Radikaalisti utelias

Temppelikadun taiteilija-ateljeen tuore asukas Michal Czinege uskoo, että uuden löytämiseen kuuluu epämukavuuden sietäminen. Ajatus on kantanut, kun hän on opetellut tekemään itse maaleja, rakentanut teknisesti haastavia installaatioita – ja aloittanut elämän uudessa maassa.

Niin sanotusti puhtaalta pöydältä aloittaminen on usein samaan aikaan vapauttavaa ja uuvuttavaa. Kuvataiteilija Michal Czinegelle merkittävä käännekohta oli vuosi 2016, kun hän muutti Slovakiasta Suomeen, tarkemmin sanottuna Pohjois-Karjalassa sijaitsevaan Nurmekseen.

Aiemmin Czinege ja hänen vaimonsa, suomalainen taiteilija Maija Laurinen, asuivat pitkään Bratislavassa, jossa he molemmat olivat myös opiskelleet ja suorittaneet taiteen tohtorin tutkinnot. Czinege tunnettiin arvostettuna taidemaalarina ja työskenteli apulaisprofessorina Bratislavan taideakatemiassa. Nyt pariskunta asuttaa vanhaa puutaloa kunnassa, jossa on alle 10 000 asukasta.

”Suomeen muutettuamme asiat alkoivat avautua, koska menetin asemani ja samalla monet työhöni liittyvät odotukset”, Czinege sanoo nyt.

Taiteilijana Czinege on aina ollut kiinnostunut havainnointikykymme ja todellisuuden välisestä suhteesta. Erityisesti häntä kiehtovat hetket, jolloin emme ole varmoja siitä, mitä katsomme, ja erilaiset tulkintamahdollisuudet leijuvat ilmassa. Suomessa Czinege hän alkoi tutkia näitä teemoja arkkitehtonisten installaatioiden kautta – maalaus on edelleen teosten perusta, mutta ei välttämättä perinteisenä kaksiulotteisena pintana. Värien lisäksi teokset leikittelevät usein valolla, varjolla ja äänellä, paljastaen ja peittäen teoksen yksityiskohtia.

Aiemmin laaja tietämys maalaamisen perinteestä ja tekniikoista teki Czinegestä hänen omien sanojensa mukaan hyvin itsekriittisen. Se taas rajoitti uusia kokeiluja. Uudet tekniikat ovat mahdollistaneet erilaisen ajattelutavan.

”On oikeastaan hassua, miten voi tuntea itsensä vangiksi omassa mielessään. Ja sitten muutaman askeleen ottaminen uuteen suuntaan tuo vapauden tunteen”, Czinege pohtii.

Toisaalta uuden tekeminen on tarkoittanut myös valtavasti turhautumista, virheiden tekemistä ja teknisten haasteiden kanssa kipuilua. Tämä on totta erityisesti Nurmeksessa, jossa ei ole vahvaa luovaa yhteisöä tukena. Czinege ja Laurinen ovat joutuneet opettelemaan toteuttamaan suurimman osan työstään ilman ulkopuolista apua.

Onneksi Czinege on ihminen, joka on valmis käyttämään aikaa asioiden selvittämiseen.

Maalia kaalista ja lupiineista

Maaseudulle muuttaminen on saanut Czinegen pohtimaan entistä enemmän taiteellisen työskentelyn ympäristövaikutuksia.

”Ongelma on se, että tykkään tehdä suuria installaatioita. Ja mitä isompi teos, sitä enemmän materiaalia yleensä kuluu. Viimeistellyn taideteoksen valmistaminen tarkoittaa usein valtavasti jätettä”, hän sanoo.

Jossain vaiheessa Czinege harkitsi vakavasti maalaamisen lopettamista kokonaan, koska sen tekeminen kestävällä tavalla tuntui lähes mahdottomalta. Nyt hän opettelee tekemään itse maalinsa luonnonpigmenttejä hyödyntäen. Tähän mennessä Czinege on käyttänyt maaleihin esimerkiksi kaalia, kananmunankuoria, mustikoita ja lupiineja.

Maalin valmistaminen tarkoittaa merkittävästi aiempaa hitaampaa työskentelyä. Taiteilija on juuri saanut valmiiksi kookkaan installaation, johon hän on maalannut Pohjois-Karjalan alueella sukupuuton partaalla olevia tai jo kadonneita kasveja. Kuoleman puutarha -nimisessä teoksessa kasvien siluetit ilmestyvät katsojan silmien eteen hetkellisinä sykähdyksinä. Katoavaisuus on läsnä myös materiaalisella tasolla – teoksessa käytetty maali on syntynyt uunissa poltetun puun tuhkasta.

