taiteilijaa kolmen kuukauden jaksoksi.  Stipendin tarkoitus on mahdollistaa täydellinen työrauha ja intensiivinen keskittyminen pohjoisen luonnon keskellä. Kutsutaiteilijaa ehdottaa Wihurin rahaston kuvataidelautakunta.

Teksti: Heini Huhtinen
Kuvat: Miikka Pirinen

  • Denise Ziegler
  • Julkiseen taiteeseen ja kaupunkitilaan erikoistunut kuvataiteilija ja taiteilija-tutkija.
  • Käyttää teoksissaan mm. esineyhdistelmiä, veistoksia, piirustuksia, installaatioita, maalauksia ja videoita.
  • Toiminut tutkijana Kuvataideakatemiassa, tällä hetkellä opettaa Aalto-yliopistossa.
  • Syntynyt Luzernissa, Sveitsissä, asunut ja työskennellyt Helsingissä vuodesta 1990.

LUE LISÄÄ