Lauri Kaira

Merihistorioitsija

Merihistorioitsija Lauri Kaira tutkii, miksi ihmiset haluavat merelle.

Puhuttaessa huvipurjehduksesta olisi helppoa keskittyä veneisiin ja tekniikkaan, mutta se ei kiinnostaa merihistorioitsija Lauri Kairaa yhtä paljon, kuin ihmiset, jotka ovat päättäneet lähteä merelle vapaa-aikanaan. Vaikka veneet ovat mielenkiintoisia ja niistä löytyisi paljon tutkittavaa, on hän kiinnostunut lähinnä ihmisistä veneen kannella.

”Haluan ymmärtää, miksi ihmiset haluavat merelle.”

Vapaa-ajanpurjehduksen kulttuurihistoriaa 1800-luvulta 1960-luvulle tutkiva Kaira liikkuu jokseenkin kartoittamatta jääneellä historian kentällä. Suurin osa merenkäyntiin liittyvästä tutkimuksesta on keskittynyt veneisiin purjehduksen sosiaalinen konstruktion sijaan. Tietokirjassaan Kaira käsittelee suomalaisen yhteiskunnan muutosta ja sen vaikutuksia purjehdukseen harrastuksena.

”Vastaavanlaista ilmiötä ei löydy mistään muualta maailmasta.”

Suomalaiseen purjehdushistoriaan liittyy erityinen kuriositeetti: 1800-luvun lopulla työväenliikkeen synnyn myötä Suomessa alettiin perustaa työnväenpurjehdusseuroja.

”Erikoista siitä tekee se, että purjehdus on ainakin näennäisesti elitistinen varallisuutta vaativa harrastus”, Kaira kertoo.

”Vastaavanlaista ilmiötä ei löydy mistään muualta maailmasta.”

Vaikka aiemmin omistava luokka oli mahdollistanut muidenkin purjehtimisen, liike syntyi työväestä omasta aloitteesta. Työväen purjehdusseurat ohjasivat itse toimintaansa ja jäsenet veistivät itse veneensä.

”Käsityöläismestarit ja tehdastyöntekijät ovat hekin halunneet mennä merelle”

”On hienoa olla 2010-luvulla historiankirjoittaja, kun on käytössä digitaaliset arkistot. Kaikkea materiaalia ei tietenkään voi loputtomasti kuljettaa tekstissä mukana, mutta kerrostuneisuus on mahdollista”, tuumii Kaira.

Merihistorioitsijalle lokikirjat ja päiväkirjat ovat erityisen mehukkaita lähteitä. Ne heijastavat yksilön ääntä merellä.

”Niissä kuvataan ihan pieniä asioita. Mitä ollaan syöty ja ajateltu.”

Kollektiivisen äänen kuulemiseksi Kaira lukee purjehdusseurojen vuosikertomuksia, jotka kuvaavat lajin kehittymistä. Hänelle on tärkeää, ettei hän oio reittejä.

”Se tekee kirjoitusprosessista pitkän, mutta sitten on hirveän vapauttavaa jossain vaiheessa laskea teksti käsistä.”

Lopullinen versio ei ole kuitenkaan ainoa onnistumisen tunne kirjoitusprosessissa. Myös välietapit ovat tärkeitä.

”On valloittavaa, kun aamulla aloittaa kirjoittamisen ja päivän loppuun mennessä luulee ymmärtävänsä hiukan enemmän tutkimastaan aiheesta.”

 

Kaira kirjoittaa kotona, arkistossa, museossa ja aavalla ulapalla. Vaikka purjehduksen sosiaalisesta yhteisöstä on säilynyt voimakkaitakin kuvauksia, Kairan mielestä sosiaalinen yhteisö täytyy myös itse kokea. Ja siksi on käytävä tasaisin väliajoin merellä.

Meri on ollut aina läsnä Kairan elämässä. Turussa merenrannalla kasvanut mies on purjehtinut lapsesta asti.

”Kaikki paitsi purjehdus on turhaa on lakoninen kommentti mutta kohdallani totta. Kesällä vietän keskimäärin 100 päivää merellä.”

Kaira sanoo, että purjehduksessa kiehtoo toisaalta kiireettömyys ja toisaalta luonnonvoimien valjastaminen eteenpäin vieväksi voimaksi. Sitten hän toteaa:

”Voisi myös sanoa, että kaikki paitsi kilpapurjehdus on turhaa. Myös lomaileva vapaa-ajan purjehtija haluaa olla nopeampi kuin se toinen vene. Aina täytyy saavuttaa se toinen vene. Näin on ollut jo lajin aamuhämäristä lähtien.”

KUKA?

Lauri Kaira on turkulainen merihistorioitsija, joka kirjoittaa Jenny ja Antti Wihurin rahaston apurahalla vapaa-ajanpurjehduksen kulttuurihistoriaa käsittelevää tietokirjaa.

Hän on opiskellut Turun yliopistossa yleistä historiaa. Omien sanojensa mukaan hän oli ”vähällä joutua orientalismintutkimuksen pyörteisiin”, mutta lopulta meri ja merentutkimus ihmistieteiden silmin vei voiton.

Kaira on kirjoittanut muun muassa Naantalin purjehdusseuran satavuotishistorian. Kirjoittamisen lisäksi hän toimii merenkulun ja merihistorian kulttuuriperintöä vaalivan John Nurmisen säätiön kokoelma-asiantuntijana.

← Takaisin apurahatarinoihin