”Tuhkasta löysin juuri sen värin, joka toimi haluamani valon aallonpituuden kanssa. Mutta pelkän värin valmistamiseen meni muutama viikko”, hän sanoo.

Uudenlaisia kohtaamisia yleisön kanssa

Visuaalinen taide perustuu aina kuviin tai symboleihin, joita katsoja tulkitsee omalla tavallaan. Czinegen tila- ja paikkasidonnaiset teokset nojaavat kuitenkin yleisön fyysiseen läsnäoloon enemmän kuin perinteiset maalaukset.

Useamman kuin kerran Czinege on todistanut yleisön hämmennystä hänen taiteensa edessä. Esimerkiksi Lapinlahden Galleria Kujan näyttelyyn hän valmisti muutama vuosi sitten installaation, jonka ajatuksena oli luoda erilaisia varjoja asettumalla valokeilan ja mustan kankaan väliin. Useimmat ihmiset kuitenkin seisoivat etäällä teoksesta ja odottivat ”esityksen” alkamista.

”Ymmärsin, että minun pitää miettiä tarkkaan, miten muut vuorovaikuttavat teosteni kanssa. Se oli minulle uutta ja siksi hurjan mielenkiintoista.”

Hetkellisyys kuuluu vahvasti Czinegen taiteen luonteeseen. Mutta hän on kiinnostunut myös muodosta, jota yleensä pidetään melko pysyvänä – kirjasta. Uransa alusta lähtien Czinege on luonut niin kutsuttuja taiteilijakirjoja, joihin hän tallentaa työprosessiaan ja ajatuksiaan. Niitä on myös ollut esillä näyttelyissä.

Kirjan tekeminen tarkoittaa Czinegen muusta työstä poikkeavaa lähestymistapaa materiaalisuuteen. Hänen kokemuksensa mukaan kirja tuntuu poistavan paljon etäisyyttä taiteen ja katsojan välillä.

”Ehkä se johtuu siitä, että kirjoja voi koskea, selata ja vaikkapa taittaa halutessaan. Ihmiset ovat aina paljon rohkeampia kysymään kysymyksiä taiteestani, kun he katsovat kirjojani”, hän toteaa.

Kestävä elämä vaatii vaivaa

Lokakuussa 2023 Czinege palasi väliaikaisesti kaupunkilaiseksi. Hän viettää kuusi kuukautta asuen ja työskennellen Wihurin rahaston Temppelikadun taiteilija-ateljeessa. Helsingissä Czinege toivoo löytävänsä kaipaamiaan taiteellisia kontakteja ja yhteistyöavauksia.

Vastavuoroisesti Czinege haluaisi myös kutsua enemmän taiteilijoita vierailemaan Nurmeksessa. Siellä hän ja Laurinen vuokraavat työtilanaan entistä pankkirakennusta, jonne he ovat myös rakentaneet pienen näyttelytilan.

Taiteilijaresidenssinsä aikana Czinege aikoo jatkaa ekologisesti kestävien materiaalien ja värien tutkimista, Kaupunkiympäristössä tämä voi tarkoittaa esimerkiksi hävikkikukkien tai omista illallistarpeista syntyvien jätteiden hyödyntämistä.

”Katsotaan, kuinka radikaali minusta vielä tulee”, Czinege sanoo ja nauraa.

”Välillä tunnen olevani ihminen, joka tekee asiat mahdollisimman monimutkaisesti. Mutta ajattelen, että usein ekologisesti kestävän elämän etsiminen tarkoittaa yksinkertaisesti enemmän vaivaa ja hankaluuksia.”

Teksti: Heini Huhtinen
Kuvat: Miikka Pirinen

Jenny ja Antti Wihurin rahaston Temppelikadun taiteilija-ateljee tarjoaa suomalaisille tai Suomessa pysyvästi asuville kuvataiteilijoille mahdollisuuden asua ja työskennellä Helsingissä. Ateljee on tarkoitettu pääkaupunkiseudun ulkopuolella asuville kuvataiteilijoille 6–12 kk kestävään työskentelyyn ja asumiseen.